maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevättä olkkarissa




Hei!
 
Viikko alkoi täällä mukavasti vapailla ja heti aamutuimaan virittelin olkkarin sohvalle keväisemmät tyynynpäälliset.
 

 
Heti tuli keväisempi fiilis, vaikka ulkona on kylmää ja myrskyää.
 
  
Loppuviikolla ostamani ruusut olivat lupsahdelleet yön aikana ja kaksi niistä pelastin nuihin pulloihin. 
 
 
Päivä on ollut leppoisa, niinkuin vapaapäivän kuuluukin olla.
Päivällä sain itseni kammettua kyläilemään ja tulipa niin hyvä mieli, kun näki itselleen tärkeitä ihmisiä.
 
 

 Tänään alkoi myös osa-aikainen työ, ihan oman jaksamisenkin kannalta. Työpaikka on toki sama, mutta nyt on hieman enemmän vapaata.


Huomenna ajattelin ajella Nuuskun kanssa Lompoloon
äidin luo.

Täällä Jari katselee tällä hetkellä Kärppä-peliä ja itse odottelen uutta kautta Rimakauhua ja Rakkautta sarjasta, joka alkaa tänään illalla.

Eipä tänne kummempia tänään sitten kuulukkaan.

Joko sinä olet laitellut kevättä kotiisi?


Iloa iltaasi ja jaksuja uuteen viikkoon <3


Sari 

6 kommenttia:

  1. Tyynyillä ilme muuttuu kyllä heti!
    Ihana viikonloppu sai kevään rintaan!
    Iloista viikkoa ja keveämpiä päiviä työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyt ovat kyllä käteviä ilmeen muuttajia!
      Täälläkin tänään aurinkoista :)

      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Ihanalta näyttää, siellä on niin kaunista ja kodikasta! Muutaman tyynyn olen saanut vaihdettua ja keittiöön verhot:) Oikein mukavia vapaita sinulle ja kivaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3
      Pikku hiljaa kevättä kohden sisätiloissakin.
      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Noi vaaleanpunaiset tyynyt sopii hyvin harmaisiin sohviin. Pitäis itsekkin kokeilla.
    Meidän olkkarissa on jotakin samaa, kun on varmaan just saman väriset sohvat ja oliskohan ihan sama matto. Mutta kuitenkin on sitten molemmilla ihan oman näköistä, niin kuin pitääkin.
    Tuo osa-aika työ on kyllä hyvä päätös, en usko että tuut katumaan.
    Täälläkin on kauhee takatalvi ja myrskyää, mutta kyllä se kevät on kuitenkin joka vuosi lopulta voittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tyynyt passaavat tuohon ja antavat kivasti väriäkin.
      Nuita mattoja on näkynyt monessa blogissa, ihanan peheä se on jalan alla ja kaunis.
      Hui takatalvi ei ole kiva, mutta kuuluu kai kevääseen?

      Mukavia loppuviikon päiviä sinne sinulle <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.