perjantai 2. kesäkuuta 2017

Perjantai terkut











Ei sitä vain voi koskaan liikaa hehkutella, että on perjantai ja 
kokonainen viikonloppu edessä!  Viime viikonloppuisen vatsataudin runtelemana
olenkin odotellut jo tulevaa, sillä ei sängynpohjalla reporankana oleilu tuntunut
yhtään viikonlopulta.  Tulevana aionkin nauttia hyvästä ruuasta ja pitkistä kävelylenkeistä, hitaista aamuista ja kaikesta siitä, mikä tuo hyvän mielen.

Yksi hyvän mielen tuojista ovat kukat, ajattelin viikonlopun aikana pistäytyä
mutkan puutarhalla kattelemassa, mitä sitä ruukkuihin ja laatikoihin tänä kesänä
laittelisi. 

Yllä olevat kuvat ovat muuten sieltä täältä napsittuja, mitään uutta ei ole tapahtunut.
Olkkarin taulukollaasin joukkoon vain ripustin kellon, jonka nappasin tyttären huoneesta
ja toisen ektorpin kylkeen raahasin rahin makkarista, nyt tuossakin on
mukavampi istua.

Viikon viimeinen iltavuoro alkaa piakkoin, illalla töiden jälkeen vuorossa
vain elämää, saunaa ja gåsmamman toista kautta c-morelta,
olen saanut isännänkin sitä seuraamaan.

Josko sitä eväitä työpäivää varten alkaisi väsäämään, vähän salaattia ja leipää,
eiköhän sitä niillä jaksa?


Ihanuutta päivääsi ja hyvää viikonloppua!


- Sari








11 kommenttia:

  1. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua, toivottavasti tämän saatte nauttia terveinä!

    VastaaPoista
  3. Hahaa miepä bongasinkin tuon kellon tuosta kollaasista, en vain sitä heti itse tajunnut :D
    Katselin aikani tuota kuvaa ja mietin että tuossa on nyt jotain mitä mie en heti hoksaa. No se oli se kello. Hih
    Juu vatsatautia ei oikein voi vapaapäiväksi luokitella.
    Juuri ajattelin itsekin lähteä puutarhalle. Tulisi nyt vain oikeasti se kesä ja lämmintä.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.