Eräänä lämpöisenä iltana teki mieli kuvailla ja niinpä nappasin kameran kaulaan ja tein pienen kävelylenkin meidän pihalla.
Tänne blogiin on kätevää kuvailla kaikkea ja muistella sitten jälkeenpäin ja mikäs tätä parempi muistikirja voisikaan olla? Keväällä mietin, että mitähän kukkia meillä viime kesänä on ollut ruukuissa ja täältähän blogistahan se oli helppo tarkistaa. Räpsyjä tuli muuten aikalailla, toivottavasti jaksoit tänne asti?
Meillä kukkaset on ruukuissa ja amppeleissa, kukkapenkkejä ei enää ole, mutta helppohoitoisia pensaita ja puita on senkin edestä. Pari kerrottua, vaaleanpunaista pionia odottelee vielä istuttajaansa, niitä halusin, koska ovat niin upeita kukkia penkissä ja maljakossa. Pioneille en sen kummempaa penkkiä tee, vaan istutan ne niin, että niistä kasvaa ikäänkuin pensas.
Istumapaikkoja meidän pihalla on aika monta. Patiolle paistaa aamuaurinko ja siinä on lämmin juoda aamukahvit. Yläkerran terassilla on mukavaa istua iltaa aina auringon laskuun saakka ja jos sataa tai on muuten vain kylmää, lasiterassilla kyllä tarkenee.
Piha on nyt ihanan helppo, ilman kukkapenkkejä ja rikkaruohojen kitkentää ja aikaa jää enemmän nauttimiselle, joka on niin kovin tärkeää.
Leppoisaa päivänjatkoa ja hyvää viikonloppua!
- Sari