perjantai 26. huhtikuuta 2019

Makuuhuoneen uudet taulut



Heippahei ja ihanaa, aurinkoista perjantaita!
Eilen sisustelin hieman makuuhuonetta ja nakuttelin seinälle pari uutta, ihanaa taulua. Tässä taannoin sain nimittäin kivan yhteistyötarjouksen Myllypisteeltä.



Myllypisteen Meri otti minuun yhteyttä ja sain valita kolme haluamaani julistetta hänen upeasta valikoimastaan. Kaksi julisteista pääsi jo kehyksiin ja seinälle. Yksi ihanuus on vielä matkalla ja lähetetään minulle sitten myöhemmin.




Meri piirtää ja kehittelee itse julisteensa. Ainutlaatuisia julisteista tekee piirrosten pistetyyli. Kuva on mielenkiintoinen ja eläväinen pitkään. Lisäksi kuvat sopivat mustavalkoisen ja aiheidensa vuoksi joka kodin seinälle.



Ballerina ja voikukan puhallus tyttö ovat kauniita ja valitsemiani julisteita. Lastenvaunu juliste on vielä matkalla,
halusin sen, tottakai, kun minusta tulee syksyllä mummi <3
Jos ihastuit laillani näihin ainutlaatuisiin julisteisiin,
käy ihmeessä kurkkaamassa Merin verkkokauppaan,

- Sari

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Pyhien jälkeen



Heippa ja reipasta tiistaita!


 
Kirjoitin kyllä ensin, että maanantaita, niin sekaisin sitä näistä ylimääräisistä arkipyhistä vain menee.  No mutta, pääsiäinen on kuitenkin mennyt ja tuttu ja turvallinen arki taas alkanut.
Herkkujakin on vielä jäljellä, kuten kuvasta näkyy, rockyroad vie kyllä kielenkin mennessään, niin hyvää se on.



Pääsiäisen mukanaan tuomat ylimääräiset vapaat tulivat kyllä tarpeeseen. Nyt on levätty, nautiskeltu ja vietetty mukavia, yhteisiä hetkiä perheen kanssa. Huomaan niin kovasti voimaantuvani nuista yhteisistä tunneista läheisten seurassa. Eilen nähtiin jälleen tytärtä ja hellua, sekä tyttären sievästi pyöristyvää masua. Poikakin ehti kanssamme grilliherkkuja maistelemaan, ennen armeijaan menoa ja äidin saimme yökyläilemään ja testaamaan ulkosaunaa jo sunnuntaina. 



Leinikitkin ovat vielä täydessä loistossaan, torstainhan ne
ostin, joten hilkkua vaille viikon ovat jo nuissa, vaihtamattomissa vesissä olleet. Lujia näyttävät olevan ja uusia suosikkejani, todellakin.




Tämä viikko onkin aika jännä kaikin puolin, sillä torstain ultrassa nuoripari saa tietää, kasvaako masussa tyttö vai poika? Minua luonnollisesti jänskättää myös aika paljon, vaikka sukupuolella ei ole väliä, kunhan vauveli on vain terve.

Tänään kuitenkin kutsuvat työt ja iltavuoro, joten ei muuta, kun eväitä kasaan ja menoksi.

Miten sinun pääsiäinen meni?


- Sari

   

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Lankalauantaina



Aurinkoisen lankalauantain iltaa.
 
 
 
 
Mistä lie tullut sana lankalauantai, enpä muistaakseni ole  koskaan kuulluut sitä.  Tietääkö joku teistä, mistä hauska nimi juontaa juurensa?


 Täällä pääsiäistä on vietelty tähän asti todella rauhallisissa merkeissä. Ollaan oltu Jarin kanssa kaksin, mitä nyt tuo karvalapsi on meitä seuraillut ja nauttinut silminnäden seurastamme. Ollaan lämmitelty ulkosaunaa, syöty hyvin, katseltu elokuvia ja sarjoja, ulkoiltu ja vähän siivoiltukin.
Sopivassa suhteessa kaikenlaista ja hyvä niin.


 Mukavaa, kun molemmilla on ollut vapaata. Itse menen huomenna töihin, mutta sitten pääsen taas vapaille. Saamme äidin ja lapsukaiset tänne maanantaina ja tarkoitus olisi silloin hieman grillailla ja nauttia yhteisistä hetkistä.
 
 

 
Tänä vuonna pääsiäiskimpussa on ekaa kertaa leinikkejä.
Niitä ei ole täältä meiltäpäin ennen löytynytkään, mutta tilasin niitä ennen pääsiäistä kukkakuppaan. Ovat kyllä kauniita ja ihanan kerrottuja, toivottavasti kestävät maljakossa pitkään.
 


 Suklaamunat odottelivat kipoissaan tänään trulleja,
mutta yhtäkään ei näkynyt, liekö perinne laantumassa,
vai eikö sattuneet vain näillä nurkilla liikkumaan?

Nyt sohvannurkkaan isännän seuraksi kannustamaan kärpät voittoon.

Mukavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille <3

- Sari
 


tiistai 16. huhtikuuta 2019

Vaivoja ja ajatuksia



Hei,

mahtavaa, kun voi jälleen toivotella aurinkoista päivää
ja tiistaita!  Kevät on täällä ja nyt täytyykin nautiskella siitä oikein kunnolla.






Tähän asti se on onnistunutkin oikein hyvin, jos ei yöllisiä käden puutumisia lasketa mukaan. Kiusallinen vaiva on piinannut minua jo tovin, eikä tilanne tunnu helpottavan. Päinvastoin, käsien lisäksi myös selkä ja oikea jalka puutuilevat silloin tällöin.

 
Tunnottomat paikat herättelevät öisin tiuhaan tahtiin kääntämään kylkeä ja hakemaan parempaa asentoa. Lopulta sitä on jo niin väsynyt, että vain nukahtaa ja herää säikähdykseen, kun tunto on kadonnut, useimmiten kädestä.
 Päivällä vaiva ei juurikaan haittaa.



 Ongelmaan olen hakenut apua lääkäriltä ja ensi kuussa onkin aika hermorata tutkimukseen. Myös hierojalla olen kulkenut säännöllisin väliajoin ja se kyllä tuntuu helpottavan tilannetta, ainakin hetkellisesti.

Kaikenlaisia vaivoja olen huomannut ilmestyvän, kun viideskymppi lähenee. Mutta nuo ovat kyllä vielä pieniä ja vähäpätöisiä ongelmia, verrattuna johonkin vakavampaan terveysongelmaan.


 Olenkin taas pähkäillyt, että alan pitämään itsestäni vieläkin parempaa huolta. Syömällä terveellisesti ja liikkumalla siihen voi vaikuttaa paljon. Eilen ja toissapäivänä sain kammettua itseni lenkille.  Pyöränkin voisi varaston uumenista jo kaivella esille, houkuttimeksi tuohon pihalle, jos sitä vaikka joku päivä tarttuisi sen sarvista ja antaisi mennä?


Minun kompastuskivi on vain aina ollut se, että teen tietyn hetken tiettyä juttua ja sitten se lopahtaa.  Usein on lopahtaneet liikkumiset, syömisten kanssa niinkin tulen toimeen ja paljon hyvää on ruokailutottumuksiin matkan varrella tullutkin. 

Ajattelin yrittää olla myös armollinen itselleni, jos ei kaikki menekään kuin suunnittelin. Ihmisiähän täällä vain ollaan ja turha on itseään oikein ruoskia. 

Pääsiäisen pyhiksikin valmistuvat muutamat herkut, joita voi hyvällä omallatunnolla pikkuisen maistella.



Pikku hiljaa hyvä tulee, vai miten se meni? 

Onko sinulla kenties samanlaisia vaivoja?

Postauksen kuvat muuten ovat alakerran takkahuoneesta, jossa viikonloppuna innostuin vähän räpsimään. 


Iloista päivää!


- Sari


sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Lasiterassin kevättä




Aurinkoisen sunnuntain iltaa.
 
 
 
Tänään tänne meillekin saapui kevät, tuoden tullessaan lämpöä, aurinkoa, kärpäsiä ja jopa pari perhostakin bongasin päivällä lentelemässä. 
 
 
Aika ihanaa, jotenkin vasta tänään tuntui oikeasti keväältä, vaikka huhtikuun puolta jo mennään, niin useina päivinä täällä meilläpäin on tuullut tosi kylmästi.
 
 
Lämpö innosti nauttimaan ja istuskelemaan ulkona, kuuntelemaan linnun laulua ja sisustamaan lasiterassia
hieman keväisemmän näköiseksi.
 
 
Pari narsissia, roosahko kaitaliina ja äidin tekemä paperinarukranssi toivat mukavasti ja helposti keväisemmän ilmeen.
 
 
 Hommelin päätteksi piti tietysti vielä juoda kahvit ja fiilistellä.
Kumpa tälläiset kelit jatkuisivat vielä ja loputkin lumet saisivat kyytiä ja haravan varteenkin pääsisi jo muutaman viikon päästä.
 
Tuleva viikko alkaakin leppoisasti parilla vapaalla, mutta ennen sitä jännitetään naisten peliä ja seuraillaan vaalien tuloksia.
 
Millainen sinun sunnuntai on ollut ja joko olet touhuillut
kevät juttuja?
 
 
- Sari

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Vaaka rakkautta



Hei!
Täällä vietellään vielä vapaita ja tämä uusi työaika tuntuu jo nyt niin hyvältä. Enemmän vapaata, enemmän aikaa tehdä kaikkea, mistä tykkää.



Kuten esimerkiksi sisustaa, vaikka pienesti, ilman että ostaisi jotain uutta.



 
 Muutama vuosi sitten kirpparilta ostamani vaaka on majaillut kodinhoitohuoneessa ja yhteen väliin mietin jo sen pois myymistäkin. Kunnes tulin toisiin ajatuksiin ja tajusin, että rakastan tuota vanhaa hökötystä.



Siinä on jotain kaunista ja kiehtovaa ja muutama vuosi sitten halusin sitä niin, että istuin tuntitolkulla etsiskellen, kunnes viimein tärppäsi. Sitäpaitsi vaaka on kunnossa ja toimii, miksi siis hylkäisin sen?




 Vaakan tasollakin voi pitää kaikenlaista, vaikka kukkaa tai kynttilää. Se passaa meidän köökkiin oikein hyvin, vanhan puusohvan kaveriksi.


Iloa päivääsi! 



Sari

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevättä olkkarissa




Hei!
 
Viikko alkoi täällä mukavasti vapailla ja heti aamutuimaan virittelin olkkarin sohvalle keväisemmät tyynynpäälliset.
 

 
Heti tuli keväisempi fiilis, vaikka ulkona on kylmää ja myrskyää.
 
  
Loppuviikolla ostamani ruusut olivat lupsahdelleet yön aikana ja kaksi niistä pelastin nuihin pulloihin. 
 
 
Päivä on ollut leppoisa, niinkuin vapaapäivän kuuluukin olla.
Päivällä sain itseni kammettua kyläilemään ja tulipa niin hyvä mieli, kun näki itselleen tärkeitä ihmisiä.
 
 

 Tänään alkoi myös osa-aikainen työ, ihan oman jaksamisenkin kannalta. Työpaikka on toki sama, mutta nyt on hieman enemmän vapaata.


Huomenna ajattelin ajella Nuuskun kanssa Lompoloon
äidin luo.

Täällä Jari katselee tällä hetkellä Kärppä-peliä ja itse odottelen uutta kautta Rimakauhua ja Rakkautta sarjasta, joka alkaa tänään illalla.

Eipä tänne kummempia tänään sitten kuulukkaan.

Joko sinä olet laitellut kevättä kotiisi?


Iloa iltaasi ja jaksuja uuteen viikkoon <3


Sari 

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Vapaapäivä



Heippa!
 
Perjantai ehti iltaan, ennen kuin ehdin tänne. Yksi vapaa viikossa ja paljon suunnitelmia ja tehtävää. 
 
 
Mutta nyt on koti siivoiltu, käyty kaupassa ja kampaajalla, pyöritelty pyykit pois kuleksimasta ja viikonloppu kukatkin nököttävät lemppari maljakossa.
 
 
Nojatuolikin on kannettu taas entiselle paikalleen, kyllä sen paikka vain tuossa on.
 


 Tuleva viikonloppu menee töissä, mutta alkuviikosta taas  vapaillaan. Pikkuisen pääsiäistäkin jo esillä, oksan ja vanhojen munien muodossa.

Semmosia täällä tänään.

Joko sinä olet laitellut pääsiäistä?

Kaikkea hyvää viikonloppuunne <3


- Sari