lauantai 22. joulukuuta 2018

Joululomalle



Leppoisaa lauantaita.
 
 
 
 
 
Täällä on alkanut joululoma ja viime hetken joulupuuhia puuhaillaan joululauluja samalla kuunnellen.  Uunissa paistuu kinkku ja kodin valtaa aivan mielettömän ihana tuoksu.  Kunhan saammme kinkun uunista, sitä maistellaan vähän, mutta vielä täytynee tovi jos toinenkin jaksaa odotella.



 
 Jari on mennyt hakemaan äitiäni Lompolosta meille joulun viettoon ja aivan hetki sitten tulin pihalta, jonne sytyttelin kynttilät muutamiin jäädyttämiini lyhtyihin. Muutaman jäälyhdyn aion vielä tehdä, luovat niin ihanaa tunnelmaa tuonne ulos pimeyden ja kinosten keskelle.



 
Jarin sisko kävi myös aamupäivällä ja teki meille tälläisen ruusu asetelman valoineen päivineen, eikös olekin aika hieno ja sopii hyvin tuohon sohvapöydälle.




Tänään olen tehnyt jouluista rockyroadia ja suolannut lohen. Huomenna puuhat vielä hieman jatkuvat. Illemmalla luomme Jarin kanssa polun pihasaunalle ja lämmitämme sitä hiukan, sillä huomenna olisi aikomus saunoa siellä, kun tytärkin tulee kotiin.


 

Anoppi muisti meitä näin ihanalla kukka-asetelmalla. 
Ette arvaakaan, miten kovasti jo oottelen, että koko perhe on taas koossa.
Blogikin jää nyt pienelle joulutauolle ja palailee sitten taas.


Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle! <3



- Sari 


21 kommenttia:

  1. Jäälyhdyt ovat kyllä todella kauniita talvisen pihan koristuksia <3 Ja niin kotoisa joulukoti teillä, oikein Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun pakkanen mahdollisti lyhtyjen teon, kauniita ovat.
      Kiitos ja mukavia välipäiviä sinne! <3

      Poista
  2. Voi mitä kaikkea ihanaa ja siellä on niin kaunista😍 Ihanaa ja Tunnelmallista joulun aikaa sinne teille💖🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Päde <3
      Letkeitä joulun välipäiviä sinulle!

      Poista
  3. Ihania jouluisia kotitunnelmia näissä kuvissa!

    -Ruut

    VastaaPoista
  4. Täälläkin on tänään tehty jäälyhtyjä;)
    Ihanaa ja rauhallista joulua♡♡♡

    VastaaPoista
  5. Siellä on kauniita joulujuttuja! Tunnelmallista joulua! ✨

    VastaaPoista
  6. Ihanan rauhallista joulun aikaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Päivi <3
      Nauttikaahan teki näistä välipäivistä!

      Poista
  7. Teillä on siellä jo niin jouluista. Tosi kauniita nuo sinun kukka-asetelmasi. Meillä ei ole vielä yhtään aitoja kukkia, kun aiemmin ostamani hyasintitkin piti laittaa jo pois, kun olivat tulleet tiensä päähän. Pihasaunassa saunominen on varmasti tosi tunnelmallista näin jouluna. Oikein ihanaa joulua sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3
      Rentoja ja mukavia joulupäiviä sinnekin!

      Poista
  8. Hyvää ja rauhallista joulua teidän perheelle!❤️🎄

    VastaaPoista
  9. Kaunista joulutunnelmaa. Hyvää tapania.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.