torstai 31. lokakuuta 2019

Ristiäis sunnuntai



Hei!
Tässä postauksessa haluan palata ajassa taaksepäin ja näyttää teillekin muutaman kuvan viime sunnuntaina pidetyistä suloisista lapsenlapseni ristiäisistä.

Kaunis juhla pidettiin Keminmaassa, Pohjanranta nimisessä
hotellissa, joka osoittautuikin oikein hyväksi valinnaksi. Hotellista oli vuokrattu kaunis, iso ikkunainen sali, josta oli todella kauniit näkymät läheiselle joelle. Päivää kruunasi vielä ihana auringonpaiste, pikku pakkasineen, joten puitteet sitäkin myöten olivat kunnossa.


Tuoreet vanhemmat olivat tehneet juhlasta ikimuistettavan. Kauniisti koristellussa, mintun vihreää teemaa mukaillessa juhlasalissa oli lämmin ja herkkä tunnelma. Seisovan pöydän viereiselle seinälle tytär oli askarrellut hauskan kuvakokoelman pienen pojan taipaleesta aina synnäriltä tähän päivään asti. Suolaiset ja makeat herkut maistuivat taivaallisilta ja nuo alla olevat pikkuleivät olivat niin suloisia, ettei niitä melkein raaskinut syödä.









Onnellinen pieni perhe <3

  
Oliver Arvo <3


Pikkuisen toinen nimi kulkee tyttären isän suvussa ja on papan toinen nimi ja jo pois nukkuneen isopapan etunimi.
Nimellä tuoreet vanhemmat halusivat kunnioittaa Arvo papan muistoa <3 






Päivä oli ikimuistettava ja kuuluu elämäni tähtihetkiin.
Niin kiitollinen olen, että saan olla mummi tälle pikkuiselle <3

Toivottavasti jaksoit katsella tänne asti, kuvia tuli enemmän kuin muutama. Halusin niitä tallettaa tänne blogiinkin muistoksi.



Lempeää torstain jatkoa!


- Sari

13 kommenttia:

  1. Toki jaksoin, kaunis nimi, sekä aivan ihania kuvia pikkuisesta ja herkulliset tarjoilut.
    Meillä luvassa vasta joulukuussa, mutta kovasti jo suunnitellaan.

    Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
  2. Kiva kun jaksoit loppuun saakka. Minustakin nimi on kiva ja poika on söpöläinen <3
    Ristiäisiä on kiva suunnitella.

    Leppoisaa loppuviikkoa sinullekin <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis nimi ja ihanasti laitettu kaikki ristiäisiin sekä ihania herkkuja <3

    Voi toista kun on suloinen ja ihana varsinkin tuo kuva missä vähän hymyilee, näyttää siinä jo isolta pojalta :) Onnea vielä kerran tätäkin kautta mummolle ja papalle ja sinne myös tuoreille vanhemmille. Ihanaa aikaa teillä nyt, nauttikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi <3

      Poika on kyllä niin suloinen ja kiltti, ei itke ko silloin, ko on nälkä, tai vaippa on märkä. Ihanaa on seurailla pienen kehitystä, aina huomaa uutta, ko ei joka päivä näe.
      Ja kyllä nautitaan! :)

      Poista
  4. Suloinen vauva! Ja ihana nimi.❤️
    Kyllä on niin upeat tarjottavat.
    Onnea vielä koko perheelle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      Tarjottavat olivat kyllä herkullisia!!

      Poista
  5. Ihanaa, onnittelut myös Oliveri Arvon mummolle :)
    Täällä odotellaan kuukauden päästä olevia ensimmäisen lapsenlapsen ristiäisiä ja oli kiva lukea tämä kirjoituksesi. Kiva idea tuo kuvakooste vauvan kehityksestä. Ja nuo vaunukeksit on hurjan suloisia. Minä olen aloittanut ristiäisvalmistelut askartelemalla kutsukortteja tyttären toiveesta.
    Mukavaa pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      Oii, onnea sinullekin mummiksi tulemisen johdosta, niin ihana asia.
      Kuvakoostetta oli mielenkiintoista vieraiden seurailla, kiva idea.
      Ihanaa, kun auttelet tytärtäsi, niin teen minäkin, aina kun voin.

      Kiitos samoin sinnekin, rauhaisaa pyhäinpäivää.

      Poista
  6. Suloinen pikku-mies! Kauniit puitteet ja upeat tarjoilut.
    Ihania hetkiä sinulle toivottelen!

    VastaaPoista
  7. was für eine schöne FEIER,,,
    und ein super süßes BABY,,,,

    wünsche noch einen schönen TAG
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.