tiistai 20. joulukuuta 2016

Jouluviikolla
























Yöllä satoi vettä kaatamalla ja aamulla herätessä oltiinkin jo
 reippaasti plussan puolella, onneksi lunta täällä meilläpäin on sen verran paljon,
etteivät nuo tuosta ihan heti sulaa.
Eli haave valkoisesta joulusta toteutuu, kuten yleensäkin näillä leveysasteilla
on ollut tapana.


Kotona on vielä paljon tekemistä, ennen h-hetkeä, lähinnä kylläkin tuolla
keittiön puolella.  Siivouksen suhteen olen päättänyt olla tänä jouluna armollisempi,
imurointi ja pölyjen huiskiminen saavat riittää, havut ja hyasintit tuokoon sitä 
jouluista tuoksua taloon.


Huominen aherretaan vielä töissä ja sitten alkaa reippaan viikon pituinen 
joululoma, jota olenkin jo kovasti ootellut.  Kaupoilta on kannettu yhtä jos toista
herkkua ja ainesta pitkin viikkoa kotiin, jotta huomisen jälkeen voin hautautua tänne kotiin
ja köökin puolelle valmistamaan loputkin jouluherkut.


Tänä jouluna meillä syödään itsepaistettua kinkkua, graavilohta, muikunmätiä smetanan ja punasipulin kera, savuporolihapullia, lanttu ja maksalaatikkoa, lohitahnaa, valkosipulipikkelsiä, lasimestarin silliä, poronkylmäsavulihaa, pannurieskoja ja
saaristolaisleipää, mummun tekemää perunasalaattia, sienisalaattia, 
puikulaperunoita ja makoisaa ruskeakastiketta, jonka kinkunrasva kruunaa maullaan.
Riisipuuroa ja rusinasoppaa unohtamatta.

Herkutellaan jouluisella rocky roadilla ( jonka olen kyllä melkein jo salaa syönyt...)
täytynee kai uusi satsi tekasta!
Maustekakulla, valkosuklaatortuilla, piparipullilla, äidin tekemillä suussa sulavilla
pikkuleivillä, marenkikakulla, erilaisilla kaupan suklailla, vihreillä kuulilla,( joita ilman ei ole joulua)


Koti on koristeltu jouluun, melko maltillisesti tänä vuonna, yksi tonttu
uuninpielustalla on perinne, jota vaalitaan, tai meidän nuoret vaalivat :)
Kaksi muuta valkopartaa ja pienet kuuset koristavat kumpaisenkin huonetta, kun joululomille ehtivät.  Tänä jouluna meillä häärii nurkissa myös kaksi hauvelia.


Kynttilä varastoja sisälle ja ulos on täydennetty ja
pieni kiire ja hässäkkä  kai kuuluukin jouluun, niitä puuhailleissa on mukavaa
kuunnella joululauluja, joita radiosta kuuluu.


Ihanaa jouluviikkoa teille kaikille, oli se sitten kiireinen tai ei,
muista kuitenkin välillä hengähtää ja suoda aikaa itsellesikin, joulu
tulee kuitenkin, vaikket kaikkea ehtisikään tehdä... 



- Sari  



     

5 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teän tuleva joulu ❤
    Meän täytyy miehen kans paiskia töitä vielä aatonaattona mutta eiköhän kaikki tarpeellinen valmistu kuitenkin ajallaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina <3
    Kyllä kaikki tulee ajallaan ja saatte ihanan joulun :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on jo kaikki valmiina ja menu kuulostaa herkulliselle!Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  4. Hyvältä kuullostaa teidän joulunne ♥ ja menu on niin herkullisen kuuloinen. "Herkua on siinä monenlaista..." Hyvää joululomasta sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
  5. Eilinen kaatosade otti niin pahasti aivoon että teki mieli kömpiä takaisin peitonalle piiloon.
    Minullakin on ensi viikko lomaa ja ollaankin mietitty että lähdetäänkö jonnekin vain vietetäänkö aikaa ihan vain kotona.
    Oikein ihanaa joulua Sari, loppu viikko voi olla niin vauhdikas ettei blogeja ehdi lukemaan.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.