Hei ja mukavaa lauantaita!
Viikolla kävin Lompolossa äidin luona ja samalla räpsin muutamia kuvia äidin kauniista pihasta.
Alppiruusu kukki nyt toista kertaa, kukinto on iso ja todella näyttävä, kukkaakin tämä lajike pitää monta päivää.
Yllä oleva pensas on Kuusama, tänä kesänä kukkia siinä on valtavasti. Pensas on jo vanha ja se tekee kukkimisen jälkeen marjat, jotka ovat niin myrkyllisiä, etteivät kelpaa linnuilekaan.
Nostan kyllä äidille hattua ja ihailen häntä suuresti, kun vaivoistaan huolimatta, jaksaa hoitaa niin hyvin pihaansa.
Äiti on periksiantamaton, eikä luovuta helpolla, toki on tätä nykyä oppinut tekemään asioita pikku hiljaa, välillä lepäillen.
Monesti äiti on myös kertonut puutarhan hoidon olevan kuin mielenhoitoa, siellä murheet ja vaivat vain unohtuvat, kun työntää kätensä multaan, tai ihmettelee uutta, vastapuhjennutta kukkaa. Puuhastelut puutarhassa pitävät myös äidin liikkellä kesäisin, mikä myös tekee hyvää.
Itse en ole tänä kesänä kyennyt paljoa äitiä auttelemaan näiden käsieni kanssa, mutta seuraneitona aion kovastikin olla. Lompoloon on aina ilo mennä.
- Sari