keskiviikko 3. elokuuta 2016

Puhtaan kodin nurkkia ja lomakuulumisia

 











Leppoisaa elokuun iltaa ihanat!

Kesäloman toinen viikko on meneillään ja olen niin lomalla.  Tämän

vuoden kesälomani onkin hiukan erilainen kuin aikaisemmat, sillä en ole

koskaan pitänyt kesälomaa näin myöhään.  Aikaisempina kesinä on myös

toinen lapsistamme vietttänyt samaan aikaan lomaa täällä kotona ja nytkin

on kyllä viettänyt, mutta viettänyt myös paljon aikaa omalla asunnollaan, joten

erilaiseltahan tämä tuntuu joo. 



Mutten valita, näin myöhäinen kesäloma on tuntunut oikein hyvältä ratkaisulta

ja kotona yksinolokin miehen ollessa töissä tuntuu aika jännältä, 

suorastaan mukavalta.  Saan tehdä asioita omaan tahtiin, tai olla tekemättä

mitään,  ruokaakin laitellaan aika vähän ja helpoista raaka-aineista,

kun ollaan kaksin.  Tosin oottelen tosi innoissani hetkiä, kun olemme kaikki

koolla ja saan hemmotella perhettäni herkuillani ja viettää aikaa

heidän kanssaan, ihan parasta!!!



Nyt lomalla saatan haahuilla yöpaidassa iltapäivään ja katella leffoja tai

lemppari sarjoja monta putkeen. Nukkua pitkään ja valvoa myöhään.

Istuskella terassilla aamukahvitellen pitkiä aikoja ja lukea kirjaa, (olen nimittäin

jälleen oppinut nauttimaan kirjoista.)

 Ihanaa on olla lomalla ja aikatauluista piittaamatta, olo on

paljon rennompi ja mukavampi.


Mutta nyt itse asiaan, johon tuo otsikkokin viittaa, eli puhtoiseen kotiin.

Se tunne, kun kaikki nurkat on käännetty, jynssätty ja pesty on aivan

erityisen ihana, minusta ainakin, ei siihen kuulkaas paljon tarvita,

että on onnellinen.  Ja vielä ne puhtaat petivaatteet, jotka tuoksuvat ihanalle

huuhteluaineelle kruunaavat päivän,  kuinka mukavalta niihin tuntuukaan

pujahtaa illalla nukkumaan.



Huomenna on taas uusi päivä ja loma jatkuu, ajattelin ajella päivällä

Lompoloon äidin luokse ja poiketa pizzerian kautta.

Samalla haen kaupasta ihanan Marian blogissa 

olleen mustikka mascarpone kakun ainekset, jotta voimme äidin 

kanssa väsäillä ihanan kakun kokoon ja nautiskella.

Näytti muuten Marian blogissa mahtavan muhkealta tuo kyseinen kakku,

joten kokeiltavahan sitä on! 


Muuten loma jatkunee, ilman sen kummempia suunnitteluja ihan

fiiliksen pohjalta, paitsi että vaatehuone on siivottava, samoin varasto,

ovat nimittäin niin kaameassa kunnossa, että hyi!!!


Mutta nyt,   lasi punaviiniä ja lempisarjan pariin... ja onhan tuo

ukkokultakin jo kotiin saapunut, joten kainalopaikkakin on vapaa,

jos ei Nuusku sitä ehdi valloittaa ennen minua?


Nyt taistoon... toivokaa parasta!




- Sari


 







  



13 kommenttia:

  1. Rento lomailu ja puhdas koti kuulostaa oikein hyvältä ❤
    Meiläki koira valloittaa isännän kainalon jo ennen kuin mie edes kerkiän ajatella ajatusta sinne yrittämisestä :)

    VastaaPoista
  2. Hahaa, on meillä hauvelit:)!!
    Mutta puhdas koti on parasta! ;)

    VastaaPoista
  3. Oi, tuota puhdasta kotia minäkin kaipaan! Tuntuu vaan niin suurelta urakalta siivota kerralla koko talo, että taitaa mun kohdalla jäädä haaveeksi. Pitäisi ottaa ihan tavoitteeksi tehdä iltaisin edes yksi juttu asian eteen, esim. roskiskaapin siivous, mankelointi jne. Mutta ihanaa rentoilua ja kivaa loman jatkoa Sinulle, Sari ♥ Toivottavasti voitit taiston, hih... :))

    VastaaPoista
  4. Puhdas koti on arjen luxusta! Meillä on tänään siivoupäivä perinteiseen tapaan.
    Mukavaa torstaita, lomalainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen luxusta parhaimmillaan!
      Mullaki tavallisesti torstai siivoilupäivä, mutta nyt otin vähän ennakkoa :)
      Mukavaa siivoilua sinne! :)

      Poista
  5. Hei Krisse, minäkin aloittelin siivousta jo edellisenä päivänä, ettei tuntunut niin työläältä! Harvemmin näin vasiten siivoan, muuten mennään vain nopsalla viikkosiivouksella.

    Hävisin taiston, karvanaama ehti ensin :)

    VastaaPoista
  6. Ihanalta lomailulta kuulostaa. Täällä mennään aika samalla kaavalla!

    VastaaPoista
  7. Lomalla on hyvä pitää rento meininki!
    Itse olen tällä viimeiselle lomaviikolla tehnyt rästihommia ja kun alkuloman vietti rennosti, niin nyt mukava ollut tehdä jotain "järkevääkin".
    Kivaa torstai-iltaa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoilu on kivaa, eipä loma vain menis niin äkkiä!
      Mukavaa viikonloppua ihana <3

      Poista
  8. Täällä koti odottaa kunnon siivousta. Nyt ollut niin paljon kaikenlaista menoa ja touhuamista, niin koti jäänyt vähän retupreälle :(.Tytön huone remontissa, niin yläkertakin on kaosta vain...no, ko tilanne rauhoittuu niin pitää ottaa kunnon urakka. Puhdas koti ja tuoreet kukat parasta sekä lisäksi lasi punaviiniä...pieniä arjen iloja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivouksen jälkeen on kyllä niin hyvä tunne että.... pitäis kai siivota useamminkin ? :)
      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.