Oikein leppoisaa tiistai iltaa, voi mitkä säät meitä täällä
Tornionjokilaaksossa ovat suosineetkaan!
Ihan hellelukemissa ollaan oltu, aurinko on paistanut monta
päivää pilvettömältä taivaalta, oi ihanuutta!
Pihalla on niin vihreää, ruohoa ollaan leikattu jo kaksi kertaa ja se näyttää
kasvavankin aivan hurjaa vauhtia. Puiden ja pensaiden lehdet ovat
myös jo tosi suuria ja läheisellä niityllä niittyleinikit ja muut kukkaset aukovat
nuppujaan, kotipihan tuomikin on täydessä kukassaan.
Tuntuu, että kesä on tullut aivan yhtäkkiä ja niin pian, ettei perässä
meinaa pysyä! Mietinkin jo hetken, että ollaanko nyt liian aikasessa, oliko
viime vuonna tähän aikaan täällä meilläpäin näin vehreää?
Täällä jännätään vielä, lähteekö pari viikkoa sitten alas leikattu pensasaita
uuteen kasvuun, vai onko se kaivettava ylös ja keksittävä jotain muuta
sen tilalle, toivotaan parasta!
Posti toi myös tänään pihalle muutaman syyshortensian alun, sekä
kerrottujen pionien juurakoita, joita olis tarkoitus istutella lähipäivinä.
Omenapuita, jotka täälläpäin menestyvät on tarkoitus myös hankkia.
Aina tuolla pihalla on puuhaa, kesäkukatkin olen jo hankkinut,
mutta niistä myöhemmin.
On ollut mahtavaa olla ulkona aivan rauhassa, ilman, että sääsket
olisivat häirinneet, mutta nyt ne pirulaiset ovat tulleet, illalla töiden jälkeen
kukkia kastellessa niitä jo pörräsi siellä täällä, hyi!
No, nyt se kesä on sitten oikeasti tullut...olis kyllä tullu ilman
nuita inisijöitäkin!
Mutta nyt saunaan ja sitten pää tyynylle, että
huomenna taas jaksaa!
Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3
- Sari