tiistai 26. toukokuuta 2020

Vapaapäivänä



Heippa!



Tänään olen ollut vapaalla, mutta täällä kotona on tullut touhuiltua yhtä sun toista. 




Aamulla pesin jääkaapin, joka olikin melko likainen ja siitä intoutuneena riensin alakertaan imurin ja toluveden kanssa.



Alakerran siivottuani pidin pikku tauon ja istuin terassilla, auringossa, voi miten lämmintä siellä oli, kesä on saapunut!




Alakerrasta kannoin yläkertaan pienen, ruskean hyllykön, tai miksi tuota nyt voisi kutsua ja keksin maalata sen mustalla maalilla, jota sattui olemaan puoli purkillista jäljellä.




Hyllykkö on löytö kipparilta muutaman vuoden takaa. Ihmettelin, miksi en aiemmin ole keksinyt sitä maalailla?
No, aina ei tule niitä ideoita, onneksi nyt tuli!




Hyllyköstä tuli minusta ihan kiva ja se sopii keittiöön mustien tuolien kaveriksi. 




Maalia muuten jäi vielä ja nyt olenkin illan pohtinut maalaisinko yhden toisenkin kaapin mustaksi?




Huomenna kutsuu muuten työt, mutta viikonloppu on pitkästä aikaa vapaa.  Lauantaina ajellaan tyttären ja pikku pojun kanssa Lompoloon mummon luo harkkaus kaveriksi. Vietetään päivä autellen ja ajellaan illaksi kotiin saunomaan,  paljuilemaan ja grillaamaan.

Täällä kotona ulko töitäkin vielä riittää ja puutarhallakin voisi piakkoin käydä. Tänäkin keväänä nappaan äidin sinne  mukaan, se on meidän kahden perinne.


Nyt kutsuu saunan löylyt ja kylmä pepsi maxi, niiden jälkeen voisi vielä, jos jaksaa, katsella Rebekka Martinsonin uusia jaksoja, ovat aivan parhaita!


Suloisia kesäpäiviä teille kaikille ♥


- Sari

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Helatorstain aaton aatto




Keskiviikon myöhäisiltaa.



Täytyi tulla vielä tänne teitä tervehtimään ♥  Vaikka olen ollut yötyössä kaksi yötä ja pikku unien jälkeen tänään touhunnut yhtä sun toista, on silti vapauttavaa ja mukavaa kirjoitella ja kuvailla. 




Tiedostan sen, että tämä on yksi niistä henkirei``istäni``jotka auttavat minua arjen pyörityksen keskellä jäsentelemään ajatuksiani ja tasapainottamaan elämääni. Ihana ja niin rakas harrastus, jota tahdon jatkaa niin kauan kuin mahdollista.




Iltapäivällä meidän piti Jarin kanssa käydä mutka Torniossa hakemassa laattoja, mutta kun suunnitelma ei toteutunutkaan, aloin pestä kuistilla ikkunoita.  Mahtavaa, kun jaksoin ahkeroida, sillä nyt ovat yläkerran ruudut puhtaat!!  Oman kylän kaupasta löysin vielä uudet, ihanat verhot kuistille, joten sinne tuli kyllä nyt niin kesä, laittelen kuvia teillekin tässä jonain päivinä.




Kahden yötyön jälkeen mulla on pari vapaata, itseasiassa Jarikin saa rentoilla, eli olla töistään pois.
Paitsi, että täällä kotona riittää kyllä pihapuuhia.
Olenkin toiveikas huomisen suhteen, että saataisiin ainakin jotain aikaiseksi.




Kevät on yksi lemppari vuodenajoistani, silloin tuntuu, että kaiken voi aloittaa alusta.  Jännää on myös se, miten lisääntyvä valon määrä vaikuttaa mieleen ja jaksamiseen.




Tänään saunan jälkeen, päätin suoda itselleni parit lasilliset viileää, jääkaappi kylmää valkkaria. Hiukopalaksi tein pellillisen pizzaa, ai että, kun maistuikin hyvältä!

Huomenna nukutaan niin pitkään kuin unta piisaa ja juodaan kauramaidolla höystetyt kahvit kaikessa rauhassa. Sitten katsotaan, mille aletaan, mutta ulkosaunassa kuitenkin saunotaan.


Leppoisaa keskiviikko iltaa ja mukavaa helatorstaita,
nautitaan valosta ja keväästä ja elämän pienistä asioista ♥



- Sari



torstai 14. toukokuuta 2020

Torstain touhuja


















Torstai iltaa ihanat!


Täällä istuskellaan saunapuhtaana ja repo rankana päivän töiden jälkeen. `` Laiska töitään laskee `` sanotaan, mutta olen niin onnellinen, kun ikkunoiden pesu urakka alkaa olla puolessa välissä.  Meillä kun nuita ruutuja riittää!
Tänään sain olkkarin kaikki ikkunat pestyä ja Jari lainasi pitkät tikkaat ja kiikkui vielä ylemmätkin ruudut puhtaiksi.
Ikkunoihin ostin uudet, kevyemmät, valkoiset verhot ja voi, miten valoisaa nyt on!

Ulkonakin on puuhailtu, haravointia on aloiteltu ja tulevana viikonloppuna olis tarkoitus saada kaikki tehtyä.  Saadaan viikonlopuksi nuoripari ja pikku poju kylään ja suunniteltiin, että myös grillaillaan.  Paljun paikalleen laittaminenkin alkaa olla ajankohtaista ja sen myötä tietysti itse nautiskelu.
Arvatkaapa vain, kuinka sitä hetkeä oottelen??

Ihanaa tämä kevät aika  ja kaikki sen mukanaan tuoma hössötys, ulkopaikkojen laittelu ja sisätiloihin kesän sisustelu.
Puutarhoillekin pääsee pian ja kesäkukkia istuttelemaan.

Huomenna kutsuvat taas työt ja viikonloppukin menee aamuvuoroissa, ensi viikon vapailla taas jatkuu ruutujen pesu ja muut kevät hommelit.

Arvatkaapas mitä meillä katsellaan???
No, jääkiekkoa, suomen vanhoja pelejä, tämä taitaa olla vuodelta 2015  


Aurinkoisia loppuviikon päiviä, pysytään
terveinä! ♥


- Sari

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Kaunein kimppu ja kuulumisia














Hei ja ihanaa toukokuuta!


Täälläkin on kevät tehnyt ison harppauksen ja pihamaan lumet ovat saaneet viime päivinä kyytiä. Enää lunta ei ole kuin siellä täällä, mutta vielä täytynee hetki jos toinenkin odotella pihamaan kuivumista, ennen haravan varteen tarttumista.  Mahtavaa on päästä ulos puuhailemaan, pestä terassit, maalailla niitä ja kantaa pöydät ja tuolit paikoilleen.
Toivottavasti keväästä tulee lämmin ja aurinkoinen.

Tälle keväälle meillä olisi suunnitelmissa talon maalausprojekti ja yhden aidan tekeminen tuonne pihasaunan puoleiselle alueelle. Vähän olen jo myös miettinyt sitäkin, että mitäs kesäkukkia sitä tälle kesälle ruukkuihin istuttelisi?

Kukista puheenollen, sain työkavereilta tänään ihanan herttaisen  synttäri kukkakimpun. Siinä oli just ne minun lemppari kukat, pionia, harsokukkaa, gerberaa ja eukalyptusta.  Kuvasin kauniin kimpun tänne blogiinkin muistoksi.  Kukkien lisäksi sain upean, kirkkaan Aalto maljakon ja lahjakortin Marimekon myymälään.

Mulla alkoi nyt myös hieman pidemmät vapaat ja ajattelinkin huomenna ajella tyttären perheen ja pikku Oliver pojan luokse. 


Toivottavasti olette pysyneet terveinä?

Aurinkoisia loppuviikon päiviä ♥


- Sari