perjantai 26. kesäkuuta 2020

Olkkarin uusi matto




Aurinkoista perjantaita!




Helteet hellii ja lomaakin on jäljellä vielä reilu viikko, joten mikäpäs tässä on oleskellessa.  Vaikka näin kesällä ja upeilla säillä ei paljoa tule sisällä oltuakaan, eikä sisutelutkaan nyt ole niin mielessä. Hankin meille kuitenkin uuden, isomman maton Ellokselta. 




Matto on kooltaan 3 x 4 metriä  ja se on juuri meidän olkkariimme sopivan kokoinen. Entiset matot ovat olleet kooltaan 2 x 3 metrisiä ja jotenkin ne ovat jääneet vajaiksi.  Uusi matto saa olkkarin näyttämään isommalta ja se on helppohoitoinen ja kevyt. Matto on puuvillaa ja sen voi vaikka itse pestä. Kivasti matto kokoaa yhteen myös kaikki olkkarin huonekalut ja näin huoneen yleisilmeestä tulee rauhallisempi.




Aikaisemmin olkkarissa on ollut ryijymattoja, mutta niitä ei tahdo itse saada pestyä hyvin ja tällä hetkellä pesulat ottavat maton pesemisestä niin paljon, että samalla rahalla voi melkeimpä ostaa uuden maton. Ryijymatot täytyy myös aina imuroida huolella, sillä hapsujen väliin jää helposti roskia ym. likaa ja meillä esim. Nuuskun purutikkujen jämiä.






Matto on myös ihanan miellyttävä jalalle ja olenkin oikein tyytyväinen valintaani.


Perjantai ilta jatkuu ulkosaunan lämmityksellä ja uusi kimppu kukkasiakin olisi noudettava lähiniityltä.


Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille ♥


- Sari


6 kommenttia:

  1. Kaunis matto ja koko on oikein mahtava. Itse tykkään reiluista matoista etenkin olkkarissa.

    VastaaPoista
  2. Sopii kyllä matto hyvin tilaa ja just soppelin kokoinen ja näin kokoaa huonekalut yhteen <3 Monesti näkee turhan pieniä mattoja ja hyvä, että on kevytkin vielä...monesti isot matot hemmetin raskaita. Täällä kans haaveessa uusi isompi matto, yx jo mielessä mutta en oo ehtinyt kaupoille. Jos ekana tekis tuon työhuoneen remontin valmiiksi ja syksympänä sitten sisustelis enemmän :)

    Oikein ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Päivi ♥
      Meän entinen matto oli niin painava, että hyvä ko yksin jakso sitä kantaa!
      Tämä onki kevyt ja helppohoitonen, eikä hintakaan ollu paha, hyvä ko löysin!

      Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita sinne ♥

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.