Hei ja ihanaa toukokuuta!
Täälläkin on kevät tehnyt ison harppauksen ja pihamaan lumet ovat saaneet viime päivinä kyytiä. Enää lunta ei ole kuin siellä täällä, mutta vielä täytynee hetki jos toinenkin odotella pihamaan kuivumista, ennen haravan varteen tarttumista. Mahtavaa on päästä ulos puuhailemaan, pestä terassit, maalailla niitä ja kantaa pöydät ja tuolit paikoilleen.
Toivottavasti keväästä tulee lämmin ja aurinkoinen.
Tälle keväälle meillä olisi suunnitelmissa talon maalausprojekti ja yhden aidan tekeminen tuonne pihasaunan puoleiselle alueelle. Vähän olen jo myös miettinyt sitäkin, että mitäs kesäkukkia sitä tälle kesälle ruukkuihin istuttelisi?
Kukista puheenollen, sain työkavereilta tänään ihanan herttaisen synttäri kukkakimpun. Siinä oli just ne minun lemppari kukat, pionia, harsokukkaa, gerberaa ja eukalyptusta. Kuvasin kauniin kimpun tänne blogiinkin muistoksi. Kukkien lisäksi sain upean, kirkkaan Aalto maljakon ja lahjakortin Marimekon myymälään.
Mulla alkoi nyt myös hieman pidemmät vapaat ja ajattelinkin huomenna ajella tyttären perheen ja pikku Oliver pojan luokse.
Toivottavasti olette pysyneet terveinä?
Aurinkoisia loppuviikon päiviä ♥
- Sari
Kaunis kimppu!
VastaaPoistaHyvää Viikon jatkoa!🌸💕
Niin on ♥
PoistaKiitos, samoin sinullekin!
Ihana kimppu! 🌸
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle! ☀️
Minustaki!
PoistaIhanaa viikonloppua sinnekin ♥
Kaunis kimppu <3 kukat piristävät aina <3 Iloa viikonloppuusi :)
VastaaPoistaNiin on, kukilla on kyllä suuri vaikutus mieleen.
PoistaKiitos samoin, sinullekin ♥