lauantai 1. syyskuuta 2018

Pukuhuoneen uusi ilme




Ihanaa syyskuuta teille kaikille, nyt kai voi sitten virallisesti sanoa, että
on syksy?  Viime päivät olen maalaillut niinkuin teille eilen kerroinkin ja nyt esittelen hieman uudistunutta pukuhuonetta.




Pukuhuoneessakin oli boordit, aluksi mietimme tänne jotakin kivaa tapettia, mutta sitten päädyimme kuitenkin maalaamaan.  Tapetin laitto tänne olisi ollut aika haasteellista, koska pukkarissa ei ole yhtään ainutta eheää seinää.



Pikku wc.stä jäi maalia, niin samaisella vaalean harmaalla maalailin
tätäkin huonetta. 





Ikeasta keväällä ostetut rottinkituolit ja rautainen pöytä tulivat nyt
jotenkin paremmin esille, kun seinät ovat selkeämpiä.
Ison matonkin vaihdoin pienempään, laattalattiat saavat näkyä täällä.




Aulasta siirsin valkoisen lipaston tänne ja iso tekokukka sai lähtöpassit.




Pukuhuone toimii toisinaan myös vierashuoneena, rautasängyssä on
hyvä nukkua.



Mitään uutta en tännekään hankkinut, vaan vanhoilla jutuilla mentiin.
Tämmöset muutokset ovatkin tosi mieluisia, kun eivät maksa paljoa.

Tässä vielä kuvaa vanhasta.




Illemmalla taidetaankin saunoa ja istuskella täällä kynttilän valossa.


Leppoista lauantaita!


- Sari

4 kommenttia:

  1. Voi miten kiva tuosta tuli! Kätevää, kun voi pitää vierashuoneenakin huonetta. Tulee sitä monikäyttöisyyttä! Minäkin haluan rottinkituolin :) En ole raskinut vain ostaa... Jospa sitä joskus sitten :) Ihanaa ja leppoisaa saunailtaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3
      Pienellä budjetilla sai paljon aikaan ja itse on kiva maalailla ja nähdä oma käden jälki :) Nuo rottinkituolit olivat kyllä kivoja, eikä niin pahan hintaisiakaan Ikeassa.
      Mukavaa lauantai iltaa sinnekin!

      Poista
  2. Kyllä tuli kodikas ja viihtyisä!
    Kaunis pöytäryhmä!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.