lauantai 14. elokuuta 2021

Lompolossa ♥


 















Hei ja oikein mukavaa lauantaita!


Viime viikolla kävin mutkan kotikonnuilla ja räpsin samalla muutaman kuvan äidin uudistuneesta pihasta ja taisipa tuohon pari kuvaa tulla sisätiloistakin. Alkukesästä pihalta poistettiin muutamat kukkapenkit, koska ne vaativat niin paljon työtä, ollakseen nättejä ja rikkaruohottomia. Äidin jalat ovat tosi huonossa kunnossa, eikä äiti juurikaan pysty kyykistelemään. Rikkaruohojen kitkeminen tuottaa vaikeuksia ja näin päädyttiin tähän ratkaisuun, johon äitikin loppupeleissä oli ihan tyytyväinen.

Nyt pihalle kylvetty nurmikko on noussut ja leikattukin jo kahteen kertaan. Piha on rehevän näköinen ja kaunis, vaikkei kukkapenkkejä olekaan niin paljon.  Ikkunoiden eteen jätettiin perennapenkkejä ja niiden lisäksi äidillä on kukkia ruukuissa ja laatikoissa.

Harmittaa vain äidin puolesta, ettei reppana voi tehdä työtä, josta niin kovasti pitää nyt, kun aikaa olisi. Mutteihan nuille jutuille voi mitään, täytynee vain hyväksyä, että vanhenemisen myötä on luovuttava jostain.

Puuhaa äidillä silti pihassa riittää, kun nurmea on ajettava. Pikku hiljaa äiti kävelee ja pukkaa ruohonleikkuria. Välillä minäkin olen käynyt auttelemassa ja ollaan mietitty, että jossain vaiheessa voi olla hyvä hankkia robottileikkuri.


Ihana kesä sen kun jatkuu ja lämpöasteet ovat nytkin reippaasti kahdenkympin. Elokuu on kiva kuukausi,kun sen illat ovat hämärät ja niiden myötä pääsee taas hyggeilyn makuun.


Hyvää viikonloppua ♥


- Sari

  


4 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniin näköistä! Kaunis pihapiiri ja ihanan näköistä myös sisällä. Täällä Kainuussa on tänään sateinen päivä. Lämpöasteita on mukavat +15.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos paljon Tarja ♥ Välitän terveiset äidille, joka varmasti ilahtuu!
    Täälläkin alkoi sataa nyt! Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Kaunista on äitisi luona♥ Ihania kuvia♥
    Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Susanne ♥ ja sitä samaa sinnekin ♥

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.