Lompolon syksyä ja äiti

Aamukahvien jälkeen hyppäsin autoon ja ajelin Lompoloon,

 

äidin luo vähän auttelemaan.

 

 

 

Äidin lonkkavaiva on edennyt jo niin pitkälle, ettei hän enää

 

pysty juurikaan mitään tekemään.  Viimeksi kertoi imuroineensa rullaattorin

 

päällä istuen ja aikaa oli mennyt kaksi tuntia.

 

Kipulääkkeitä menee paljon päivässä, mutteivat nekään enää oikein

 

vie kipuja pois.  Äidin elämänlaatu on huonontunut viime aikoina

 

huomattavasti, kun karmeat hermosäryt nakertavat sitä pala palalta.

 

Ikävältä tuntuu seurata vierestä rakkaan ihmisen kärsimyksiä.

 

 

 

Onneksi äiti omaa positiivisen asenteen ja on sinnikästä

tyyppiä, joka ei heti anna periksi.

 

 

Mutta tiukkaa tekee äidilläkin, kun näkee paljon tekemättömiä

töitä, eikä voi niihin tarttua.  Monta kertaa mietin, miten äidin

pää kestää kaiken tuon?

Jos itseni kuvittelisin samaan tilanteeseen, niin varmasti olisi

todella vaikeaa! 

Täytyy vain toivoa, että äiti pääsee pian leikkaukseen ja

kivut jäävät leikkauspöydälle, niin kuin toisenkin lonkan kanssa

vuosi sitten kävi.

 

Vähintä, mitä voin tehdä on autella äitiä kodin töissä, tänään

siivoilin sisätiloissa ja aloittelin perennoiden leikkuu puuhat.

Vielähän tuota hommaa jäi, kun kukkapenkkejä Lompolosta löytyy

aika monta, mutta toisella kerralla sitten taas jatketaan.

 

Huomenna onkin jännä päivä, kun äiti tapaa kirurgin, joka

arvioi leikkaus ajankohtaa, toivotaan parasta!

Pihlajissa on muuten paljon marjoja tänä syksynä, ihme etteivät tilhet

ole vielä saapuneet niillä herkuttelemaan. 

Näin tänään, se ois sitten viikonloppu taas ohi ja uusi viikko

pian edessä.  Meillä se onkin onneksi vain kolmipäiväinen, sillä

torstaina lennetään koko perhe Helsingin humuun, häihin ja kaikkeen

muuhun mukavaan.

Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa kun kurkkasit tänne!

Halein,  

Sari