Hyvää toukokuun viimeisen päivän iltaa.
Niin sitä vain ollaan pian jo kesäkuussa ja loma on aivan käsin kosketeltavissa.
Itse asiassa, lomalle pääsee jo maanantaina, eli sunnuntaina ois vimppa työvuoro.
Jotenkin ei meinaa vain pää pysyä tämän ajan juoksun perässä, vasta äskenhän lumikinokset valtasivat pihaa ja kesä oli jossain muualla ja nyt se onkin jo tässä, mitä ihmettä?? Ei kai tässä auta muu, kuin laittaa lomavaihde päälle ja antaa mennä!
No, sen verran on annettu mennä, että ikkunoita on pesty oikein urakalla. Kaikki ikkunat,mitä meinaan pestä, yritän pestä ennen lomaa ja vielä on muutama jäljellä.
Viime viikonloppuna oli olkkarin vuoro ja puhtaisiin ruutuihin oli mahtavaa päästä ripustelemaan kesäisemmät verhot, eli muutaman vuoden takaiset Ellokselta tilatut laskokset. Muuten olkkarissa ei juurikaan ole tapahtunut, mitä nyt kukat vaihtelevat vaasissa viikottain, mutta verhojenkin vaihtamisen myötä, ilme keveni ja raikastui paljon.
Jokos sinä olet aloitellut / pessyt kotisi ikkunat?
- Sari