perjantai 12. elokuuta 2016

Syksyn tuntua


Sateinen ja hämärä sää sai minut sisustelemaan tänään.

Olenkin koko loman ajan haikaillut huonekalujen siirtelyä ja pientä
 
muutosta tai uutta, kivaa järkkää.
 
 
Juuri viime postauksessa mietiskelin, ``että mitäs sitä muuttelemaan 
 
mitään, jos kerran tykkää nykyisestä? ``
 
Hahaa, sanon mie, koskaan ei pitäs mennä kai niin sanomaan, kun heti
 
kohta seuraavana päivänä tulee hirveän kauhea halu muutella paikkoja!
 

Täällä on kävelty koko päivä ja mallailtu ja kokeiltu, muutama

muukin huone, kuin olkkari sai ylleen hieman syksyisemmän sisustuksen.

Mutta niistä sitten toisella kertaa.

 
   Tämän pienen, mustan pöydän ostin alkukesästä Rustasta,

Haaparannalta, eikä maksanut kuin 9 euroa.  Pöytä on oleillut kesän

terassilla apupöytänä, mutta pääsi näin ilmojen viilennyttyä sisätiloihin,
 
aika kätevä sivupöytänä.
 

Pientä pyörittelyä vain ja senkin paikkojen vaihtoa,  sekä

pikku esineiden paikkojen vaihtelua,

voi että tykkään!  Ja vielä kun olen saanu yksin täällä puuhailla,

olen oikein nauttinu :)


Tarkkasilmäiset pian huomaaki, että makkarin senkki on nyt

olkkarissa ja päinvastoin. 

 
 Kyllä sitä vain saa ajan kulumaan näinkin ja aivan liian pian!

 
 Eiliseltä ruottin reissulta ostin jo kynttilöitä, niitä on niin mukava

alkaa polttelemaan sateisina syysiltoina.


Keittiössäkin vaihtui verhot, sun muut kipot ja kupit, 

Nuuskukaan ei löytäny karkkipurkkia, kun äiti oli piilottanut sen

uuteen paikkaan.

Tämmösiä on tänään puuhailtu,   nyt täytyy jo alkaa rentoilemaan. 



Täällä Ylitorniolla on huomenna Aavafästit ja uudistetun Alkkulanraitin

avajaiset.  Siltsu on illan pääesiintyjä, joten täytyyhän sitä lähteä

 katsomaan.  Toivottavasti säätiedotus ei pidä nyt paikkaansa, sillä

sadetta pitäisi tulla koko päivän.


Nyt lisää kynttilöitä palamaan ja hei, sehän on perjantai ilta!

Tuppaa melkein unohtumaan näin lomalla ollessa...



Joko te muut olette korkanneet kynttiläkauden ?

  
Tunnelmallista elokuun iltaa ihan jokaiselle <3


- Sari 


28 kommenttia:

  1. Todellakin kyntyiläkausi ja syksyn odottelu on aloitettu. Kaunista teillä ♡
    Minäkin siirtelin olkkarin järjestystä ja syksyn tyynynpäälliset vaihtui jo sohvalle.

    VastaaPoista
  2. Todellakin kyntyiläkausi ja syksyn odottelu on aloitettu. Kaunista teillä ♡
    Minäkin siirtelin olkkarin järjestystä ja syksyn tyynynpäälliset vaihtui jo sohvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täällä sää on ollut syksyinen monen päivän ajan, iltasin on ihanaa poltella kynttilöitä ja hieman piristää tunnelmaa :)
      Järkän muutto piristää myös!

      Poista
  3. Tänään laitoin ekan kynttilän. Kivan näköistä teillä!

    VastaaPoista
  4. Kaunista on!Kaikella paikkansa ja teidän sessu on söpö!

    VastaaPoista
  5. Kaunista on!Kaikella paikkansa ja teidän sessu on söpö!

    VastaaPoista
  6. Ihanalta näyttää. Mööbliseeraus on ihanaa :)
    Eilen poltin ensimmäiset kynttilät, kun on jo niin pimeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanne, minusta myös mööbeliseeraus on kivaa ja terapeuttista hommaa :)
      Kynttilät kruunaavat illat!

      Poista
  7. Tuo on niin ääri mukavaa hommaa ja vielä kun saa rauhassa tehdä :) niin tässä taannoin itsekin tein :)

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, vois tuota hommaa vaikka pari päivää tehä, kun yksin olis :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ei muutakuin kuumetta alentamaan ja hihat heilumaan! :)

      Poista
  9. Kynttilöitä ei olla polteltu vielä ja mööbeleitäkään ei olla siirretty. Nyt sain Ikeasta hankittua makuuhuoneeseen ne hyllyt, odottavat vain asennusta. Kivaa festejä sinne ja toivotaan ettei sada vettä kun kerrankin siellä jotain järjestetään ja vielä Sillanpää tulee esintymään. Sillanpää ei taida olla nyt Malagassa, vaikka laulussa niin laulelee...eli siellä ei nyt lomareissulla siihen törmätä, heh .). Käyhä Sari osallistumassa arvontaan blogissani!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oottelenki innola postausta, ko saat hyllyt paikoilleen :)
      Fästit oli ja meni ja Siltsu oli ihana!! <3
      Joo, pittääpä kävästä :)

      Poista
  10. Ihana Siltsu, on nyt palannut tauoltaan 💕 Kiva tuo järjestys, sohvat vaatakkaain näyttää hyvältä! Tuota sivupöytää olen myös katsellut, tosi kätsä! Kynttilät on täälläkin otettu esille :) Ihanaa iltaa sinne Siltsun seuraan 😍 Terkkuja multakin 😁 Täällä kans aloitellaan elokuvaa, kera viinilasillisen 😊

    VastaaPoista
  11. Ihana Siltsu, on nyt palannut tauoltaan 💕 Kiva tuo järjestys, sohvat vaatakkaain näyttää hyvältä! Tuota sivupöytää olen myös katsellut, tosi kätsä! Kynttilät on täälläkin otettu esille :) Ihanaa iltaa sinne Siltsun seuraan 😍 Terkkuja multakin 😁 Täällä kans aloitellaan elokuvaa, kera viinilasillisen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltsu on paras!!
      Minustaki järkkä on nyt hyvä, katotaanpa kauanko pysyy? :) Tunnelmallisia syysiltoja sulle Jaana <3

      Poista
  12. Tuo huonekalujen ja tavaroiden uudelleen järkkäily on kyllä terapeuttista! Kumpa ois enemmän aikaa siihen... Uusi järjestys näyttää tosi hienolta ja kyllä on kynttilät meilläkin jo korkattu :)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika, tosi terapeuttista!!! Ja aikaa siihen saa kyllä kulumaan, kun pittää joka kuppia juoksuttaa :)

      Poista
  13. Siltsu nosti varmaan tunnelman kattoon sateesta huolimatta.
    Olen myös katsellut Rustasta noita pyöreitä pöytiä, mutta en ole ostanut, ainakaan vielä, kun ei ole oikein paikkaa. Uusi järjestys tuo mukavasti vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä ihmisiä oli paljon paikalla, vaikka sää ei suosinutkaan ja tunnelma katossa!!
      Tuo pikku pöytä on kyllä kätevä, vaikka yöpöytänä menis.

      Poista
  14. Teillä on kyllä niin kaunis koti ♥ Meillä on niin rajallisesti tilaa ja isoja huonekaluja, ettei isoja muutoksia voi tehdä. Onneksi voi aina ostaa uusi kukkia ja kynttilöitä ;) Kausi on korkattu jo pari viikkoa sitten. Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiccu <3
      Harmi, kun et voi muutella niin helposti järkkää, mutta kukilla ja kynttilöillä saa kyllä kivasti vaihtelua :)

      Kaikkea hyvää sinunkin viikkoosi! <3

      Poista
  15. Kauniita yksityiskohtia ja ihana karvakaveri siellä <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.