tiistai 3. tammikuuta 2017

Uuden kynnyksellä


Näin vuoden alussa, sen ensimmäisten päivien aikana 
tulee pohtineeksi kaikenlaista...




Aivan kuin käsissä olisi uusi lukematon kirja, jonka ensimmäisiä sivuja vasta luet, et
tiedä vielä tarinaa ja mihin se sinua vie ?




Uusi vuosi,  uusi mahdollisuus, aloitus puhtaalta pöydältä.




Itse mietin, mitä voisin tehdä toisin, voisinko olla parempi äiti,
aviopuoliso, ystävä, hoitaja ?

Kenties voisin viimein ajatella myös itseäni, olla armollisempi itselleni,
nauttia elämän pienistä iloista, (  syödä  kuitenkin vähemmän herkkuja)  elää hetkessä, olla tyytyväinen nyt ja heti ja haudata
lause ``sitten kun``  

Hymyillä tuntemattomalle kaupan jonossa, levittää iloa ja riemua, kuunnella,
olla oikeasti läsnä, tehdä niinkuin sydän sanoo.




Aika vierii niin pian, usein pysähdyn tämän kuvassakin näkyvän
taulukollaasin luo ja ihmettelen, että nuo pienet noissa kuvissa ovat kohta
kumpikin jo aikuisia.  Mihin kaikki aika katosi, ihan yhtäkkiä?

Ehkäpä tänä vuonna, on aika hieman rauhoittua, pysähtyä kuuntelemaan
itseään, tehdä enemmän asioita, joista nauttii.

Uuden kynnyksellä, kaiken alussa...

  
Hyvää alkanutta vuotta jokaiselle!


- Sari 





 
 
 

10 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä Sari, että tänä vuonna nautiskellaan ja tehdään asioita, mikä tuntuu itsestä hyvälle :)
    Nautinnollista tiistai-iltaa♡

    VastaaPoista
  2. Näin teemme Ellen!
    Ihanaista iltaa sullekin blogikamu <3

    VastaaPoista
  3. Niin hyviä ajatuksia. Komppaan :)
    Illanjatkoja sinne!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sari :)
    Letkeää iltaa sinullekin :)

    VastaaPoista
  5. Todellakin hyviä mietteitä ♥

    VastaaPoista
  6. Hei Kirsti, kumpa saisin nuista edes osan toteutumaan :)

    VastaaPoista
  7. Hyviä uuden vuoden ajatuksia ja totta kun saisi edes pienen osan toteutumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me saamme, kun oikein yritämme :)
      Haleja Aurinkokujalle <3

      Poista
  8. Viisaita ajatuksia ja vähän samoja mullakin. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.