torstai 13. syyskuuta 2018

Pilkkuja ja pullo


Torstaita!













Täällä vietellään tämän viikon toista vapaata.  Hommia olisi niin paljon, etten oikein tiedä mistä aloittaisin?   No, laiskahan se töitään laskee, joten en rupea töitäni täällä sen kummemmin erittelemään, katotaan nyt mitä saadaan aikaseksi?  Sen verran kuitenkin paljastan, että pihasaunan kimpussahan täällä on oltu.  Löylyhuone on lattiaa vaille valmis ja pukuhuoneen käsittely saadaan ehkä tänään valmiiksi.  Säiden salliessa pitäisi ulkopuoltakin päästä sutimaan, eli kyllä tässä puuhaa piisaa!  Hätähousujako kun ollaan, niin kaiken pitää tietysti tapahtua äkkiä ja aivan aikuisten oikeasti, olisi nastaa päästä kokeilemaan saunaa pian.  Onneksi poika on ajellut äidille apuun ja kaksi kättä enemmän saa aikaankin paljon enemmän.

Mutta sitten tuohon otsikkoon, jota muuten mietin jälleen tovin jos toisenkin.
Alkuviikosta käväsin Ikeassa ja sieltä tarttuivat mukaan nuo hauskat pilkulliset tyynynpäälliset.  Ison, ruskean pullon puolestaan löysin kirpparilta viiden euron hintaan ja olin löydöstäni super iloinen. Pullo löysi paikkansa tuosta sohvan viereiseltä tasolta ja tarkoitus olisi vielä sujauttaa sinne jotkin valot.
Yhdessä tyynyjen kanssa pullo tuo sisutukseen tietynlaista rentoutta, 
vai mitäs olette mieltä?

Pihasaunan käsittelyurakka ja pukuhuoneen tulevan sisustuksen suunnittelu muuten raksuttelee niin kovasti ohimoissa, että taidan mennä ruokahuollon kautta tänään sieltä, missä aita on matalin, eli soitto pizzeriaan
 on nyt paikallaan.

Ja hei, tänään ei sada, joten päästään kai aloitteleen maalaukset
myös ulkopuolelta, jee!!

Kuvia saunasta laittelen sitten kun kaikki on valmista, tänään vain 
siis pilkkuja ja pullo.


Iloa päivääsi <3


- Sari




8 kommenttia:

  1. Kiva pullo ja hienot tyynynpäälliset. Minäkin hain Ikeasta syksyisempiä tyynynpäällisiä. Blogissa juttua.😊
    Teillä on kiva projekti meneillään.
    Odotankin innolla kuvia teidän pihasaunasta.
    Ihanaa vapaapäivää!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Krisse, täytyykin käydä kurkkaamassa blogiasi:)

      Poista
  2. Pullo ja tyynyt sopii hyvin yhteen 😊👍 Ihanaa, teillä valmistuu äkkiä se sauna! Mahtava juttu 👍 Jään odotteleen kuvia. Ihanaa loppuviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunaa on kyllä odoteltukin, mukavaa on kun se viimein valmistuu :)
      Hyvää sunnuntaita Jaana <3

      Poista
  3. Ihanat tyynynpäälliset! Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.