Hei pitkästä aikaa! Pari viikkoa on taas mennyt, kun viimeksi tänne kirjoittelin ja elokuukin alkaa olla pian loppusuoralla. Voi mahdoton, tätä ajankulua, muutama viikko, niin ollaan jo kunnolla syksyssä.
Meille ei ihmeitä kuulu, aika on mennyt suurimmaksi osaksi töitä paiskien. Loppuviikosta olin vapailla ja saimme pikku Oliverin ja tyttären meille yökyläilemään. Kolme päivää menivät kuin hujauksessa kaikenlaista kivaa puuhaillen ja pikkuisen perässä juosten. Hän on nimittäin oppinut konttaamaan ja nousemaan tukea vasten ylös. Täytyneekin tehdä pienestä ihan oma postaus ensi kuussa, kun hän täyttää vuoden.
Alakerrassa olen hieman puuhaillut ja tehnyt Oliverille oman huoneen, entisen, niin kutsutun varaston tilalle. Siitäkin kuvia ja juttua myöhemmin.
Pihalla kukat kukkivat vielä ja ihanan lämpöisistä päivistä ollaankin saatu nyt nauttia.
Seuraavat kaksi yötä menee töissä ja ensi viikko onkin vapaata. Nuuskun kanssa ajellaan tiistaina trimmarille ja loppuviikosta äidin kanssa tyttären ja pojan luo kyläilemään.
Mutta nyt ruuanlaitto puuhiin, meillä on tänään tarjolla tortilloja.
Mukavaa sunnuntain jatkoa ja kaikkea hyvää ensi viikkoon ♥
- Sari