Hei, pitkästä aikaa.
En aivan ajatellut, kun viimeksi tänne kirjoittelin, pysyä pois noin pitkää aikaa, mutta niin siinä vain kuitenkin kävi? Kesä vei mennessään, sen aurinkoiset ja lämpimät päivät ottivat haltuunsa. Niistä onkin nautittu ja otettu irti kaikki, mitä on mieleen tullut. Tänään, kun viimeinkin sataa kunnolla, ajattelin tulla teitä moikkaamaan ja kuulostelemaan, onko täällä yleensäkään enää ketään?
Kesä on tähän asti ollut kyllä mitä ihanin, olen viettänyt paljon aikaa ulkona, käynyt uimassa ja ongella. Lenkkeillyt ja ihan vain fiilistellyt lämpöä ja aurinkoa. Viikonloppuisin ollaan lämmitelty ulkosaunaa ja paljua, tehty kesämuistoja, niin,että jaksaa taas kylmän ja pimeän talven yli.
Äidin luona olen ajellut joka viikko leikkaamassa ruohoa ja muutenkin viettänyt aikaa Lompolossa. Siellä on ihanan rauhallista ja aika tuntuu pysähtyvän siellä ollessa. Lompolo onkin oivallinen paikka latailla akkuja ja rauhoittua.
Tämä kesä on ollut hyvällä tavalla erilainen. Aikaa on jäänyt enemmän läheisille, niille tärkeimmille, joiden kanssa elää ja on. Olen edelleen virkavapaalla työstäni ja täytyy tunnustaa, etten ole kaivannut töihin, sillä tekemistä ja mielekästä puuhaa on täällä kotona ja lähiympäristössä valtavasti.
Olen nauttinut myös paljon aikatauluttomuudesta, miten kivaa on, kun ei tarvitse kulkea kellon armoilla. Elämä ilman sitä on paljon helpompaa, huolettomampaa ja stressittömämpää!
Eilen kävin kirjastossa ja lainasin muutaman kirjan, ihan vain, että oppisin taas lukemaan, nauttimaan tarinasta ja pääsisin seikkailuille. Saapanähdä, pystynkö keskittymään lukemiseen, vai vievätkö ajatukset mennessään. Eilen en vielä ainakaan onnistunut, vaan kirjan ensimmäisen sivun luettuani, rupesin sisustelemaan. Valo ei riittänyt lukemiseen, niin ei kai siinä auttanut muu, kuin etsiä pari lamppua ja viritellä ne paikoilleen ja taisipa siinä muutama pienesinekin vaihtaa samalla paikkaa.
Myöhemmin illalla, kun näin lukea, viihdyin kirja kourassa tunnin verran, kunnes alkoi väsyttää ja lähdin nukkumaan. Ehkä minulla on vielä toivoa?
Kesän aikana löysin olkkariimme uudet, bohotyyliset matot. Niitä on kaksin kappalein ja ne ovat ihanan kevyet, mutta erittäin hankalat imuroida. Tykkään niistä silti ja ainahan noin kevyet matot voi puistella. Matot antoivat uutta ilmettä olkkariin, jossa sama järjestys on ollut jo ties kuinka kauan?
Sade jatkuu vielä ja sisällä on hämärämpää, taidan sytytellä muutamat kynttilät, keitellä pannullisen kahvia ja istua ihmettelemään.
Suloista tiistaita teille kaikille, kesä jatkuu vielä, joten nautitaan ja tehdään paljon kesämuistoja ♥
Sari
Draga Sari,
VastaaPoistaDeja suna ca o vara de neuitat! Si inca mai este!
Imi place decorul din casa ta foarte mult!
O vara minunata in continuare,
Imbratisari,
Mia
Ihana kirjoitus, kiitos! Sun kesä kuulostaa ihanalta. 😊
VastaaPoistaOn kyllä ihana :)
VastaaPoista