Lauantai moikat täältä nyt jo puhtoisesta kodista.
Eilen uhkailin tämän päiväisten siivoilujeni yhteydessä viedä matot
ulos tuulettumaan, mutta ilma oli sen verran kostea, etten sitä sitten
tehnytkään. Syväpuhdistavalla imuroin sen sijaan matot, sohvat ja tyynyt
ripotellen niihin ensin vaniljasokeria, nyt meillä tuoksuu koti ihanan
vaniljaiselta, aivan hyvä juttu tehdä noinkin, teen kyllä toistekin.
Arvaatkaapa vain oliko koira ihmeissään touhuistani, vähän katteli sillä
silmällä, että nyt tuo emäntä on totaalisesti seonnut, hih.
Siivoilujen lomassa innostuin vaihtelemaan tyynyjä olkkarin sohvalle ja
nyt siellä vallitseekin musta-valkoista settiä raitojen, kirjoitusten ja
kuvioiden muodossa. Tyynyt ovat vanhoja, mutta miksipä nuita vaihtelemaan,
kun noista kerta tykkään. Olkkarin tyynyt pääsivät nyt tuonne keittiön sohvalle,
pienet vaihdot taas ja kaikki näyttää aivan erilaiselta.
Eiliseltä Ikean pikareissulta löysin myös uudet verhot olkkariin, nekin
pääsivät nyt paikoilleen ja ovat perus valkoiset kivalla kuviolla.
Viikonloppu kukkia en nyt jaksanut ostaa, vaan nostin tuon kaktuksen
tuohon sohvapöydälle silmäniloksi tällä kertaa.
Siivoilujen lomassa uunissa valmistui maittava ruoka, joka on meidän
isännän suurinta herkkua ja täytyy myöntää, että tykkään siitä kyllä itsekin.
Se on Tornionjokilaakson pannun sukulainen, sillä siitä puuttuu joitain aineita,
mitä tuohon pannuun tulee esim. sienet. Jos haluat kokeilla tuota hyvää
ja helppoa, nopeasti valmistuvaa herkkua, niin tässäpä ohjetta.
700 g pariisin perunoita
1 purjo
jauhelihaa 400 g
4 dl ruokakermaa
koskenlaskija viherpippuri tuorejuustoa
suolaa ja pippuria maun mukaan.
Paistele perunat pannulla, lisää niihin suola ja mausteet.
Pienistele purjo ja kuullota se pannulla.
Paista ja mausta jauheliha.
Sulata koskenlaskija kattilassa kerman kanssa.
Kaada kaikki vuokaan ja nostele sekaisin, kaada kerma-juusto seos
päälle ja paistele 200 asteessa puoli tuntia
Anna pannun tekeytyä paiston jälkeen 15 minuuttia ja syö.
Rapsakka salaatti tuohon kylkeen sopii hyvin, mutta puolukkahillokin
oli hyvä lisä.
Jos haluat vaihtelua pannuun, niin jauhelihan sijaan voit kokeilla lohta, kanaa,
käristyslihaa, kebabbia yms.
Täällä on nyt vatsat pullollaan ja kunhan saan tämän tehtyä taidan
kömpiä tuonne soffalle isännän viekkuun hetkeksi lepäilemään,
että jaksaa nautiskella illalla pidempään lauantain huumasta.
Nautinnollista iltaa teille jokaiselle <3
- Sari