lauantai 31. joulukuuta 2016

Happy New Year












Vuoden viimeinen päivä on kääntynyt iltaan ja kynttilät ovat syttyneet sisällä
ja ulkona.  Perinteiset nakit, perunasalaatti ja patonki odottelevat jääkaapissa
syöjiään ja pari rasiaa suklaatakin on vielä joulusta jäljellä.

Rauhallisissa merkeissä uusi vuosi otetaan vastaan, syödään hyvin,
korkataan tuo kuvissakin näkyvä samppanja pullo, saunotaan ja katellaan tulisiko
tv.stä jotain mukavaa ?

Rakettia meille ei tänä vuonna ostettu, mutta muutaman lyhdyn haimme ruotsin puolelta,
illan tullen ne lähetellään sitten taivaan tuuliin, ovat ihanan näkösiä tuolla ylhäällä liidellessään.  Kylän tuntumassa kun asutaan, niin tästä näkeekin mukavasti
muiden raketit.


Pitemmittä puheitta haluankin toivottaa teille jokaiselle mitä parhainta 
tulevaa vuotta, olkoon se iloa, valoa ja terveyttä täynnä <3

Ja kiitos kaunein kaikille teille blogini lukijoilleni, kun jaksatte olla mukana,
olette hirmu tärkeitä, ihan jokainen <3



- Sari
 

perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen



perjantai ja lomapäivä.



Ulkona sataa vettä ja tuulee, hämärä päivä tämäkin.
Ei tunnu yhtään siltä, että huomenna olisi uudenvuodenaatto, on niin lauhaakin.
Täällä sisällä on eilisen viikkosiivouksen myötä lähtenyt joulu jo osittain,
kuusi pakattu ja viety varastoon, muutamat jouluvalot vain valaisevat tätä pimeää päivää ja saavat olla paikallaan vielä hetkisen.  Uunissa paistuu pizza, johon käytin kinkun loppuja.









Kynttilät ovat valaisseet tätä hämärää päivää jo aamusta asti, kuinkahan
monta pussillista tuikkuja olenkaan jo ostanut ?




Ruotsin puolelta löytyy aina kivoja kukkia, niinkuin nytkin nämä
ihanat tulppaanit, muhkeissa 2o kappaleen paketeissa.






 


Aamulla keventelin jo aamupalaa, täytynee pikku hiljaa palailla ruotuun,
joulunaikana kun tuo syöminen ja herkuttelu lähti vähän lapasesta.

Vielä pitäis ittensä pakottaa tuonne ulos ja kauppaan,  mutta kun ei millään kehtais,
niin mukavaa täällä sisällä on fiilistellä. 



Ihanaa perjantaita ja vuoden toiseksi  viimeistä päivää sinulle!


- Sari 








keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Meidän joulu





Yllä muutama kuva meidän tämän vuoden joulukattauksista, jotka olivat aika
simppeleitä, niin aattona, kuin joulupäivänäkin. 



Lahjojakin saatiin, sellaisia itse kullekin tarpeellisia.


Sain kaksi kaunista kukkakoria, toisen Jarin siskolta ja toisen anopilta.
Hyasintit aukesivat juuri sopivasti jouluksi ja tuoksuttivat kotia ihanasti.



 

Muuten joulumme oli melkoista hulinaa, mummo haettiin aatonaattona ja kun tytär
saapui kotiin koiransa kanssa, eivät meidän Nuusku ja tyttären koira tulleetkaan enää
juttuun keskenään.  Vaikka ennen olivat leikkineet kiltisti, niin tällä kertaa Nuusku murahteli
pikkuiselle kovasti ja emme uskaltaneet pitää koiria yhdessä, ettei mitään kauheaa vain sattuisi.  Ja senhän tietää, miten siinä käy, kun koirat ovat eri huoneissa, meillä ne olivat
eri kerroksissa ja konsertti oli silti melkoinen, joulurauhasta ei ollut tietoakaan.

Niinpä pakkasimme tyttären kanssa kimpsut ja kampsut mukaamme ja ajelimme
aatonaatto illaksi ja yöksi Tornioon tyttären kotiin, niin kaikki saivat olla rauhassa. Meillä
olikin siellä tyttären ja hauvelin kanssa oikein mukavaa, syötiin joulupöydän herkkuja
jo vähän etukäteen ja katseltiin Modusta katsomosta. 

Aattoaamuna heräiltiin vasta katsomaan lumiukkoa ja joulurauhan julistusta tv.stä, 
syötiin aamupala ja ajeltiin kohti Ylitorniota, koiran tytär joutui jättämään kotiinsa.



 

 Jouluaaton vietimme sitten syöden hyvin ja availlen muutaman lahjan, sitten
tytär kiirehtikin jo koiransa luo ja me muut jatkoimme nautiskelua vielä pitkälle yöhön
Espoon vieraiden kanssa.

Joulupäivänä saunottiin pitkän kaavan mukaan ja iltasella vein äidin Lompoloon.

Tapanina kävimme mukavissa lakkiaisissa ja sitten lähdinkin tyttären ja pojan kanssa
Tornioon ``lomalle`` Vietettiin aikaa siellä kolmistaan ja suurimman osan ajasta oleilin
tyttären luona, käytiin ulkona syömässa, alennusmyynneissä, lenkkeiltiin koirulin kanssa ja alettiin katsomaan Silta-sarjaa, (mie jo toistamiseen)  valvottiin myöhään ja nukuttiin tosi pitkään.  





Tulevaa uutta vuottakin juhlistettiin jo etukäteen ja maisteltiin hyvää juomaa
kynttilöiden valossa tunnelmoiden.

Tänään olen tullut tänne kotiin ja nautiskelen vielä hetken jouluisesta tunnelmasta,
en tiedä, kauanko jaksan joulukoristeita  katsella, ehkäpä uudenvuoden aattoon, 
kuka tietää ?


Mutta se on selvää, että huomenna nukutaan vielä pitkään ja nautitaan hitaasta aamusta
pitkään, olenhan lomalla! 


Mukavia välipäiviä teille kaikille!


- Sari
 
  



perjantai 23. joulukuuta 2016

Aatonaattona










Täällä on heräilty aatonaaton aamuun melko myöhään, pitkälle yöhön kestäneen kinkunpaisto operaation jälkeen.
  Tuossa vasta puoli kahdelta yöllä sain kinkun uunista ja pitihän sitä myös kaikkien
toimenpiteiden jälkeen vähän maistella ja hyväähän se oli tänäkin vuonna.
  

Joululoman toista päivää vietellään ja monenlaista touhua riittää vielä tällekin päivälle.
Keittiön puolella kuluu aikaa vielä muutamia jouluruokia valmistellessa.
Tänään suolataan lohi, tehdään mäti, koristellaan kakku ja keitetään rusinasoppa
huomen aamulla syötävälle riisipuurolle kaveriksi.  Kastikkeenkin ajattelin tehdä jo tänään
valmiiksi, niin ei huomiselle jää niin paljon puuhia. 

Iltapäivällä haetaan äiti Lompolosta meille joulunviettoon ja illalla saapuvat 
tytär ja hauveli, poika kotiutui eilen.
Mukavaa, kun pian ollaan taas kaikki koolla, aiotaankin nautiskella oikein perusteellisesti
joulun herkuista, niin makeista kuin suolaisistakin.



Pitemmittä puheitta toivotankin teille jokaiselle,



Rauhallista ja hyvää Joulua <3



- Sari
 



tiistai 20. joulukuuta 2016

Jouluviikolla
























Yöllä satoi vettä kaatamalla ja aamulla herätessä oltiinkin jo
 reippaasti plussan puolella, onneksi lunta täällä meilläpäin on sen verran paljon,
etteivät nuo tuosta ihan heti sulaa.
Eli haave valkoisesta joulusta toteutuu, kuten yleensäkin näillä leveysasteilla
on ollut tapana.


Kotona on vielä paljon tekemistä, ennen h-hetkeä, lähinnä kylläkin tuolla
keittiön puolella.  Siivouksen suhteen olen päättänyt olla tänä jouluna armollisempi,
imurointi ja pölyjen huiskiminen saavat riittää, havut ja hyasintit tuokoon sitä 
jouluista tuoksua taloon.


Huominen aherretaan vielä töissä ja sitten alkaa reippaan viikon pituinen 
joululoma, jota olenkin jo kovasti ootellut.  Kaupoilta on kannettu yhtä jos toista
herkkua ja ainesta pitkin viikkoa kotiin, jotta huomisen jälkeen voin hautautua tänne kotiin
ja köökin puolelle valmistamaan loputkin jouluherkut.


Tänä jouluna meillä syödään itsepaistettua kinkkua, graavilohta, muikunmätiä smetanan ja punasipulin kera, savuporolihapullia, lanttu ja maksalaatikkoa, lohitahnaa, valkosipulipikkelsiä, lasimestarin silliä, poronkylmäsavulihaa, pannurieskoja ja
saaristolaisleipää, mummun tekemää perunasalaattia, sienisalaattia, 
puikulaperunoita ja makoisaa ruskeakastiketta, jonka kinkunrasva kruunaa maullaan.
Riisipuuroa ja rusinasoppaa unohtamatta.

Herkutellaan jouluisella rocky roadilla ( jonka olen kyllä melkein jo salaa syönyt...)
täytynee kai uusi satsi tekasta!
Maustekakulla, valkosuklaatortuilla, piparipullilla, äidin tekemillä suussa sulavilla
pikkuleivillä, marenkikakulla, erilaisilla kaupan suklailla, vihreillä kuulilla,( joita ilman ei ole joulua)


Koti on koristeltu jouluun, melko maltillisesti tänä vuonna, yksi tonttu
uuninpielustalla on perinne, jota vaalitaan, tai meidän nuoret vaalivat :)
Kaksi muuta valkopartaa ja pienet kuuset koristavat kumpaisenkin huonetta, kun joululomille ehtivät.  Tänä jouluna meillä häärii nurkissa myös kaksi hauvelia.


Kynttilä varastoja sisälle ja ulos on täydennetty ja
pieni kiire ja hässäkkä  kai kuuluukin jouluun, niitä puuhailleissa on mukavaa
kuunnella joululauluja, joita radiosta kuuluu.


Ihanaa jouluviikkoa teille kaikille, oli se sitten kiireinen tai ei,
muista kuitenkin välillä hengähtää ja suoda aikaa itsellesikin, joulu
tulee kuitenkin, vaikket kaikkea ehtisikään tehdä... 



- Sari  



     

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Pieni utelias


ja jo niin rakkaaksi tullut tyttären koiravauveli <3
 
 
 
 
 
Sain eilen oikein luottotehtävän ja päävastuun huolehtia pikku hauvelista,
sillä aikaa, kun tytär oli pikkujouluissa.
 
 
 
 
 Koska meidän Nuusku ja tyttären koira aina yhdessäollessaan niin
kovin kisuavat, päätin tutustua hieman paremmin pikkuiseen ja
ajella hurautin iltasella hauvelin kanssa Lompolon rauhaan.
 
 
 
 
Ita Lompolossa meni oikein hyvin ja pikkuinen seurasi minua kaikkialle,
yön hän nukkui ihan vieressäni.
 
 


Tänään, kun heräiltiin käytiin taas rannalla/ satamassa kävelelyllä ja ihailtiin
upeita lumen kuorruttamia puita ja pensaita. 





Taivaskin näytteli parastaan, on ne vain niin kauniit ja rakkaat
nämä kotikylän maisemat.





Sain tutustua tuohon pieneen ja uteliaaseen hauveliin aivan eri tavalla
mummon luona, kuin täällä kotona ja täytyy kyllä sanoa, että ihastuin 
ja rakastuin häneen.


 


Nyt ollaan ajeltu Lompolon rauhasta tänne omaan kotiin, sytytelty kynttilät
 ja seurailtu, kun koirakaksikko on taas vauhdissaan.


Neljättä adventti iltaa vietelläänkin vauhdikkaissa merkeissä, nautiskellen samalla
glögiä ja pipareita, joita äiti pakkasi ison laatikollisen mukaan.



Tunnelmallista iltaa teille kaikille!


- Sari 
 
 

torstai 15. joulukuuta 2016

Arvonta suoritettu





Aivan ensin haluan kiittää teitä kaikkia, jotka osallistuitte arvontaa,
teitä oli paljon.
Samalla toivotan myös uudet lukijat lämpöisesti tervetulleiksi
seuraamaan blogiani, ihanaa kun löysitte tänne :)
Te teette tästä rakkaasta harrastuksesta niin mukavaa, mutta
nyt itse asiaan...
Arvonta on suoritettu vanhalla tutulla menetelmällä ja
Voittaja on :

Nämä valot ovat niin ihania :) Pitkään olen jo haaveillut hankkivani tällaiset koristamaan kotia.

Olen mukana arvonnassa :)

minuhno@gmail.com

 

Onnittelut!!!
Laitan sinulle s-postia pian tulemaan, jotta saan osoitetietosi ja ehkäpä
ehdit saada pallovalot vielä jouluksi kotiasi koristamaan :)
Mukavaa torstaita <3
- Sari

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Arvonta muistutus


Heips!
Vielä ehdit osallistua hyvin pallovalojen arvontaan TÄSTÄ

Eli jos et ole vielä osallistunut, niin tee se nyt!

Arvonta suoritetaan huomenna torstaina 15.12 klo 21.00


Onnea kaikille !



-  Sari

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukuusi








 Tänä vuonna joulukuusi kannettiin sisälle joulukuun 10. päivänä.
Pitkään pohdiskelin koristaako meidän olohuonetta aito, vaiko muovikuusi ja
lopulta kallistuin muoviseen versioon, ehkäpä juuri sen helppouden vuoksi.
Eikä metsäänkään tarvinnut lähteä, kun se tuttu ja turvallinen jo monena vuonna
meidän joulua ilahduttanut puu löytyi varaston uumenista.
 Varasto vain tuppaa meillä aina olemaan niin kovin täynnä ja sekaisin, että
pienimuotoinen siivousprojekti tekisi kyllä gudaa, mutta jääköön kevääseen se homma.


 Kuusi sai olkkarista aivan uuden paikan, mutta kaikki vanhat koristeet ylleen.
Valojen kanssa hössäsin tänäkin vuonna ja sain aikaa kulumaan, mutta sekin kai
kuuluu jouluperinteisiini ?


Tykkään nautiskella näistä joulunaluspäivistä aivan hirmuisesti, siksipä tuo kuusikin
jo tuossa nököttää.  Muuten joulupuuhat ovat vielä kesken ja puolet lahjoistakin kaupoissa.
Perinteisesti juoksen hikipäässä vielä aatonaattonakin etsien jotain jollekin...


Tämä viikko kuluu töissä iltavuoroa tehden ja jos jotain valmista haluaa saada 
aikaan on se tehtävä aamulla, ennen töiden alkua.  Ja sehän puolestaan
tarkoittaa sitä, että ylös on noustava aikaisin, eikä ysiltä, niinkuin tänään.


Huomenaamulla känny taitaakin herätellä minut aikaisin, että ehdin leipasta
helpon maustekakun ja sen perinteisen kardemummakakun.


Saapas nähdä, miten käy ??


Vieläkin muistuttelen niitä, jotka eivät vielä ole osallistuneet pallovalojen arvontaan
tekemään sen nyt tästä 
 Tämän viikon torstaina, illalla selviää voittaja. 



Mukavaa illanjatkoa teille kaikille!


- Sari