torstai 20. lokakuuta 2022

Vanhaa ja uutta













Heippa!


Kaikki minua seuranneet tiedättekin, että rakastan sisustamista yli kaiken. Se on sellaista puuhaa, jossa kaikki muu unohtuu ja jota voisin tehdä pitkiäkin aikoja. Kun sisustuskärpänen on oikein puraissut ja päässä on sata ideaa, työskentelen intohimoisesti, yleensä niin pitkään, että lopputulos miellyttää silmääni. Nykyisin piste iin päälle on vielä se, jos  saan muutettua sisustusta vanhoilla, jo olemassa olevilla tavaroilla, tai huonekaluilla, eikä muutosta varten tarvitse ostaa mitään uutta.

Kyllästyin jokunen aika sitten olohuoneessamme olevaan isoon bohoryijyyn ja tahdoin tilalle jotain muuta. Hetken mietittyäni, päätin nakutella seinälle vanhat julistetaulut. Ne näyttivätkin hetken ihan hyviltä, kunnes eräänä päivänä keksin tilata taulujen vanhoihin kehyksiin uudet kuvat/julisteet.

Eilen odottamani paketti ilmestyi postiin ja heti sen haettuani aloin vaihdella uusia kuvia paikoilleen.  Kollaasissa on myös vanhoja tauluja ja muisto meidän muutama vuosi sitten tehdystä matkasta Egyptiin.

Minusta kollaasista tuli kiva ja olohuone on nyt pirteämpi. Bohoryijy löysi toisen paikan kodistamme, joten siitäkään ei tarvinnut luopua. 

Julisteet tilasin muuten Poster Storesta ja ne tulivat nopeasti perille.


Ihanaa torstaita teille kaikille tänne kurkistaneille ♥



- Sari








 

lauantai 15. lokakuuta 2022

Blogi mietteitä



Lauantai on jo illassa, kun viimein saan koneen syliini ja alan kirjoitella. Aikaa olisi ollut kyllä päivälläkin, mutta tiedättekö, joskus vaan ei saa aikaiseksi, ei sitten millään. Blogi on kyllä pyörinyt mielessä useana päivänä, sekä halu kirjoitella, mutta niin se vain on aina jäänyt ja tilalle tullut jotakin muuta tekemistä.



Olen huomannut, että harva seuraamistani blogeista enää kirjoittelee. Tilalle on tullut Instagramin ihmeellinen maailma ja kaikkea muuta. Sinänsä harmi, koska kaipaan itsekin seuraamieni blogien uusia päivityksiä.




Itsellänikin on tullut kirjoiteltua tänne paljon vähemmän, kuin ennen. Instagramiin kun on niin helppoa ladata kuvia, tehdä tarinoita yms. En kuitenkaan aio lopettaa blogia ja toivottavasti tulevaisuudessa tulisi kirjoiteltuakin useammin.



Aina ei vain keksi, mitä kirjoittaa? Ja nämä meidän kodin nurkatkin olette jo niin kovin moneen kertaan nähneet. Siinä kai syy hiljaisuuteen.




Nyt kuitenkin elellään niitä mulla ihania aikoja ja vuoden isoimpaan juhlaan valmistauminen on vielä kokonaan edessä. Jospa sen myötä täällä blogissakin on hieman ahkerampi kirjoittaja.




Iso kiitos teille, jotka täällä hiljaiselosta huolimatta olette vierailleet.♥

Meillä viritellään jo kanavia siihen malliin, että pian alkaa Exit, uusi suomalainen sarja, jonka löysimme tänään c-moresta. Kömmin Jarin viekkuun sohvalle sitä katsomaan ja viettämään tämän sateisen päivän loppuja.


Mukavaa ja rentoa iltaa teillekin!


- Sari