Iloista uutta viikkoa!
Meilläpäin on sadellut lunta koko päivän ja luonto näyttää nyt ihan talviselta satumaalta, niin kaunista on. Puuterilumi on kuorruttanut puut ja pensaat ja jänön eiliset jäljet ovat peittyneet hetkeksi.
Päivä on kulunut sisällä puuhaillen ja leivinuunia lämmitellen.
Viikonlopun aikana kaivelin myös pinon vanhoja joululehtiä esille ja blogiarvonnasta voittamaani joulukirjaa on tullut selailtua. Ihanan inspiroiva Ilona Pietiläisen kirja, täynnä tunnelmia ja tarinoita.
Isänpäivän kunniaksi lisäilin taas hieman tähtösiä ikkunaan, vielä meillä ei täyttä jouluvalaistusta ole, mutta pikku hiljaa sellainen rakentuu. Kun kaiken laittaa aiemmin, voi nauttia pidempään, niinkuin yksi blogi kollegani sen hyvin sanoi.
Olen myös innostunut paperi askartelusta ja kuusi saakin tänä jouluna uusia koristeita.
Vanhoista lehdistä löytyy vaikka mitä ideoita!
Joulunodotus ja siihen valmistautuminen ovat lemppari aikaa. Päivien hämäryyskään ei sitä haittaa.
Kynttilöillä ja valosarjoilla saa loihdittua helposti tunnelmaa.
Ihanaa, tunnelmallista illan jatkoa!
-Sari
Teillä on siellä niin tunnelmallista ja kotoisaa! Olen itse hitaanlainen laittamaan joulua esille, mutta joitain oksia ja kynttilöitä voin asetella jo ennen joulukuuta. Me ollaan tosin oltu jo muutamana vuonna marraskuu reissussa, joten se tuppaa jäämään joka tapauksessa joulukuulle, koska lokakuun on aivan liian aikaista joulukoristeluun meillä :)
VastaaPoistaNyt tein poikkeuksen ulkovalojen suhteen, koska aikaisempina vuosina ollaan tupsahdettu joulukuun alussa pilkkopimeään pihaan ja taloon, ja nyt halusin että meilläkin olisi vähän tunnelmaa vastaanottamassa.
Mukavaa marraskuun päiviä sinulle <3
Kiitos Maarit <3
PoistaRakastan joulua yli kaiken ja tykkään laitella koristeita ja valoja.
Hyvä idea laittaa valot vastaanottamaan teita!
Kivaa marraskuuta sinullekin <3
Noi talolyhdyt ovat tosi kauniita. Meillä on myös lunta, kuvia on blogissani.
VastaaPoistaMullakin tekis mieli panna jo joulua esille, valoja niitä olen laittanut.
Äidillä on nuita talolyhtyjä, ovat ihania.
PoistaEi muuta kuin joulua esille vain ja nauttimaan!
Leppoisalta kuulostaa. Jouluisia ajatuksia jo alkaa täälläkin liikkua.
VastaaPoistaVäkisinkin joulu valtaa mieltä, kun meillä on luntakin jo niin paljon!
PoistaTeillä on siellä niin kaunista, kun olette saaneet kunnon lumipeitteen. Ihan varmasti jo sekin tuo jouluisen mielen. Kiva kuulla, että Ilonan joulukirja on ollut mieluinen ja siitä on sinulle paljon iloa. Kynttilöitä on täälläkin polteltu ja tunnelmoitu pimeyden keskellä.
VastaaPoistaTäällä on tosiaan täysi talvi, mukavampaa se on, kuin loska ja vesisateet.
PoistaJoulukirja on ihana ja täynnä juttua ja ideoita.
Tunnelmallista loppuviikkoa! <3
Siellä on jo ihan talvi, ei ihme että tekeekin mieli laittaa joulua. Meillä lonkeronharmaata ja sataa, tosin eilen haettiin jouluvalot ja ripustin tähden ikkunaan. Vähän edes valoa!
VastaaPoistaJouluvaloilla saa tunnelmaa tähän pimeyteen, tähtiä täälläkin ikkunoissa.
VastaaPoista