Keskiviikko matelee täällä hiljalleen kahden valvotun yön jälkeen. Aamupäivä meni nukkuessa ja muuten vain haahuillessa, nyt on jo sen verran pirteä olo, että pullataikina nousee keittiössä liinan alla ja pian pääsenkin upottamaan kädet taikinaan. Tällä kertaa ajattelin leipoa voisilmäpullia.
Hämärä sää sai sytyttelemään muutaman kynttilän ja kaikin puolin mielen valtaa aika syksyiset fiilikset.
Alkuviikosta ollut myrsky sai puiden lehdet lentoon ja muutama pihan puu onkin jo ihan paljaana. Värikkäät lehdet peittävät nurmikkoa ja sade rummuttelee ikkunaa. Sisätiloissa on mukava hiippailla villasukat jaloissa.
Yövuorojen jälkeen vapaata ei ole kuin tämä päivä ja loppuviikko paiskitaan töitä. Ensi kuun puolivälissä pidämme kumpainenkin muutaman päivän yhteiset vapaat ja menemme jonnekin, varmaan pohjoiseen.
Yllä olevan lyhdyn löysin maanantaina pikkuisesta kyläkaupasta ruoka ostoksia tehdessäni. Lyhty pääsi keittiön tasolle, jossa sitä on mukava poltella samalla, kun juo aamukahvia, tai rauhoittuu nukkumaan teekupposen ääressä.
Nuusku parkkeeraa taas kuvissa, jännää, miten se aina kameran nähdessään saapuu paikalle, vaikka kesken unien.
Höpinöideni aikana taikina on noussut, joten nyt ei muuta kuin pullia pyörittelemään.
Leppoisia syyspäiviä ja tunnelmallisia iltoja ♥
- Sari
Täälläkin on jo kaivettu kynttilöitä esiin. Syksyn hämärässä on taas kiva tunnelmoida. Onpa kiva tuo löytämäsi lyhty.
VastaaPoistaRapsutukset Nuuskulle! :)
Mukavaa loppuviikkoa Sari!
Nuusku kiittää ja ottaa rapsutukset mieluisasti vastaan!
PoistaLyhty oli kyllä kiva ja sitä tuleekin polteltua paljon, vapaapäivinä jo heti aamusta.
Hyvää viikonloppua! ♥
Kaunista ja tunnelmallista ja voin tuntea pullan tuoksun leijailevan kynttilänvalossa :)
VastaaPoistaMinäkin leivoin just pullaa, mutta ihan pakastepullia, heh. Mutta on nekin niin maistuvia äkkinäiseen pullanhimoon...
Syysiloja sinulle <3
Kiitos Maarit ♥
PoistaPullantuoksu on yksi kodin lemppari tuoksuista ja onhan sitä kiva syödäkin.
Itsekin välillä ostan pakastepullia, valikoima on runsas ja makoisia ovat.
Iloa viikonloppuun!♥