maanantai 7. lokakuuta 2019

Ensimmäistä kertaa




Hei ja mukavaa maanantaita!
 
 
Ja terkkuja Levin upeista maisemista, joissa vietimme pidennetyn viikonlopun Jarin ja Nuusku hauvelin kanssa.
Loma tuli kyllä tarpeeseen, varsinkin miehelleni, jonka viimeisestä irtiotosta olikin jo aivan liian pitkä aika. Nyt ovat akut latautuneet ja matkalaukut tyhjennetty, pyykkikone laulaa ja herranjestas, kuinka mukavalta tuntuu olla taas kotona.
 
Mutta vielä hetkiseksi viime viikkoon, jolloin sain mieluisan ja kauan odotetun pikku yökyläilijän mummilaan, 
ihan ensimmäistä kertaa <3
 
 
 
Voi miten mukavaa meillä olikaan, kaksi yötä, jotka pikkuinen äitinsä kanssa meillä vietti, menivät vain niin kovin nopeaan.
 
  
Tyttären kanssa lämmiteltiin ulkosaunaa kumpaisenakin iltana ja jätettiin pikku poitsu papan huomaan. Käytiin vaunuilemassa, leivottiin maailman helpoimpia keksejä ja tehtiin pätkis kakku, jonka myötä otettiin kunnon suklaaöverit.
 
 

Syliteltiin pikkuista ja ihasteltiin hänen nöpö nenää, pikkuisia varpaita ja sormia ja mietittiin ketä hän muistuttaa eniten.
 

 
Iso mummikin kävi ihastelemassa pikkuista.
 
 



Pääsin tositoimiinkin vaihtelemalla vauvalle vaippoja 
ja antamalla toisinaan äidinmaidon korviketta pullosta ja sylittelemällä pikkuista.
Näin tytär sai hetken aikaa levähtää, tai nukkua.

Pieni ihminen on vienyt mummin ja papan sydämet ihan mennessään ja koko ajan vain haluttaa kuulla,
mitä pikkuiselle kuuluu?

Tyttären äitiyttäkin katselin ihaillen, niin hyvin hän 
oli jo omaksunut uuden, tärkeän roolinsa.


Kaikkea hyvää viikkoonne <3

- Sari
 

13 kommenttia:

  1. Suloinen pikkumies!
    Kyllä ne sulattaa läheisten sydämet.
    Pirteää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mammma <3
      Pieni ihminen on niin kaunis ja viaton <3

      Pirteää viikkoa sinnekin!

      Poista
  2. Voi suloisuutta <3
    Ihanaa aikaa sinne pikkuisen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta, poitsu on kyllä ihana <3
      Ja kiitos <3

      Poista
  3. Tehän saitte jo neljän sukupolven kuvan! 😀
    On nuo pienet niin suloisia! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Niin saatiin, täytyneekin ottaa yhteiskuva piakkoin <3

    Kivaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Oi, teillä on ollut ihania vieraita ♥ Onnea vielä kerran pikkuisen johdosta ♥ Mummous on niin ihana asia ja olen onnellinen, että saatte papan kanssa olla heti alusta alkaen mukana lapsenlapsenne elämässä. Ihan parasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3 voin kyllä nyt yhtyä sanoihisi, että isovanhemmuus on ihanaa!

      Poista
  6. Voi pientä nyyttiä!
    Ihanaa katsoa miten noin pieni ihminen tunnistaa äidin ja katsoo suoraan silmiin. Niin hellyyttävää.
    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku mies on niin suloinen <3
      Ja todellakin, niinpä kyllä katsookin :)

      Hyvää loppuvikkoa <3

      Poista
  7. Mä melkein liikutuksesta täällä nyyhkin, miten voi olla pieni ihminen suloinen ♥
    Omaa nyyttiä kovasti odotellaan, ei taida eneää mennä montaa päivää, mutta odottavan aika on pitkä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni nyytti on kyllä suloinen <3
      Odottavan aika on todellakin pitkä!
      Sinulla on jännät ja ihanat ajat edessä <3

      Poista
  8. Ihania kuvia <3 Oikein mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.