Toivottovasti maanantai ja uusi viikko on lähtenyt hyvin käyntiin osaltanne? Itse aloittelin viikon nukkumalla pitkään, ilman, että mikään härpäke minua herätteli. Luonnollisesti heräilin puoli kympin aikoihin kahvia keittelemään ja sitä rauhallisesti nauttimaan.
Työkuviot uuden työpaikan myötä ovat sen verran muuttuneet, että teen nyt kolmivuorotyötä. Tämä viikko alkaa yövuoroilla ja niihin valmistun rauhallisesti, kotona hissutellen. Nukun niin paljon kuin mahdollista, enkä tee mitään kovin fyysistä. Yövuoroista aamulla päästessäni, istahdan hetken ja kömmin sitten nukkumaan Nuusku seuralaisenani. Heräilen neljän, viiden tunnin jälkeen, syön jotain ja usein päivä on mennyt sarjoja katsellen, tai jotain muuta kevyttä puuhaillen ja voimia taas seuraavaan yövuoroon keräillen.
Tänään sen verran huseerasin, että peilille löytyi uusi paikka.
Tuohon hyllykön päälle se minusta sopii hyvin ja tuo hiukan erilaista tunnelmaa, eikä aivan joka seinällä nyt ole tauluja.
Kun päivällä oli aikaa, sain myös hoidettua juoksevia asioita ja tilasin viimein näöntarkastus ajat itselle ja Jarille Instruun.
Kummatkin tarvitsemme todennäköisesti uudet lasit, ainakaan näillä nykyisillä ei oikein nähdä.
Ja hei, päivä on jo jatkunut niin, että sen huomaa!!
Kevättä kohden siis mennään, vaikkakin tämä talvi on melko erikoinen, eilen satoi lunta n.20 senttiä ja illaksi lupailtiin vesisateita. Pakkasia ei tälle talvelle vielä ole kovin monia ollut, ei ainakaan semmoisia paukkuvia, niin kuin muutama vuosi sitten.
Nyt kaffeen keittoon!
Kivaa maanantain jatkoa <3
- Sari
Teillä onkin ihana koira ♡ kauniit kuvat ♡
VastaaPoistaNuusku on kyllä suloinen ja ikää melkein 12 vuotta <3
PoistaJa kiitos <3
3-vuorotyö vaatii varmaan veronsa, hyvä että osaan ottaa sen rauhaksiin ja annat itsellesi aikaa! Mun pitäisi myös varata aika optikolle ja miehen myös, hyvä kun muistutit. Mulla on jo monitehot mutta miehellä ei, mutta tarvis saada.
VastaaPoistaMukavaa työviikkoa ♥
Näillä kymmenillä ja taas pitkästä aikaa vuorotyö todellakin ottaa aikansa, olenkin päättänyt vuorojen jälkeen nukkua hyvin ja lepäillä ja koittaa olla hötkyilemättä.
PoistaKiito Maikku ja mukavaa viikkoa sinnekin <3
Tosi erikoinen on talvi. Tällä hetkellä perjantaina on lunta maassa, huomisesta en tiedä. Lämpömittari näyttää taas plussaa.
VastaaPoistaTalvi on ollut kyllä täällä pohjoisessakin erikoinen ja teillä siellä etelässä eritoten. Ajat muuttuu ja vuodenajatkin!
VastaaPoista