keskiviikko 30. elokuuta 2017

Hiusten kasvatusta


Elokuu on pian taputeltu ja syyskuun myötä saapuvat
ne hämärät illat, joista nyt oikein luvan kanssa saa nauttia.
Jostain luin, ettei hyggeily ole enää muodissa, mutta niin tai näin,
meillä sitä ainakin harrastetaan ja nautitaan siitä täysin siemauksin.
 

Syksyn myötä myös hiukset saivat muutosta. 
Aiemmin kerroinkin teille, että nyt tekee mieli runsautta ja lisää pituutta.
Muutamia malleja kampaajalle näytettyäni, päätimmekin millaista
kohti mennään ja nyt ollaan sitten hiusten kasvatus operaatiossa.
Toivottavasti nämä nyt kasvavat pian ja hermot kestävät yli sen
inhottavankin vaiheen.




Pohja värikin hieman tummeni, mutta vaaleita raitoja laitettiin
nyt enemmän.  

 

Jollainlailla tykkään jo nyt tästä runsaudesta ja kun 
pituutta saadaan vielä tuonne leuan alle asti, niin avot!




Hiusten tummentamisen myötä taipuisuus on muuten
vähentynyt hirmuisesti ja siitä olen kyllä 
super onnellinen.
Enää ei muutama hikipisarakaan saa koko tukkaa käkkärään,
eikä suoristusraudan kanssa tarvitse heilua niin kauan.

Näillä siis mennään ja toivottavasti jo jouluna näkyy
jonkinlaista muutosta.


Oikein ihanaa keskiviikko illan jatkoa teille jokaiselle! <3


- Sari


 

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Mywear





Kesäloman aikana ei tullut pahemmin käytyä vaatekaupoissa ja
oikeastaan en pidäkään koko hommasta kokeiluineen kaikkineen.
Kuvitelkaapa nyt vaikka tätä,   on kuuma, helteinen päivä ja änkeät itsesi
pieneen sovituskoppiin ja alat riisua vaatteita ja kokeilla uusia.
No kaikki koot eivät olekaan sopivia ja haluat hakea isompaa tai pienempää
kokoa, puet itsesi taas ja menet hakemaan sopivampia kokoja, 
alat koko homman taas alusta!!! Huh, mulla ainakin on tuskan hiki tullut
otsalle jo tuossa vaiheessa monta kertaa. Sama pätee talvellakin, kun on 
enemmän vaatetta päällä ja täytyy alkaa sovitella, huh, huh ja vielä 
kerran HUH!!



No, siksipä kai nettisoppailenkin vaatteet useimmiten ja palautan
väärät tai huonosti istuvat vaatteet takaisin postitse, se vain
on niin helppoa.
Mutta nyt itse asiaan, lomallani eksyin sattumalta kerran
Citymarketiin ja aivan huvin vuoksi katsoin kaupan vaate tarjontaa.
Yllätyksekseni löysin paljon vaatteita, jotka olivat kuin mulle tehtyjä.
Eivät puristaneet tai kiristäneet, eivätkä näyttäneet makkarankuorilta
päälläni. Koot olivat reiluja ja vaatteet tosi hyvänmallisia.

Mywear on cittareihin lanseerattu uusi merkki, valikoimiin
kuuluvat niin vaatteet, kuin kengät, laukut, lastenvaatteet jne.
Vaatteiden värit ovat luonnosta poimittuja, mustikan, persikan ja
luumun eri sävyjä. Värit on suunniteltu sopimaan toistensa kanssa ja
vaatteiden materiaalit ovat kivasti laskeutuvia ja mukavia käyttää. 






Mywear on kuin mulle tehty, löysin sarjasta itselleni,
farkut, pari puseroa, mekon ja ponchon.  Vaatteiden materiaalit ovat
tosiaan miellyttäviä pitää ja laskeutuvat kauniisti,
etkä tunne olevasi makkarankuoressa.



Innolla odotan, mitä uusia vaatteita kyseiseltä
merkiltä vielä saapuu cittareihin?

Tälläiselle pullukalle naisellekin löytyy nyt puettavaa,
helpommin, ihanaa!!

Ja sori nämä kuvat, vaatteita oli hankala kuvata, niin, että
niistä saa mielenkiintoisen näköisiä.
Ja emäntä itse, tuollaisia puolikuvia vain, mies katsoi formuloita, enkä
viitsinyt häiriköidä ja tuskinpa olis edes alkanut kuvailla,
naureskellut vain touhuilleni :)




Oletko sinä jo tutustunut Myweariin?


Leppoisaa sunnuntain jatkoa teille kaikille, täällä
on grilli kuumana ja pian syödään...


- Sari



  

torstai 24. elokuuta 2017

Hiusmietteitä


Syksyn myötä haluttais taas vähän vaihtaa hiustyyliä.
Kokosin tähän alle muutaman mallin, jotka ois tällä hetkellä kovasti
mieleen.  Haluaisin nyt hiuksiini enemmän pituutta, runsautta
ja naisellisuutta.  Pikkuisen sekava malli olis myös kiva, eikä joka
hiuksen tarttis olla niin asennossa, vähän niin kuin näissä kuvissakin,
jonkin sortin rentoutta siis...??
(Kuvat Pintererestin sivuilta)


Short-Hair-Blonde-Color.jpg (500×595)

Considering getting a cut like this...one day 

 Short Hairstyles For Oval Faces


Tällä hetkellä hiukset ovat kuparinväriset vaaleilla raidoilla ja
väriin olen kyllä oikein tyytyväinen. Mahtavaa, kun juurikasvuakaan ei
tästä väristä erota.


Top Trending bob hairstyles


 

wavy pixie                                                                                                                                                                                 Mais


Saapasnähä, mitä kampaajani näistä ehdotuksista tuumaa,
kun maanantaina töiden jälkeen taas istahdan siihen tutulle tuolille?
 Vai palaanko samanlaisena kotiin??

Toivottavasti yhdessä keksitään mulle joku kiva, uusi malli, jota
alan kasvattamaan.

Ja hei, taidan sittenkin ottaa vaaleita raitoja tällä kertaa 
hiukan enemmän!

Tuleeko sulla muuten vaihdettua usein hiusten mallia tai väriä?


Rentoa torstaita!!!


- Sari








maanantai 21. elokuuta 2017

Pöytä










Eilen lasten luona kyläillessämme, poikkesin samalla
 Ikeassa ja hain sieltä uuden sohvapöydän olkkariin. Olkkarin
entinen pöytäkin oli Ikeaa, mutta se oli jo hieman rikki ja halusin
tuohon sohvakulmaukseen nyt pyöreän pöydän.
Oikein ollaan tyytyväisiä tuohon pyöreään muotoon ja 
tilaa tuohon kulmaukseenkin saatiin nyt enemmän.
 
Kukat maljakkoon on haettu koko kesän ajan pihalta, niin
kuin nytkin, taitavatkin olla viimeisiä kukkijoita tältä kesää.
Tänään on muuten viimeinen lomapäiväni ja huomenna
alkaa arki.  Arkeen palaaminen tuntuu ihan hyvältä pitkän ja
rentouttavan loman jälkeen.  Olen unohtanut niin työasiat, että taidan
joutua muistelemaan salasanojani konelle aika monta kertaa.

Tämä päivä on mennyt kotoillessa ja arkisia puuhia hoidellen.
Ilta otetaan rennosti sateen ropinaa kuunnellen ja poltellen tuikkuja
joita kannoinkin kotiin kassillisen eiliseltä Ikea reissulta.

Tänään alkaa myös Emmerdale, joten sohvannurkka on varattuna
 h-hetkeä varten.

Ilmassa on syksyn tuntua ja huomenna alkava arki
 tuo sitä tunnetta vielä entisestään.

Maanantai haleja teille kaikille <3


- Sari


lauantai 19. elokuuta 2017

Lauantai


Aamulla heräiltiin pilviseen, mutta melko lämpöiseen päivään.
Yöunet olivat hyvät ja riittävät,  sen takasi yöllinen sade,
joka rummutti tasaiseen tahtiin makkarimme ikkunaan.
 
 

Ikävät uutiset niin maailmalta, kuin koto suomestakin pistivät
ajattelemaan.  Mikä meitä ihmisiä vaivaa, miksi tehdä tuollaisia kauheita
tekoja, joissa viattomat ihmiset joutuvat kärsimään tai
menettävät henkensä? Entä lukuisat uhrien omaiset ja heidän tuskansa?


 
  
Vastauksia noihin kysymyksiin emme tiedä, voimme vain arvailla.
Vääjäämättä uutiset kolahtavat ja pelko hiipii taka-alalla, uskaltaako
tässä enää matkustella tai kokea oloansa turvalliseksi
väkijoukon keskellä, vaikkapa juuri torilla, vihanneksia päivän
lounaaseen valitessa?
 
 
 
 
Pelolle ei kuitenkaan saa antaa jalansijaa,
on elettävä, nähtävä maailmaa, uskottava, että hyvä voittaa,
kerranhan täällä vain ollaan!



 Kuvissa kauniita, marjaisia oksia, jotka eilen
äidin pihalta taittelin mukaani.  Sopivat hyvin tähän vuodenaikaan
ja näihin elokuun hämärtyviin iltoihin.

Pilvinen päivä sai minut myös vaihtelemaan kuistille
syksyisemmät tyynynpäälliset ja siivoamaan vaatekaappini
ensi viikolla koittavaa arkea silmällä pitäen.



 
Tämä lauantai vietetään kotona relaillen ja hoidellen 
pientä Nuusku potilasta, jolla pissatulehdus ja kova lääkekuuri.
 
Huomenna ajellaan lasten luokse kyläilemään.
 
 
Mukavaa lauantaita teille kaikille ja pidetään
huolta toisistamme <3

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kuistilla





Muutama räpsy kuistilta, jonne rymsteerauksen yhteydessä
siirtyi tämä pikku lipasto.





Lipaston alta sai paikkansa vanha pyykkikori, jonne on hyvä
säilöä kaikenlaista pientä, vaikkapa huiveja, pipoja ja hanskoja,
pianhan niitäkin taas tarvii.


 

En hoksannut kuvailla kuistin toista puolta ollenkaan, 
muttei siellä kyllä mikään muuttunutkaan.
Sohvalle vois kyllä piakkoin vaihella syksyisemmät tyynynpäälliset,
verhot taitavat pysyä samoina.


  

Ilmassa on jo syksyn tuntua ja sisutuskärpänenkin taitaa olla
puraissut, sillä kotia katsoo taas aivan uusin silmin ja haluaa
tehdä siitä mahdollisimman lämpöisen ja kotoisen pesän.

Tänään ajattelin pestä muutaman ikkunan alakerrasta ja puuhailla
vähän tuolla ulkona.  Illalla menen kosmetologille laittelemaan
taas räpsyjä, niistä sitten myöhemmin.

Nyt päivän puuhiin, mutta sitä ennen vielä kupillinen kahvia.


Aurinkoista keskiviikkoa teille jokaiselle! <3


maanantai 14. elokuuta 2017

Löytö





Viimeisen lomaviikon kunniaksi, ajelin aamulla mutkan Pellossa ja
tietysti Vihreällä Pysäkillä täytyi poiketa. Vihreä Pysäkki kätkee sisälleen
muutaman mielenkiintoisen kaupan mm. Pentikin, Seitashopin, Marimekon ja
jonkun, joka myy lappiaiheisia tuotteita, nimi ei nyt tule mieleen.
Kahvittelu ja syöminenkin kyseisessä paikassa onnistuu, joten jos olette
joskus Pellossa tai ohi ajelemassa, suosittelen kyllä tuolla poikkeamaan.

Tyttären kanssa Seitashopissa ihasteltiin ja pyöriteltiin tavaroita ja
oltiin jo poislähdössä, kun tytär ihmetteli ``etkö nähnyt äiti tuota kaappia,
maksoikin vain viisikymmentä euroa?``
MITÄ, MISSÄ??

Ja siinähän se nökötti matkan varrella kaappi/hyllykkö ja se oli
niin IHANA, että pakkohan tuo oli kotiuttaa.
Eihän tuolla rahalla saa mistään tuollaista ja vielä koottuna, sopivan
värisenä ja ehjänäkin. 

Kaappi oli toiminut liikkeessä tavaroiden laskupaikkana ja jouti
nyt pois uuden tieltä.  Kerrankin sattui hyvä tuuri, sillä  myyjä kertoi, 
että aika harvoin näitä vaihdellaan ja myydään.
Toinen samanlainen sinne vielä jäi, toivottavasti senkin ostaja ilahtuu
yhtä paljon kuin minä sen löytäessään.

Kotiin päästyäni laitoin löydön ensin kuistiin, mutta pikku hetken
siellä oltuaan, kannoinkin sen olkkariin, johon se saikin 
sitten jäädä.







Olkkarissa ennen tuolla paikalla ollut pikku lipasto
löysi paikkansa kuistista, jonne olinkin kaipaillut
jonkinsortin korkeampaa laskutilaa.

Uuden löydön hyllyjä somistaessani, tuli muuten käytyä
kaikki aikakauslehdet läpi ja suurin osa niistä päätyikin lehtienkeruuseen.
Vain parhaimmat saivat jäädä, jotkut niistä ovat monta vuotta 
vanhoja, mutta aina niitä on vain mukava selailla.

Nyt ulos nurkkia trimmailemaan, ruoho on taas kasvanut.


Iloa uuteen viikkoosi!


 

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Syys mielessä


Hämärtyvät illat ja pimenevät yöt saivat minut kaivelemaan
kaappeja ja etsimään pidempiä verhoja keittiöön.



Ensin ajatuksena oli ottaa laskokset pois, mutta sitten onneksi 
muistin, että mullahan on juuri saman sarjan pitkät verhot,
jotka viime kesänä olivat olkkarissa.  Ei muuta kuin verhoja etsimään
ja silityspuuhiin.




Verhot löytyivät ja hyvä niin ja mikä parasta sain jättää
laskoksetkin paikoilleen, olen niihin niin tykästyny.





 
Kakullakin on herkuteltu viikonlopun aikana, tuo kakku on niin
helppo tekasta, jos vaikka ylläri vieraita sattuu tulemaan.
 
Valmis torttupohja, kostutus ja mansikoita, päälle kermavaahtoa,
johon on sulatettu valkosuklaata. Tällä kertaa koristeeksi
laitoin vain marenkia ja kismetin paloja.
 
 
Nyt saa hämärä tulla, oikeasti jo vähän oottelenkin sitä,
saa luvan kanssa fiilistellä ja poltella kynttilöitä.
 
Viimeinen viikko lomaa starttaa piakkoin, vielä ehtii tehdä
pikku reissun Lompoloon ja käydä mustikassa.
 
 
Lempeää sunnuntaita!

torstai 10. elokuuta 2017

Sateessa


kotona puuhastellen ja vähän tunnelmoidenkin.


Aamulla ulos katsoessani, päätin, että tästä päivästä
tulee siivouspäivä.

Sohvapöytää siirtäessä pois imurin tieltä, lähti siitä välilevy irti, enkä
alkanut sitä siihen uudelleen rustaamaan, vaan kannoin
makkarista vanhan puulaatikon pöydän alle, ettei näyttäisi
niin avaralta.  Puulaatikkoon tulee keräiltyä lehtiä, joten ihan hyvälle
paikallehan tuo loota tuli ja toi vähän uutta ilmettäkin huoneeseen.



 Kynttilät olkkariin ja keittiöön piti tietty sytytellä heti siivousurakan jälkeen,
aivan kuin palkkioksi tehdystä työstä.





Siivouksen jälkeen otettiin Nuuskun kanssa päikkärit
ja nautittiin puhtaasta kodista.





Vähän myöhemmin illemmalla kaadoin itselleni lasillisen punkkua
ja kuuntelin hiljaisuutta ja sateen ropinaa.


Tälläinen päivä siis täällä tänään,
millainen päivä sulla oli?


Leppoisaa iltaa ihanat <3


- Sari

 

maanantai 7. elokuuta 2017

Pihanäkymiä






















Heipähei ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Moni palasi tänään takaisin arkeen, mutta täällä lomaillaan
vielä tämä ja ensi viikko.  Jaksuja teille, joiden loma loppui tältä kesältä,
perässä tullaan, aika menee niin nopsaan!
Vaihteeksi räpsyjä elokuiselta pihalta, joka näyttää nyt
melko rehevältä. Nurmikko vihertää kauniisti ja on muuten kuin samettia
tuon robottileikkurin ansiosta, parempi kuin koskaan!
Ollaan tosi tyytyväisiä pikku ihmeeseen ja tykätään, kun joku aina
tuolla pihalla puuhailee.  
Pensaat ja puut ovat jo kukintansa päättäneet,
mutta ruukuissa vielä kukkii. Takapihan rinteelle tarttis kyllä
tehdä jotain, mutten oikein tiedä mitä, haluan nykyään vain kaiken
olevan mahdollisimman helppo hoitoista.
Tämä päivä on mennyt puita latoon kärräillessä ja täällä
kotosalla puuhastellen. Yksi pitkäaikainen toivekin taitaa toteutua
tälle kesälle/syksylle, mutta siitä sitten myöhemmin. 
Huomasitteko muuten kuvista tuon yksinäisen kelan tuolla pihalla?
Saimme sen vihdoin ja viimein, kauan aikaa olen tuollaista
halunnutkin. Toimii hyvänä pöytänä/laskutilana, jostain pitäis
vain saada sopivat tuolit tuohon ympärille.

Ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä oli tänäänkin,
iltakin voi olla sellainen, kun ottaa kivan lehden käteen ja
parkkeeraa itsensä tuonne terassille istuskelemaan ja nauttimaan.



-Sari