maanantai 18. marraskuuta 2019

Alakerrassa



Leppoisaa maanantai iltaa.
 
 
Uusi viikko alkoi jälleen taikinaterapialla, niinkuin tässä taannoinkin, mutta niin kuin olen teille kertonutkin, rakastan leipomista.  Toki haluan myös isommat leipomukset alta pois, ennen töiden alkua ja nyt, jos koska on aikaa tälle kaikelle.
 
 
Tykkään muutenkin tehdä jouluvalmisteluja ajoissa, vältellen kiirettä, joka väistämättä syntyy, jos jättää kaiken viimetinkaan. Hiljalleen ja rauhassa, jouluradion taustalla soidessa, välillä  kuumaa glögiä hörppien, on kiva hääräillä.
 
 
Viime viikonloppuna laittelin loputkin jouluvalot paikoilleen, vain kuusi puuttuu. Kuvien pikkuinen kuusi ilahduttaa alakerrassa.
 

Isomman joulukuusen laitamme varmaan itsenäisyyspäivän aikoihin, tai vähän sen jälkeen. 

Mitenkäs teillä, koska tuotte kuusen sisään?

 
 Muutama lahjakin on jo hankittu ja tulevana viikonloppuna
hankitaan loputkin pienen reissun lomassa.
 
Mukavaa marraskuista viikkoa teille kaikille <3
 
- Sari

2 kommenttia:

  1. Leipominen on ihan parasta juuri tuollai hissukseen, ajan kanssa.
    Mä en ole vielä mitään joululeivonnaisia tehnyt, mutta torttuja toki paistettu.
    Lahjojakin on jo hankittu, mutta joulukuusi laitetaan vasta joulukuussa.
    Viime vuonna muistaakseni jo itsenäisyyspäivän aikoihin ja se piristikin kivasti muutoin niin pimeää vuodenaikaa.

    Mukavaa reissua ♥

    VastaaPoista
  2. Hei Maikku, niin on, kaikkia kotihommia on mukava tehdä omassa tahdissa ilman kiireitä.
    Täälläkin joulukuusesta halutaan nauttia pitkään ja hetimiten joulukuussa, joulupäivien jälkeen haluan riisua joulun pois.

    Ja kiitos, sinullekin leppoisaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.