Hei,
tuntuukos teistä siltä, että pimeys on vallannut illat kellojen siirtämisen
myötä?
Minusta kyllä tuntuu, jo iltapäivällä hämärtää ja illalla on jo ihan säkkipimeää!!!
No, kyllähän tuohonkin tottuu, mutta näin ensalkuun se kyllä tuntuu melko
oudolta ja vähän pelottavaltakin.
Onneksi pian voi jo alkaa virittelemään jos jonkun sortin jouluvaloja. Siihen asti, kynttilät luokoon tunnelmaa...
Nämä talolyhdyt ostin viime talvena Seita-shopista ja olen kyllä
niistä tykännyt.
Tämän syksyn myötä, minusta on tullut laiska! En tahdo saada itseäni enää liikkeelle niinkuin ennen.
Lenkkeilyt ja kuntosalit ovat jääneet ja kaikki muu vain kiinnostaa.
Voisin esimerkiksi sisustella kotia kaikessa rauhassa vaikka kuinka kauan
tai löhötä sohvalla tv.tä katsellen ja syödä kaikenlaista, esim. suklaata jne ja jne.
Pitäisi ottaa kai itseään niskasta kiinni ja aloitella nuo kuntoilut jälleen.
Ajatella itseä ja omaa terveyttä ja hyvinvointia.
Tässä vielä muutama hetki tältä päivältä.
Aamupalana mulla on kuitenki säilynyt tuo luonnonjugurtti, banaani,
mysli seos, kumpa nuo liikunnatkin säilysivät rutiineina!
Jaksattekos te liikkua säännöllisesti?
Mukavaa illan jatkoa,
Sari