Aurinkoista lankalauantaita!
Piti ihan googletella ja setviä, mistä tuo lankalauantai nimitys johtaa juurensa? Ja selvisikin, että entisaikaan ollaan värjätty lankoja juuri tähän aikaan, niin ja karkoitettu noitia.
Täällä ei noitia ole näkynyt, mutta lankoja kylläkin, ainakin villaisia sellaisia. Olen nimittäin opetellut viime viikkojen aikana sukan kutomista. Yksi pari sukkia on jo valmiina ja toiset sukat aloitettu. Hauskaa ja koukuttavaa puuhastelua ja saa ajan kulumaan super nopeasti. Novitan sukankudonta videota on katsottu ja sitä kautta opeteltu kantapään tekoa, joka mulle ollut se vaikein asia. Nyt sekin luonnistuu, eli oppia ikä kaikki! Kannattaa kyllä ehdottomasti tsekata tuo video, jos kantapään, tai sukkien kutomisessa muuten jokin asia tuntuu vaikealta. Videon avulla kyllä kuka tahansa oppii kutomaan.
Pääsiäistä vietämme ihan kaksin, tai siis kolmistaan, jos Nuuskukin lasketaan mukaan. Mulla pääsiäinen kuluu osittain töiden merkeissä, mutta pari viimeistä pääsiäispäivää ovat vapaita. Sen kummempaa tekemistä ei olla mietitty, sen kun vain oleskellaan, nukutaan päikkäreitä, ulkoillaan ja katellaan sarjoja ja elokuvia, syödään mämmiä (siis minä syön) ja
saunotaan. Jos oikein innostun, voisin siivoilla vaatekaappeja ja muitakin kaappeja, tai leipoa rahkapullia.
Pääsiäisen kukat ilahduttavat, helmililja kukkii kauniisti olkkarin pöydällä ja keltaiset tulppaanit ovat auenneet keittiössä. Ulkona on ihana ilma, aurinko paistelee ja kerrankin on tyyntä, linnut laulavat ja lumi on saanut kyytiä.
Joistain paikoista pilkottaa jo paljasta maata ja kevään tuoksun tuntee, jos oikein nuuhkuttaa. Odottelen joutsenten ääniä, ne, jos mitkä, ovat lupaus tulevasta, ihanasta keväästä.
Kaiken tämän kauheuden ja pelon keskelläkin, kevät saapuu tuttuun tapaansa ja tuo meille iloa ja valoa.
Kaikkea hyvää pääsiäiseen, nautitaan ja kotoillaan ja pidetään toisistamme hyvää huolta ♥
- Sari
Vau! Itseltä ei sukkien teko luonnistu. En osaa kantapäätä ja toisekseen en jaksa tehdä kahta samanlaista! Kivaa pääsiäisen jatkoa.
VastaaPoistaHei Satu, olen itsekin tosi surkea käsityöntekijä, mutta tuo video näyttää kaikki vaiheet ja jopa minä onnistuin.
PoistaPääsiäisen loppuja sinne ♥
Rentouttavaa pääsiäistä ♥
VastaaPoistaKiitos Maikku ♥ sinne myös!
PoistaKoulussa olen tehnyt viimeksi villasukat eikä tahtoneet silloinkaan ne puikot
VastaaPoistapysyä langoilla.Ei taida olla sellaista videota että oppisin tai hermot kestäisi, mutta onneksi on äiti.Hyvää jatkoa Pääsiäiselle.
-arja
Hei Arja, minun äiti ei osaa myöskään kantapään tekoa ja nyt kun itse opin sen, ajattelin opettaa äidillekin. On niin mukavaa ajan kulua ja samala saa lämmikettä jaloile.
PoistaPääsiäisen loppuja sinne ♥
Ihanat kuvat! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️
VastaaPoistaKiitos paljon, sinne myös ♥
PoistaKauniita kuvia.
VastaaPoistaIloa viikkoosi kaikesta huolimatta!
Kiitos ♥
PoistaSinne myös!