lauantai 26. lokakuuta 2019

Kuulumisia



Heipähei pitkästä aikaa!


Niin vain vierähtivät kaksi viikkoa kuin varkain, kun täällä blogissa viimeksi kirjoittelin. Vaikka vielä lomailenkin, ovat päivät viime aikoina olleet niin touhun täytteisiä, ettei aikaa ja toisaalta paukkuja ole riittänyt enää illalla. Toki pimeä vuodenaikakin rajoittaa kuvailua merkittävästi.

Tämäkin aamu on melko hämärä, vaikka yön aikana satanut lumi tekee kaiken paljon valoisammaksi. Kumpa talvi pikku pakkasineen tulisi jo ja tekisi lopun näistä viikko tolkulla jatkuneista vesisateista ja hämäristä päivistä. Huvittavaa silti on, että tämä vuodenaika on yksi lemppareistani. Nautin suunnattomasti, kun elämä keskittyy pääosin sisätiloissa fiilistelyyn ja myyssailuun omalla sohvalla.



Nyt kun mulla on lomaa ja aikaa, eivätkä työt häiritse, olen mummoillut lähes joka viikko.  Pienen ihmisen kanssa oleminen on jotakin niin sanoin kuvaamattoman ihanaa.
Poika kasvaa ja kehittyy koko ajan ja tästä vauva-ajasta on otettava kaikki irti ja nautiskeltava. Huomenna vaavi saa nimen ja ristiäisten järjestelyssä on riittänyt muistettavaa ja pikku puuhastelua täälläkin.


Piakkoin alankin pakkaamaan autoa huomista varten ja tietenkin juhlavaatteet täytynee kaivella kaapeista, sovittaa ja kokeilla. Saamme myös isomummon tänne tänään yökylään ja aamulla hurautamme ajella ristiäispaikalle valmistelemaan tärkeää juhlaa ja nauttimaan siitä.


Jokos teitä muuten joulututtaa yhtään? Kemistä kotiin päin ajellessani katselin, että aika monessa paikassa oli jo laiteltu valoja ulos ja muutamissa sisäänkin. Itsekin taidan piakkoin laitella paperitähdet olkkarin ikkunoita koristamaan. Pari joululehteäkin oli jo tullut ja näitä selaillessa mieli tekisi laitella yhtä sun toista jouluista.


Hyvää ja rauhallista viikonloppua teille jokaiselle <3

T. Sari


 

18 kommenttia:

  1. Viikkoja on jo jouluttanut! Kaikki vanhat joululehdet on luettu, ja uusikin ostettu. Koristeita olen tilannut ja valoja laitellut. ✨

    Ristiäiset ovat tunnelmalliset juhlat! Mukavia juhlia ja viikonloppua muutenkin! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ripustelin tänään muutamat paperitähtöset ikkunoihin, tulipa heti niin ihana tunnelma.

      Ristiäiset olivat kauniit <3
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Hiljalleen alan tunnelmoida joulua, mutta nyt ulkona sataa taas vettä, eikä maisema näytä kovin talviselta saati jouluiselta. Ensi lunta siis odotellessa.

    Ihanaa kastejuhlaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvissä ajoin täällä meilläkin aletaan tunnelmoida vuoden parasta juhlaa, ensin valoin ja tähtösin.

      Kastejuhla oli ihana <3

      Mukavaa maanantaita <3

      Poista
  3. Onnea pienokaisen johdosta!Sinulla on nyt tärkeä tehtävä ja myös isomummolla.Joulua ei ole vielä täällä suunniteltu, yksi joulukirja on tullut postiluukusta ja sitä selannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aikku <3
      Samaa mieltä, tärkeä ja mieluinen tehtävä!
      Minäkin oottelen blogiarvonnasta voittamaani joulukiraa.

      Ihanaa uutta viikkoa sinne!

      Poista
  4. Teillä on siellä suloinen juhla tiedossa.
    Valosarjoja olen jo laitellut sisäll, sekä parvekkeen kukka-asetelmaan. Pimeys kaipaa lisävalaistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastetilaisuuus oli suloinen <3
      Pimeyttä täytyy torjua kaikin konstein, täälläkin on viritelty valoja.

      Iloa uuteen viikkoon!

      Poista
  5. Ihanaa, kun siellä on jo tullut lunta. Täällä on vaan satanut vettä ja on synkkää ja harmaata.
    Joululehtiä ja joulukirjoja on tullut selattua. Ostin myös yhden uuden joululehden.
    Ulos on jo laitettu pari valopuuta. Kohta saa laittaa sisälle tähdet ym.
    On tämä ihanaa aikaa.😍

    Ihania ristiäisiä sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi kyllä piristää ja tekee kaiken valoisemmaksi ja pistää ajatukset hissukseen joulujuttuihin. Joululehtiä on kiva selailla, vanhojakin.

      Tänään laittelin muutaman tähden ikkunaan ja mikä ihana tunnelma tuli heti.

      Mukavaa uutta viikkoa Sari <3

      Poista
  6. Oi, teillä on jo siellä satanut ensilumi ♥ Me saamme täällä etelässä vielä odottaa sitä. Maisema muuttuu heti paljon valoisammaksi, kun lumi tulee. Ehkäpä sitten alkaa hiljalleen jouluttamaankin. Nyt kun ei vielä yhtään tunnu siltä, että joulu on jo kahden kuukauden päästä.

    Teillä on ihana juhlapäivä tänään. Mummous on ihanaa ja kiva kuulla, että olet päässyt nauttimaan siitä. Ihanaa juhlapäivää teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa täällä on vieläkin valkoinen ja toivottavasti pysyykin. Pikku hiljaa joulujuttuja kohden, olenkin jouluihminen henkeen ja vereen joten nautin tästä ajasta suunnattomasti!

      Mummous on ihanaa, olen niin kiitollinen, että saan olla mummi <3

      Poista
  7. Ihanaa sunnuntaita sinne ja teillä erityinen päivä tänään ollut <3

    Mie en ole jouluihmisiä eli mulla tahtoo jouluvalmistelut jäädä aina viime tinkaan. Tykkään kyllä syödä torttuja ja pipareita hyvissä ajoin glögin kera. Joulukortit jos tänä vuonna sais tehtyä olisi hieno juttu, siinä on jo meikäläiselle haastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen päivä oli niin kaunis ja ikimuistettava <3
      Täälläkin juotu jo glögiä, torttutaikina pakkasessa oottelee, pittää joku päivä leipasta.
      joulukortteja en kehtaa askarrella, mutta tunnelmoia senki eestä.

      Pirtsakkaa uutta viikkoa ihanuus <3

      Poista
  8. Mummoilu on ihanaa aikaa. Nauti, pikku ihminen kasvaa niin äkkiä vauva-ajasta pois.

    VastaaPoista
  9. Hei Tuija, samaa mieltä.
    Ja varmasti nautin tdellakin! <3

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Moi!
    Anteeksi, ei liity jutun aiheeseen, mutta muistatko miten kiinnititte keittiössä tapettitiiliseinän päällä olleen pleksin? Tapetin taisitte ainakin kiinnittää kaksipuolisella teipillä? Pysyikö se hyvin?
    Kiitos ho etukäteen! :)

    VastaaPoista
  11. Moikkelis, tiiliskivi tapetti tosiaan kiinnitettiin kaksi puoleisella teipilla ja se pysyi tosi hyvin kiinni. Pleksin kiinnitimme rautaisilla, pienillä kulmapaloilla, joita rautakaupoista saa. Keittiötasoon ruuvilla pleksit vain ylhäältä ja alhaalta kiinni, niitä ei montaa tarvitse. Hyvin pysyivät! Kyllästyin vain vuoden katsomisen jälkeen tapettiin ja otimme kaiken pois. Pleksit ovat tallella, jos vielä tulee halu laittaa jokin tapetti välitilaan. Tuo keino on helppo ja aika halpa ja saa nopeasti uudistusta.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.