maanantai 26. marraskuuta 2018

Lasiterassin joulua



Maanantaita!





Uusi viikko ja vanhat kujeet, sillä niin vain taaskin innostuin laittelemaan joulua viikonlopun aikana. Niin kuin aina näihin samoihin aikoihin. Voi kuinka rakastankaan sisustella, touhuilla ilman kiirettä ja hoppua ja lopulta, kun kaikki on valmista, ihailla lopputulosta.




Eilen innostuin laittelemaan lasiterassille hiukan talvista / jouluista ilmettä. Mitään uutta en tänne nyt ole ostanut, vaan vanhoilla jutuilla mennään. Pieni kuusi löytyi lähimetsästä ja odottelee vielä valoja, jotka toivottavasti löytyvät jostain jemmasta?  Ikkunalaudoille keksin laitella tuikkukipot, joissa on ihanaa poltella kynttilöitä illan hämärtyessä.  Peurat pääsivät myös tuonne  
tuikkujen seuraksi.


 



Eilen, kuvien ottamisen jälkeen ja illan siitä vielä hämärtyessä, syntyi terassille melkein taianomainen tunnelma.



Kappas vain, kun sytyttäjäkin on tullut kuviin, mutta on kyllä aivan hirmu tärkeä noiden
kynttilöiden kanssa.  

Olen niin onnellinen, kun tästäkin, ennen niin käyttämättömästä tilasta on tullut nyt yksi kotimme tunnelmallisimmista paikoista. Täällä tulee usein istuskeltua löylyjen lomassa ja saunan jälkeen tovi jos toinenkin.

Taidankin joku päivä parkkeerata tänne lämpimän vaatetuksen ja glögi mukillisen kera, kuunnella joululauluja ja tunnelmoida.


Kaikkea hyvää uuteen viikkoosi ja kiitos, kun kurkkasit tänne <3
 

Sari
 



sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Joulua keittiössä



Suloista sunnuntaita!


Pikku pakkanen ja kuuraiset maisemat, auringonvalo ja vapaa päivä, mikäs sen ihanampaa?  Pitkien yöunien ja monen kahvikupposen jälkeen teki mieli vähän kuvailla keittiössä. 


 

Auringon valo ja muutenkin valoisa päivä tekevät kuvaamisestakin paljon helpompaa. Tälläiselle amatöörille hämärässä ja pimeässä kuvaaminen on todella haastavaa, eikä kuvista tahdo saada millään julkaisukelpoisia.


 

Pikkuisen olen jo laitellut joulua keittiöönkin. Hyasintteja on menossa jo toinen satsi, haen niitä aina ruotsin puolelta, jossa niitä myydään yksitellen ja aika edullisesti. Hyasinttien tuoksu tuo mulle joulun, olkkarissa vähän vanhemmmat sintit tuoksuvatkin niin ihanasti.


 

Kyntteliköt ikkunoilla ovat loistaneet jo kohta viikon verran, tämä joulunalusaika on aivan lempparia, kun tunnelmaa voi nostattaa jouluvaloilla ja kynttilöillä.




Pieni kuusikin pääsi keittiöön, aika harva se on, mutta saa kelvata ja olla meidän pikkujoulu kuusi, ennen kuin isompi kuusi tuodaan sisään.




Olen joutunut ottamaan maton pois pöydän alta, kun Nuusku sen aina pissii. Vähän tuntuu oudolta paljas lattiapinta varpaiden alla, mutta eiköhän siihenkin totu? Taljat tuoleilla tuovat lämpöä ja pehmeyttä.




Eilen laiteltiin jouluvaloja vielä uloskin, harmiksemme ison kuusen valot olivat menneet rikki, nyt ei auta muu kuin ostaa uudet. Lasiterassillekin löytyi pieni kuusi, jostakin jemmasta täytyisi löytää siihen vielä valot.

Tämä päivä kuluu kotoillessa, illalla ajelen ehkä Lompoloon äidin luo Nuuskun kanssa.  Huominen on vielä vapaata ja äidin jouluvaloja on kiva mennä katselemaan. Ensi viikolla alkaakin sitten jo joulukuu!


 Muistakaahan nauttia tästä ajasta ja istahtaa välillä glögikupposen kanssa
sohvalle tunnelmoimaan.



- Sari
 

maanantai 19. marraskuuta 2018

Tähtiä ja ripaus punaista


Tervehdys maanantaihinne!
 
 
Täällä on vietetty vapaapäivää ja laiteltu joulua kotiin valojen muodossa. Tähdet ja kyntteliköt valaisevat nyt ikkunoita. Päätin aloitella jouluvalmistelut nyt, kun siihen oli aikaa, tuo kun ei mikään pikku juttu ole, vaan vie aina aikaa muutaman tunnin.
 
 


Sohville tuli ripaus punaista muutaman sohvatyynyn myötä ja kylläpä olkkarin ilme piristyikin.


 
 
Haluan aina laitella jouluvalot vähän ennen adventtia, jotta niistä saa nauttia pidempään ja tähän pimeyteen ne kyllä ovatkin omiaan.
 
 


Jouluksi punaista ei taidakaan enempää tulla, kuin muutaman tontun myötä sitten lähempänä joulua.  Kuusi ja havut koristavat kotia vähän ennen h-hetkeä.




Jouluvalojen valaistessa on kyllä niin mukavaa tunnelmoida illan hämärtyessä ja pimeyden laskeuduttua. Tänään tuli kuunneltua myös ekat joululaulut.

Näin täällä tänään, ilta jatkuu tästä eteenpäin tv.n ääressä ja hierojalla, huomenna kutsuu taas arki ja työt.


Joko sinä olet laittanut joulua kotiin, vai laitatko vasta adventtina?


Iloa loppupäivään! <3


- Sari 
 
 

tiistai 13. marraskuuta 2018

Pimeyttä uhaten



Tiistain myöhäis iltaa.








Marraskuun pimeyttä uhatenkin sen tänään tein. Piilotin yhden kokonaisen ja sen melkein jo syödyn pallopiparipussin niin hyvään piiloon, etten heti sitä löydä, kun karkkihammasta seuraavan kerran alkaa kolottaa. Hyppäsin sohvan nurkasta ylös ja kaivoin lenkkeilyvaatteet esiin, tungin itseni ulos pimeyteen, vaikka sohvan nurkka olisikin vetänyt enemmän puoleensa. Tein tunnin mittaisen lenkin, raikkaassa ja happirikkassa säässä ja nyt voin kertoa, että ompa niin hyvä mieli ja olo. Lenkiltä saa kyllä ihan oikeasti virtaa ja positiivista energiaa, ei sitä turhaan toitoteta, näin se vain on!
Josko tästä nyt tulisi tapa, vaikka sellainen, että muutamana päivänä viikossa edes tulisi reippailtua, vaikka pienikin matka. 
Paperitähdet ovat muuten vielä kaapeissa, en sitten laittanutkaan niitä paikoilleen sunnuntaina, vaikka niin uhosinkin. Päätin odotella vielä hetken jos toisenkin, katotaan nyt miten maltan?
Ja ehkäpä huomennakin reippaillaan, yhdessä rakkaan ystävän kanssa.
Tuleeko sulla liikuttua säännöllisesti, vai vetääkö sohva enemmän puoleensa? 
Nyt reippaan illan päätteeksi suihkua ja iltapalaa.


( kuvat vanhoja, eri aikaan räpsittyjä)


- Sari

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Suloinen sunnuntai





Kiireisen viikon jälkeen vapaa viikonloppu on enemmän kuin tervetullut.
Varsinkin tämä sunnuntai, jonka pyhitän joutenololle ja kotoilulle, unohtamatta
silti meidän isiä, jolle aion valmistaa herkkuruuan. Hirvenkäristys hautuu jo uunissa ja pian pistän perunat kiehumaan, siinäpä meidän tämänpäiväinen menuu. Lapsukaiset eivät tänään tule kotiin, mutta puhelimen välityksellä isänpäivän terveiset tulevat varmasti perille ja kun koko perhe on taas koolla, voimme juhlia iskää silloinkin.




Upeat ruusut, jotka nappasin eiliseltä Tornion reissulta mukaani juhlistavat tätä päivää. Kynttilät ovat palaneet jo aamusta alkaen, on niin mahdottoman pimeää, että jotenkinhan tätä harmautta vastaan täytyy taistella.




Aamulla paistelin myös torttuja, joilla tuli herkuteltua kyllä vähän liikaa.
Ovat vain niin mahdottoman hyviä hieman jäähtyneenä, kylmän maidon kanssa. 




Kovasti tekisi jo mieli laitella paperitähtiä ja kynttelikköjä sisälle tätä pimeyttä torjumaan. Taidankin tänään viritellä tähdet olkkarin ikkunoihin ja lisäillä niitä tästä päivästä alkaen sitten pikku hiljaa.





Kaiken kaikkiaan ihan suloinen sunnuntai.

Onnea vielä kaikille isille <3



- Sari 

lauantai 3. marraskuuta 2018

Pyhäinpäivä



Hyvää pyhäinpäivän iltaa.
 
 
Ajelin tänään kotiin Lompolosta, jossa yökyläilimme tyttären ja tämän hellun sekä heidän suloisen hauvelin kanssa.  Nuoret ajelivat mummolle eilen yllätysvieraiksi ja itse huristelin vähän myöhemmin perässä. 
 
 
 
 
Mummo ilahtui silminnähden talon täyttyessä rakkailla ihmisillä.
 
 

Katselimme yhdessä possea, saunoimme ja vilvoittelimme terassille, söimme
herkullista ruokaa ja juttelimme.


 
 
Kotiin päästyäni kävimme Jarin kanssa haudoilla. Paistelin meille hirvenliha pihvejä ja sytyttelin kodin täyteen kynttilöitä.
 
 


Loppuilta kuluukin sitten saunan lauteilla rentoutuessa ja tv.n ääressä jotain kivaa katsellen. Ehkäpä kaadamme myös lasilliset punkkua ja nautiskelemme 
kodin tunnelmasta.


Miten sinä olet viettänyt pyhäinpäivää?


- Sari