perjantai 24. toukokuuta 2019

Pilvisen perjantain kuulumisia



Hei!
 
 
Vaikka sää on kylmä ja sateinen, eikä perjantaikaan tunnu nyt siltä, miltä pitäisi, viikonlopputöiden vuoksi, en valita. Tänään on hyvä syy sytytellä vaikka kynttilöitä ja fiilistellä viltin alla Syke sarjaa katsellen. Kyseinen sarja on aivan lempparini ja nauhoitan kaikki viikon neljä jaksoa katsoakseni ne aina perjantaina putkeen.
 
 
 Elämän pieniä nautintoja, niitä täytyy olla.
Kuvat tähän postaukseen ovat Lompolosta, jossa pari viikkoa sitten yökyläilin. Tällä viikolla olen viettänyt aikaa tyttären luona puuhaillen kaikenlaista kivaa ja hieman autellenkin.
 
 
Lompoloon ajelen varmaan taas seuraavilla pidemmillä vapaillani äitiä auttelemaan ja muutenkin äidille seuraksi.
 
 
Alkuviikosta sain myös soiton lääkäriltäni ja hän kertoi, että
molemmat käteni leikataan rannekanavaoireyhtymän vuoksi.
Leikkaukseen pääsy oli helpotus ja nyt vain toivon, että aika operaatioon tulee pian.
 
 
Muuten tänne meille ei sen ihmeellisempää kuulukaan, paitsi, että ruoho kasvaa ja robotti ajelee sitä jo täyttä päätä ja muutenkin kesä tekee tuloaan oikein toden teolla. Tyttären vauvamasu kasvaa ja pikkuinen voi hyvin, poika pääsi lomille
armeijasta, käväsi kotona ja ajeli sitten omaan rauhaansa,
omaan kotiinsa.


Nuusku loukkasi etujalkansa, kun otti meitä niin iloisena päivällä vastaan. Nyt arastelee ressukka jalkaansa, täytyy seurailla ja soitella huomenna särkylääkettä jos ei ala
parantumaan itsestään.

 
Ja leijonien peliäkin seuraillaan ja jännitetään taas huomenna. 
 
 
 
Ja loppuun vielä kuva äidin taimista, joita on taas kylvetty
jonkin verran, vaikkei pitänyt.  Minkäs sitä intohimolleen voi,
kun on viherpeukalo, niin sitten on, ei se muuksi muutu!
 (äiti siis)

Mitäs teille kuuluu?
 
 
Mitä parhainta viikonloppua jokaiselle <3
 
- Sari

tiistai 14. toukokuuta 2019

Kuulumisia




Aurinkoista tiistaita!


Viime päivien sateet ovat saaneet luonnon heräämään ja nurmikko vihertää jo. Puiden ja pensaiden lehdet ovat hilkkua vaille hiirenkorvalla ja kesä tekee tuloaan oikein tosissaan.
Linnut pitävät konserttiaan varsinkin aamuisin ja ompa jo ensimmäiset pörriäisetkin bongattu.




Uuden työajan myötä mulla on nyt enemmän vapaata ja voi, miten mukavalta se tuntuukaan!  Aikaa jää nyt enemmän perheelle ja kaikelle muulle. Olen koittanut opetella vain olemaan, tekemättä aina jotakin. Se tuntuukin aika haasteelliselta ja vaikealta toteuttaa, mutta yritän todella.
Netfliksiltä sarjojen katseleminen on toiminut aika hyvin, vallatikin, kun sattuu löytämään koukuttavan sarjan.



Viime viikolla kävin myös hermorata tutkimuksessa käsien puutumisen ja kiputilojen vuoksi ja syyksi selvisi rannekanavaoireyhtymä. Oikeassa kädessä keskivahva ja vasemmassa lievä. Helpotti suuresti, kun syy ikävään vaivaan selvisi, nyt odottelen vain lääkärin soittoa ja ohjeita.



Äitienpäiväkin meni menojaan, vietin sen töissä, mutta lasten tervehdykset saivat hymyn huulille ja tipan linssiin sielläkin,
niin ihania ja koskettavia olivat.




Aina vähän väliä mielessä käy ajatus siitä, että ensi vuonna,
äitienpäivänä, olen mummo, jos kaikki menee hyvin.
Aika mahtavaa!


Tämän kevään ensimmäinen puutarhakin tsekattiin tänään äidin kanssa. Itse en ostanut kuin pikku orvokkia, äidin kannellessa autoon jo kolme amppeli kukkaa. 

Muutamat ikkunatkin on jo pesty ja vielä sarkaa riittää, yritän pestä niitä vähän kerrallaan, ettei käsi oikein kipeydy.

Mutta nyt lähdenkin istuttelemaan pikku orvokit koreihin,
olivat niin suloisia.

Mitenkäs te muut, joko olette paljon tehneet kevät hommia,
tai käyneet puutarhoilla? 

- Sari

tiistai 7. toukokuuta 2019

Julisteilla persoonallisuutta sisustukseen ja ALEKOODI



# Postaus on toteutettu yhteistyössä Poster Storen kanssa 



Moikkelis moi!


Kevät ja aurinko, valo ja lämpö tuovat mukanaan monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Tulee halu uusiutua ja uudistaa, muuttaa kodin sisustusta ja piristää sitä. Juuri, kun olin miettinyt, mitä kivaa keksisin kevät kotiin, minulle suotiin tilaisuus tehdä blogiyhteistyötä ruotsalaisen julistefirma Poster Storen kanssa.




Mikäli sinäkin pidät laillani näistä upeista  julisteista saat lukijanani 30% alennuskoodin valitsemiisi tuotteisiin. Koodin löydät tämän jutun lopusta.  No,mitäpä minä sitten valitsin, voin kertoa, että valinta ei ollut mitenkään helppo, sillä valikoima  Poster Storella  on valtava ja jokaiselle varmasti löytyy jotakin. Kevään kunniaksi halusin seinälle
mustavalkoisten taulujen lisäksi myös hieman väriä ja nyt vaaleanpunainen, pieninä vivahteina, tuokin kivaa ilmettä ja piristää keväistä olohuonettamme. 




Poster Storen muuten perustivat Oskar Renlund ja
Tobias Renlund. Veljekset esittivät ajatuksen, että taiteen pitäisi olla kaikkien saatavilla, eikä kauniiden asioiden tarvitse olla kalliita.


”Poster Storen liiketoiminnan liikkeellepaneva voima oli halu
luoda paikka täynnä inspiraatiota. Kotisi pitäisi olla keidas,
joka antaa sinulle inspiraatiota ja energiaa - haluamme olla
auttamassa ihmisiä luomaan juuri näin.”


– Oskar Renlund, Perustaja


Ja niin syntyi Poster Store, joka tarjoaa laadukkaita julisteita ja kehyksiä eri tyyleissä. Suunnittelut tekee oma arvostettu suunnittelija, yhteistyössä tunnettujen taiteilijoiden kanssa eri puolilta maailmaa.




Poster Storen julisteet  painetaan paikallisesti Tukholmassa, ruotsalaisella paperitehtaalla nimeltä Lessek bruk. Tehdas perustettiin vuonna 1693 ja se sijaitsee tiheämetsäisellä alueella suurten järvien välissä Smålandin sisämaassa. Tehdas on tuottanut paperia sukupolvilta sukupolville, halliten taitoansa ja kehittäen maailmaan ilmastoystävällisintä paperia.

“Meille on luontaista huolehtia ja edistää ympäristöä tuleville
sukupolville, ja siksi enemmän puita istutetaan kuin satoa korjataan.``

– Lessebo bruk




Poster Storelta saa myös julisteiden lisäksi tyylikkäitä kehyksiä ja vinkkejä niiden valintaan, asetteluun ja kuvakollaasien tekemiseen.



Kehykset ovat saatavilla erilaisilla kauniilla viimeistelyillä. Kaikki kehykset ovat varustettu pleksilasilla. Pleksilasilla on
samat heijastavat ominaisuudet kuin lasilla, mutta se on vain
kauniimpaa, kestävämpää ja kristallinkirkasta.



Olen aina rakastanut tauluja ja taulukollaasien tekeminen on hauskaa ja innostavaa. Tämän yhteistyön myötä pääsin toteuttamaan sitä, kiitos Poster Store.






Olen niin tyytyväinen uusiin julisteisiin ja niiden myötä olohuoneemme uudistuneeseen ilmeeseen. Kuinka helposti ja vaivattomasti julisteilla voikaan muuttaa sisustusta ja tehdä siitä oman näköisen ja persoonallisen.




Niin ja se alennuskoodihan on saripauliiiina30  (ei koske Selection - julisteita, kehyksiä, eikä tätä tarjousta voi yhdistää jo alennettujen tuotteiden kanssa.)

Alennuskoodi on voimassa 26.5 asti.
Ihastuitko sinäkin laillani näihin ihaniin julisteisiin?


Inspiroivaa päivän jatkoa!



- Sari










 






  

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Toukokuu eka



Toukokuun ensimmäisen päivän myöhäisiltaa.
 Ilta ehti, ennenkuin kerkesin istahtaa, mutta niin kovasti halutti tänne tulla, että pikaiset moikat ja kuulumiset tähän väliin. Vappu mennä hurahti mukavasti ystävien seurassa, enkä kyllä muista, koska viimeksi olen niin paljon nauranut, kuin viimeisen vuorokauden aikana.


Eilisen hauskanpidon ja pikkutunneille valvomisen kruunasi vielä ystäväparin kanssa brunssilla käynti. Kunnon päikkärit, päiväsauna, siinäpä ainekset rentoon oleiluun.


Huomenna kutsuvat taas työt, mutta onneksi ollaan jo loppuviikossa ja vapaa viikonloppu kolkuttelee 
pian ovella.


Herranjestas, miten ilma oli kylmennyt, kun illalla käväsin koiran pissatuslenkillä. Ensi kerralla hanskat ja pipo ovat kyllä tarpeen.  Ei tämä oikein keväiseltä vielä tunnu, mutta eiköhän se tästä vielä, toivottavasti.

 
 Jokos olette laittaneet muuten koirille punkki suojan?
Täällä ei vielä olla, mutta korjaan asian tuota pikaa, eiköhän nuo viheliäiset  ole jo heränneet?
Mutta nyt ei muuta, kuin iltateelle ja nukkumaan kunnon yöunet, että aamulla jaksaa nousta töihin. 
Piakkoin muuten postailen jostakin uudesta, mikä on olkkarissa.
- Sari