sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sunnuntai touhuja










Täällä päivä valkeni ensin puolipilvisenä, mutta sitten alkoikin

auringonpaiste, vaikkakin säätiedote lupaili sadetta koko päiväksi. Olin

suunnitellut leipovani tänään, oikein kunnon hiivapullaa, mutta suunnitelmat

muuttuivatkin sään ollessa aurinkoisen.


Aamukahvien jälkeen huristeltiin Lompoloon puusavottaan ja sieltä

iltapäiväksi kotiin, mies alkoi katsoa formuloita ja itse reippaana emäntänä

ryhdyin pesemään alakerran ikkunoita.  Tällä kertaa olin kyllä vähän laiska,

sillä pesin ruudut vain ulkoapäin.


Ihanan havainnonkin tein ruutuja jynssätessäni, pääskynen istui nimittäin

sähkölangalla ja viserteli niin iloisesti,  kesä on siis täällä!

Viikonloppu on taas mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja huomenna taas

uusi viikko ja uudet kujeet.  Mulle iltaviikot tarkottavat kuitenkin

rauhallisia ja vähän pidempään nukuttuja aamuja ja aikaa itselle.


Tämä ilta vietellään vielä voimia uuteen viikkoon keräillen,

jännitetään jääkiekkoa ja kannustetaan Suomi voittoon.  Mukava yllärikin

oli, kun tytär soitti hetki sitten ja aikoi ajella kotiin yöksi,  sehän tietää

taas vähän pidempään saunareissua meille kahdelle, tyttöjen juttuja ja

supattelua, elokuvaa ja herkkuja.


Kuvat tähän postaukseen ovat sieltä täältä napsittu,

kokeiltiinpa muuten ekaa kertaa syödä tortilloja vähän uudella tavalla

ja hyviä olivat, täytyy tehdä pian uudestaan.


Leppoisaa päivää teille kaikille!


- Sari

14 kommenttia:

  1. Täällä on ollut lepopäivä, eilen oli ystävän synttärijuhlat;) Onneksi huomenna on vielä vapaapäivä, niin jospa saan pestyä jonkun ikkunankin.
    Rentoa sunnuntai-iltaa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tekee hyvää lepäillä :) Ja kyllä nuo ikkunat aina ehtii pesasta! Mukavaa uutta viikkoa sulle! <3

      Poista
  2. Tämä reipas emäntä on tänään siivonnut kylppäriä. Peili- ja allaskaappi on puunattu, ylimääräiset purnukat heitetty roskiin ja lattialaattojen saunat ja sen jälkeen laatat kuurattu puhtaaksi. Ah, kuinka tuntuu heti mukavammalta, kun saa jotain tuollaista aikaiseksi. Meilläkin tänään vielä sauna ja sitten ajoissa nukkumaan ja kohti uutta työviikkoa. Mukavia hetkiä sinulle tyttäresi kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken puunaamisen jälkeen tuleekin aina niin hyvä mieli! :)
      Kivaa uutta viikkoa sulle! <3

      Poista
  3. Ihanan kotoisan näköistä teillä; keittiökin on tainnut uudistua, mikäli oikein muistan...? Vettä on sattaa ropistellut meillä koko päivän mutta onpahan tullut leppoiltua koko päivä. Nyt kai sitä on taas valmiina uuteen työviikkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teijuliini :) Aivan oikein katsoit, keittiö on saanut osakseen valkaisun, maalauksen muodossa:)
      Kivaa viikkoa sinne!

      Poista
  4. Kiva viikonloppu sulla! Positiivista tietty sää. Täällä sateli vähän ja aurinkoa ei näkynyt...Ihanaa, kun sait tyttären kotiin viikonlopuksi <3 Voimia ja tsemppiä alkavaan viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava yllätys, kun ei satanutkaan ja sain vielä tyttärenkin kotiin :)
      Aurinkoa viikkoosi Jaana <3

      Poista
  5. Mie odottelen, että parantuis flunssasta ja pääsis pesemään jo ikkunat...alkavat olemaan sen näköiset, että ÖHÖM... onneksi on nuo sälekaihtimet keksitty.
    Kiva kun tyttö asuu sopivan lähellä, että ikävä kun tulee niin voi hurauttaa kattoon äiskää ja iskää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huija tuota flunssaa, ei kiva! Toivotaan, että parannut pian :)
      Säleverhot on kyllä hyvä keksintö tuohonki tarkotukseen ;)
      Joo, mukavaa ko läpit on niin lähelä :)

      Poista
  6. Pääskysestä ei päivääkään :D
    Me käytiin Haaparannassa mutka, ei suurempia ostoksia mutta jotain pientä kuitenkin.

    VastaaPoista
  7. Kauniit nuo siivet😇Meilläkin tacot yksi lemppariruokia😊

    VastaaPoista
  8. Kauniit nuo siivet😇Meilläkin tacot yksi lemppariruokia😊

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.