keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Pampaheinä




Muutama kuva trendikkäästä pampaheinästä, joka kotiutui meillekin
viime viikolla.





Löysimme kyseisiä heiniä eräästä kukkakaupasta Oulun reissullamme ja ihastuimme niihin heti.



Heinä on todella suuri ja se on yksinäänkin aika näyttävän näköinen.
Ostimme tyttären kanssa molempien koteihin yhdet heinät.




Meillä heinä pääsi kirpparilta löytämääni ruskeaan, vanhaan pulloon.
 Kukkakauppias ohjeisti suihkuttelemaan heinään hiuslakkaa, jotta se säilyisi paremmin.  Mistähän muuten nämä pampaheinät ovat kotoisin, suomessa
en ainakaan ole nähnyt tälläisia?


Pidätkö sinä heinistä ja onko sinulla niitä sisustuksessa?



Kaikkea hyvää keskiviikkoonne, älkäähän liukastelko,
tällä meilläpäin on aika kaamea keli!



- Sari


 

maanantai 29. lokakuuta 2018

Baarijakkarat








Reipasta maanantaita ja uutta viikkoa!


Arki on alkanut taas täälläkin ja maanantai on töiden osalta pulkassa.
Loppuilta oleskellaan, lämmitellään uunia ja poltellaan läjäpäin kynttilöitä.
Jestas, että on jo pimeää, kiitos kellojen siirron. 

No, hämärää tai ei, esittelyssä nyt uudet baarijakkarat, jotka eiliseltä Ikean reissulta kotiutin. Jo jonkin aikaa noista ehdin haaveilla ja nyt ne ovat tuossa.
Kivasti tuovat uutta ilmettä keittiöön, eikä pari lisäistuintakaan ole pahitteeksi.

Ikeassa oli jo muuten joulua esillä ja yhden jouluisen jutun sieltä jo nappasinkin kotiin. Vielä täytynee vain malttaa hetki, ennen sen esillepanoa.

Mitäs tykkäät tuoleista?



- Sari

lauantai 27. lokakuuta 2018

Hitaasti



Leppoisaa lauantaita!
 
 
 


Täällä on alkanut päivä hitaasti heräillen, kahvinkin laitoin termariin, niin, että ehdin sitä juoda,  ennen kuin keitin napsahtaa kiinni ja kahvi on jo viileää.
Arvaatkaapas vain, kuinka monesti on niin jo käynytkin, mutta vahingosta viisastuneena osaan toimia nyt oikein ja saan nauttia kahvini lämpöisenä.





 Tänään ei suunnitelmissa sen kummempaa, siksipä olen ottanutkin aamun- ja aamupäivän rentoillen. Pari jaksoa lemppari sarjaa, aamupalaa ja Nuuskun rapsuttelua yökkärissä ja villasukissa, aivan parasta!




Pian pitäisi kai laitella vähän meikkiä ja lähteä ruokakauppaan.  Poikakin tulee tänään kotiin, joten jotakin herkkua tämä lauantai siis vaatii.




Yksi paperitähtikin on jo ilmestynyt olkkarin ikkunalaudalle, vielä se on ilman valoa, mutta tuo jo tuulahduksen tulevasta juhlasta ja sopii hyvin talviseen sisustukseen.




Täällä meilläpäin maa on saanut jo ohuen lumipeitteen ja kaikki näyttää nyt paljon valoisammalta.  Ihana aurinko paistelee tällä hetkellä ja houkuttelee ulos nauttimaan, ehkäpä teemmekin Nuuskun kanssa pikku lenkin kaupan jälkeen?

Syysloma vetelee viimeisiään ja maanantaina alkaa taas arki, joka sekin on taas aivan tervetullutta , tuttua ja turvallista pikku loman ja levon jälkeen. 

Mutta nyt sinne kauppaan...



Joko sinun sisustuksessa näkyy joulu millään tavalla, tai koska suunnitelmissasi
on laitella sitä esille?



- Sari 
 
 

torstai 25. lokakuuta 2018

Syyslomalla


Muutaman päivän pituinen loma vapaapäivineen on kyllä ihan mahti juttu
ja mikä parasta se jatkuu vielä!  Ensi viikolla alkaa taas arki, rutiinit ja
muutenkin tutut kuviot, mutta sitä ennen tankataan oikein kunnolla voimia syksyn ja tulevan talven varalle.




Alkuviikko on mennyt rakkaiden seurassa, maanantaina ajelimme tyttären kanssa Oulun Eedenin rentoilemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Kylläpä olikin hyvä reissu ja kylpylässä, jos missä tulee kyllä rento olo. Muutenkin oli ihanaa viettää aikaa rauhassa ja rupatella kaikenlaista.  Poikaakin pyysimme reissuun mukaan, mutteihan tuo lähtenyt.  Pojan luona kyläilin sitten mennen tullen ja niin sain viettää aikaa myös hänen kanssaan.




Tiistai iltana Oulun reissulta kotiuduttuani, ajelin vielä Lompoloon äidin luokse
pariksi yöksi. Lompolossa sain vain olla ja nautiskella, nukkua päikkäreitä ja syödä äidin tekemiä herkkuja.  Pitkiä saunoja ja vilvoitteluja terassilla, kynttilän valoa ja maailmanparannusta, ihanaa ja niin kovin tärkeää aikaa yhdessä.




Kotikylä oli niin hiljainen tähän aikaan vuodesta lomalaisten lähdettyä, ettei tiellä huristellut kuin muutamia autoja. Muutenkin asukkaat alkavat olla vähissä Lompolossa ja sitä äidin kanssa hieman surkuttelimmekin.






Kuvat yläpuolella ovat satamasta räpsittyjä. Eipä juuri ole sellaista kertaa, etten siellä kävisi, viipyilisi ja ihastelisi oman kotikyläni kauneutta ja Miekojärveä.
 
 

Pikku pakkanen oli hiipinyt Lompoloonkin ja koristellut puut ja heinät kuurallaan ja jäätänyt vähän järven jäätä. 


 
 
Nyt olenkin jo täällä omassa kotona, uunissa paistuu makaroonilaatikko ja pyykikone linkoilee viime linkouksiaan kodinhoitohuoneessa.  Mukavaa, että vapaita on vielä jäljellä ja aionkin vietellä ne täällä kotona oleskellen ja nauttien.
Huomenna ajattelin vähän siivoilla ja katotaan nyt mitä muuta keksin, vai keksinkö mitään, olen vain...
 
 
 
Ihanaa torstaita sullekin <3
 
 
 
- Sari

tiistai 16. lokakuuta 2018

Vapaapäivä











Niin se vain tämäkin päivä on jo illassa ja vasta nyt ehdin tänne koneelle,
vaikka aamulla vielä vakaa aikomus oli tämäkin postaus tehdä 
hyvissä ajoin.  No, kaikki ei mene, niin kuin ajattelee, sen olen jo tällä iällä huomannut.  Tarkoitus oli myös kuvailla lasiterassin syksyä ja postailla aiheeseen liittyen, muttei onnistunut sekään.  Terassin ikkunat olivat nimittäin niin likaiset, etten viitsinyt alkaa räpsimään, enkä kyllä pesemäänkään.
Joten nyt vain näitä kukkakuvia ja uutta vaasia, jonka löysin eiliseltä kirppari reissulta. Katotaan terassin kuvausta vaikka jonain muuna päivänä, tai sitten, kun ikkunat ovat puhtaammat.


Päivä on mennyt kampaajalla käydessä ja asioita hoidellessa ja meiltä ainakin löytyy aina jotain kotitöitä, niin kuin tänäänkin.  Ruuanlaiton yhteydessä heilutin luutua muuallakin kuin keittiössä, auringon paljastettua likaisia paikkoja vähän siellä sun täällä, huh! 

En ehtinyt aurinkoiseen aikaan myöskään lenkille, vaikka vannoin niin hiljaa mielessäni ja päätin aloitella toden teolla lenkkeily harrastuksen jälleen kerran.
Nuuskun pisutus lenkki saa riittää myöhemmin illalla ja lenkkeilyt päiväsaikaan otan uudelleen harkintaan taas joku kerta, kun on aikaa.

Onneksi hiuksista tuli hyvät ja tänään tulee ensitreffit alttarilla, kaapista löytynee vielä pussin pohjallinen pallopipareita ja viimein muistin ostaa glögiä, joten eiköhän tämä tästä?


Näin tänään, ihan kiva päivä tämä tämmöinenkin, vaikken ehtinyt tehdäkään
kaikkea, mitä aioin.  Huomenna kutsuvat jälleen työt ja niitä painetaankin ihan loppuviikkoon asti, sitten alkaa loma!


Reipasta tiistaita!


- Sari






 


maanantai 8. lokakuuta 2018

Uutta viikkoa kohden














Maanantai ja pikku pakkanen, aurinko ja vielä muutama puu väriloistossaan,
mikäpä tässä on aloitella uutta viikkoa.  Neljän päivän vapaat tulivat tarpeeseen ja nyt taas jaksaa!  Levi teki tehtävänsä, pieni irtiotto arjesta, lepoa, hyvää ruokaa ja kahdenkeskistä aikaa, siinä se.  Ensimmäistä kertaa meillä oli reissulla Nuuskukin mukana ja silminnähdenhän tuo karvakorva nautti olostaan.

Lenkkeilykin hauvelilla sujui uusissa maisemissa huomattavasti joutuisammin kuin kotiympyröissä.  Liekö maisemanvaihdoksella syynsä ja uusilla hajuilla, tiedä häntä?  Levillä saimme myös nauttia ensilumesta, joka sinne sateli perjantai aamuna, tulipa heti niin jouluinen olo, kun maa sai valkoisen peitteen ja puut olivat huurteisia. Tänään kahvitellessani oikein havahduin siitä, ettei joulu jutut ole enää kovinkaan kaukana.
Uusi viikko alkaa iltavuorolla, joten tämän maanantain olen saanut viettää hitaasti. Kahvia ja paljon silityksiä, jeps.  Nuusku parkkeeraa nimittäin aina aamuisin syliin rapsuteltavaksi ja melkein nukahtaa, kun niin nauttii. Jotenkin siinä itsekin rauhoittuu, kun toinen tuhistelee sylissä, aika ihania hetkiä nuo ovat kyllä. Tämä viikko ja ensi viikonloppu paiskitaankin töitä, perjantaina viettelen vapaata ja silloin saammekin tyttären,pojan ja mummon yökylään.
Sitä odotellessa,  nokka kohti uutta viikkoa!

Reipasta alkanutta viikkoa sinullekin!


- Sari

torstai 4. lokakuuta 2018

Auringonsäteitä


Eilen töistä päästyäni vähän siivoilin ja kesken kaiken piti kameraankin
tarttua ja kuvailla kotia vähän sieltä sun täältä auringon niin ihanasti paistellessa.





Syys aurinko on paljon armollisempi kuin kevät aurinko, joka paljastaa aivan
kaikki liiat ja pölypallerot.  



 Toki ikkunat kaipaisivat pesua nytkin, mutta olen vakaasti päättänyt
pestä ne vain kerran vuodessa.






 Mulla alkoi viikonloppu jo tänään, edessä ovat neljän päivän vapaat,
aivan mahtavaa!!!







Luvassa onkin kaikkea kivaa ja erityisesti rentoilua, sillä tänään
iltapäivällä hurautamme Leville.  Kotona tulee pitkillä vapailla usein tehtyä vaikka mitä ja nytkin olisin varmasti maalaillut jotain.
Maalailut saavat nyt jäädä toiseen kertaan, sillä tärkeämpää on kahdenkeskinen aika, lepäily, pitkät yöunet, ulkoilu, takkatulen tuijottelu, hyvä ruoka ja ulkoilu.





Vielä täytynee vain vaihdella menopeliin talvirenkaat, sillä säätiedote
lupaili lumisateita ylemmäs lappiin ja pakkailla pienesti, sitten jo mennäänkin.
Tällä kertaa otamme Nuuskunkin mukaan.



Leppoisia loppuviikon päiviä teille kaikille <3



- Sari

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Mitä viimeksi?


Keskiviikkoa!



Muutamissa blogeissa on kiertänyt hauska haaste ja päätin napata sen itsellenikin ja vastailla muutamiin kysymyksiin.



Viimeisin ruoka:  Niinkin juhlallinen, kuin poronkäristys ja perunamuusi, puolukkahillolla.  Eiliseltä sattui jäämään muusia ja sattumalta löysin pikku pussillisen poronkäristystä pakkasesta, niin tekasin meille kahdelle siitä aika nopsaan herkkuruuan. Ruuan päälle nukuttiin päikkärit, jotka ovat kyllä parasta työpäivän päätteeksi.









 Viimeisin viesti:  Taisi olla tyttären kanssa viestittely, ihan vain päivän kuulumisista. Mulla on tapana laitella jo kotoa muuttaneille lapsille viestejä ja
hymiöitä joka päivä.



Viimeisin itku:  Olen tosi herkkä ja kyyneleet valuvat tuon tuostakin.
Viimeksi itkin niinkin arkisessa jutussa, kuin katsoessani Emmerdalea, kyllä.
Kyseisessä jaksossa kuoli Dinglen perheen koira ja se kosketti minua kovasti.





Viimeisin nauru:  Aika usein nauran itselleni ja omille mokilleni, mutta viimeksi nauroin niin, että päähän sattui ja silmät vuotivat vettä, kun pojan kanssa katsottiin minun ottamiani kuvia itsestä, huh!!





Viimeisin hermostuminen:  Taisi olla muutama päivä sitten, kun huomasin Nuuskun pissineen nojatuolin rahiin.  Huutelin sille ja kiikutin kankaan pahalla päällä pesukoneeseen, olin väsynyt ja vasta töistä kotiin raahautunut.






Viimeisin ostos:  Eilen, kun seikkailin Elloksen sivuilla ja löysin edullisen naulakon ja peilin pihasaunan pukuhuoneeseen.





Viimeisin muutos sisustuksessa:  Mikähän se nyt olisi, en ole pitkiin aikoihin rymsteerannutkaan?   Ai niin, nyt hoksasinkin, laitoin kuistille viikonloppuna eri matot ja kannoin alakerrasta yhden pikkupöydän sinne lipaston tilalle ja tyynytkin vaihtuivat sohvalla.




 Viimeisin lukemani blogiteksti:  Juuri ennen nukkumaanmenoa luin Suvin blogia, josta tämän hauskan haasteenkin nappasin.  Suvilla on inspiroiva blogi ja tyyli, josta tätänykyä tykkään.



Viimeisin suunnitelma:  Suunnittelimme Jarin kanssa Leville menoa tulevana viikonloppuna, kun mulla on vähän pidemmät vapaat. Päätimme nukkua ja lepäillä ja käydä pikku happihyppelyillä, kun Nuuskukin pääsee sinne mukaan.





 Suunnittelun asteelle on jäänyt haravointi, jota olen aikonut jo useana päivänä aloitella. Aina vain on tullut jotain muuta juttua, tai säät eivät vain ole suosineet.  Muuten tämä syksy on tuntunut kyllä aika ihanalta pitkän ja helteisen kesän jälkeen.  Ruskakin on ollut kaunista ja sitä on vieläkin jäljellä.


Nappaa sieki tämä haaste tästä, jos kiinnostaa, tämä oli mukava toteuttaa.


Mukavaa keskiviikon jatkoa!

- Sari


-