lauantai 9. tammikuuta 2021

Talven ihmemaa




 








Aamu heräilyjen jälkeen käytiin Nuuskun kanssa pienellä pissalenkillä.  Minua olisi haluttanut lenkkeillä pidemmällekin, mutta Nuusku oli toista mieltä. Kuono lumessa se kääntyi itsepäisesti kotiin päin, joten kuvat tähän postaukseenkin räpsin ihan kotipihalta.


Muutaman päivän ajan täällä meilläpäin on sadellut kevyttä puuterilunta, joka on kuorruttanut puut ja pensaat satumaisin näköisiksi. Talven ihmemaassa haluttaakin nyt ulkoilla, tehdä lyhyitä ja pitkiä kävelylenkkejä.


Tänään viettelen vapaata ja kotoilupäivää. Aika kuluu näinkin liian nopeasti. Välillä on mukavaa vain oleskella tekemättä mitään kummempia.


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?


- Sari

9 kommenttia:

  1. Kauniita puuterilumikuvia <3 Tänään käytiin aamulla Liikussa. Sen jälkeen siivottiin joulukoristeet varastoon ja joulukuusi laitettiin pihalle. Muutoin menee viikonloppu lepäillessä eli neuloessa leffoja katsoen :) Lupsakkaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on todella puuterista nyt!
      Kivalta kuulostaa viikonloppu suunnitelmanne.


      Iloa uutteen viikkoon ♥

      Poista
  2. Niin on, varsinkin kun puut ja pensaat ovat tälläisessa lumi kuorrutuksessa.

    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  3. Upeita talvikuva! Mukavaa jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, täällä talven ihmemaa.
      Kaikkea hyvää sinunkin päiviisi ♥

      Poista
  4. Ihania talvisia kuvia!
    Täälläkin ollaan saatu lunta ja lisää satelee kokoajan.
    Niin kaunista tuolla ulkona nyt!

    Mukavaa viikkoa sinulle Sari ja rapsutukset Nuuskulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimaseni ♥
      Ihanaa, kun teilläkin siellä talvimaisemat.
      Sinullekin mukavaa viikkoa ja Nuusku kiittää ♥

      Poista
  5. Aivan ihania talvisia kuvia. Meilläkin on nyt lunta ja reilusti onkin ;)

    Suloista sunnuntain jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ♥
      Mukavaa, kun sinnekin on satanut lunta, paljon valoisampaa on!

      Kivaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.