tiistai 15. syyskuuta 2020

Vapaapäivä

 




















Aamu alkoi pitkien ja hyvien yöunien jälkeen rauhallisesti ja hitaasti, niin kuin aina vapaalla, jos se vain on mahdollista. Niin olin väsynyt ja univelkainen, ettei oikean käden särkykään herätellyt yöllä.  Liekö hyvät yöunet saaneet minut myöhemmin iltapäivällä lenkillekin, tiedä häntä, mutta niin hyvä olo liikunnasta tuli, että päätin lähteä liikkumaan, jo ihan sen hyvän olon tunteen vuoksi useamminkin.


Täällä on paistanut aurinko koko päivän ja sää on ajoittain tuntunut ihan helteiseltä. Ulkona onkin tullut puuhailtua jos jonkinlaista ja päivällä istuin siellä ihan kahvistakin nautiskellen.  Eilispäivän suunnitelmat tämän päivän leipomisesta romuttuivat täysin upean kelin myötä. Ehtiihän sitä leipoa sateellakin.


Taistelin muuten kuvien kanssa niitä tänne blogiin ladatessani, eikä kuvakoko miellytä silmää vieläkään.  En löytänyt myöskään poista nappia, vaikka kuinka etsin.  No, ei toisaalta mikään ihme tämmöselle poropeukalolle, mutta harmitti kuitenkin. Täytynee antaa tyttären katsoa ja ohjeistaa, kun hän viikonloppuna tulee käymään.  Bloggeri on uudistunut ja se oli muuttunut taas viime postauksesta aikalailla.


Kuvissa myös meidän Nuusku, joka eilen kävi trimmarilla ja on nyt niin hieno poika. 


Nyt taidan nousta tästä sohvalta ja keittää vähän kahvia, lorauttaa joukkoon kauramaitoa ja nauttia lisää vapaapäivästä. Huomenna kutsuu taas työt, mutta onneksi viikonloppu on vapaa ja täynnä kivoja suunnitelmia ja yhteistä aikaa perheen kesken.  Täytynee vain toivoa, ettei meille tule syysflunssaa, sillä Jari on hieman flunssaisen oloinen.


Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille ♥



- Sari



4 kommenttia:

  1. Vapaapäivät ovat aina mukavia arjen keskellä <3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ihanassa blogissa <3

    Hyvää syksyä Sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.