Aamukahvien jälkeen hyppäsin autoon ja ajelin Lompoloon,
äidin luo vähän auttelemaan.
Äidin lonkkavaiva on edennyt jo niin pitkälle, ettei hän enää
pysty juurikaan mitään tekemään. Viimeksi kertoi imuroineensa rullaattorin
päällä istuen ja aikaa oli mennyt kaksi tuntia.
Kipulääkkeitä menee paljon päivässä, mutteivat nekään enää oikein
vie kipuja pois. Äidin elämänlaatu on huonontunut viime aikoina
huomattavasti, kun karmeat hermosäryt nakertavat sitä pala palalta.
Ikävältä tuntuu seurata vierestä rakkaan ihmisen kärsimyksiä.
Onneksi äiti omaa positiivisen asenteen ja on sinnikästä
tyyppiä, joka ei heti anna periksi.
Mutta tiukkaa tekee äidilläkin, kun näkee paljon tekemättömiä
töitä, eikä voi niihin tarttua. Monta kertaa mietin, miten äidin
pää kestää kaiken tuon?
Jos itseni kuvittelisin samaan tilanteeseen, niin varmasti olisi
todella vaikeaa!
Täytyy vain toivoa, että äiti pääsee pian leikkaukseen ja
kivut jäävät leikkauspöydälle, niin kuin toisenkin lonkan kanssa
vuosi sitten kävi.
Vähintä, mitä voin tehdä on autella äitiä kodin töissä, tänään
siivoilin sisätiloissa ja aloittelin perennoiden leikkuu puuhat.
Vielähän tuota hommaa jäi, kun kukkapenkkejä Lompolosta löytyy
aika monta, mutta toisella kerralla sitten taas jatketaan.
Huomenna onkin jännä päivä, kun äiti tapaa kirurgin, joka
arvioi leikkaus ajankohtaa, toivotaan parasta!
Pihlajissa on muuten paljon marjoja tänä syksynä, ihme etteivät tilhet
ole vielä saapuneet niillä herkuttelemaan.
Näin tänään, se ois sitten viikonloppu taas ohi ja uusi viikko
pian edessä. Meillä se onkin onneksi vain kolmipäiväinen, sillä
torstaina lennetään koko perhe Helsingin humuun, häihin ja kaikkeen
muuhun mukavaan.
Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa kun kurkkasit tänne!
Halein,
Sari