tiistai 28. elokuuta 2018

Sateisen tiistai illan räpsyjä


Hei, toivottavasti viikkonne on alkanut hyvin?
 
 
 
 
 
Itse olen ollut ihan päivistä sekaisin, oltuani viikonlopun töissä ja elelen nyt
jo ajatuksissani loppuviikon päiviä.  No, kohtahan sitä oikeasti ollaankin taas loppuviikossa, niin nopeaa tämä aika vain juoksee. 
 
 
 
 
Syksy on hiipinyt hiljalleen tänne Tornionjokilaaksoonkin, varsinkin 
aamuisin ilma on aika viileää.  Sisätiloissakin on aloitettu toden teolla kynttilöiden polttokausi ja uunissakin oli jo yhtenä iltana pikku tulet.
 
 
 
 
Yhtenä iltana halutti niin mööpelivalssata, että käänsin keittiön
tason toisin päin, jotta sain nauttia edes pikku muutoksesta.
 
 


Nuo paperipussukat tuossa tason alla toimivat meillä tyhjien pullojen
ja tölkkien säilömispaikkana. Ennen niitä laitettiin roskakaappiin ja ne olivat siellä aina tiellä, pussukoissa ne eivät haittaa ketään ja niiden täytyttyä tyhjentelen ne suureen jätesäkkiin.


 
 
Loppuviikko meneekin vapaita pidellessä, sillä huominen on enää töitä.
Sen kummempia en ole vielä vapaille suunnitellut, enkä taida suunnitellakaan,
annan mennä vain fiiliksen mukaan.
 
 
Muistakaahan muuten pukeutua jo lämpöisesti, täällä
meilläpäin ainakin riehuu jo syysflunssat ynnämuut!
 
 
- Sari

10 kommenttia:

  1. Kylläpä on kodikkaan näköistä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon, on kyllä mukavaa sytytellä taas pikku valoja ja poltella kynttilöitä )

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva idea nuo suuret paperipussit! Kierrätyspaperille yms. on aina hyvä olla kunnon säilytyspaikka. Muutenkin niin kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperipussit ovat vielä tosi kestäviäkin, samaiset olleet meillä käytssä jo vuosia :)

      Poista
  4. On todella niin kodikasta. Ihanaa noi valot. Pussukat ovat hyvä idea.
    Onneksi mäkin pian saan kaivaa kynttilät esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3
      Kaivelehan pian kynttilät esiin ja ala tunnelmoida :)

      Poista
  5. Ompa hyvä idea kerätä tyhjät pullot tuollaiseen paperipussiin. Meillä on tuollaisessa valkoisessa keräyspaperit. Viereen mahtuisi hyvin toinen, johon voisi laittaa pullot. Kiitos vinkistä! Tosi kivalta näyttää teidän syyskodissa. Ihana tuo valosarja tuossa ensimmäisessä kuvassa ♥ Mukavia vapaita Sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullot ja tölkit säilyvät kyllä hyvin pusseissa :)
      Syyskotia on ihanaa sisutella, tänään olen maalaillut koko päivän.
      Valosarja on kiva ja tunnelmallinen minustakin.

      Mukavaa loppuviikkoa sulle Krisse <3

      Poista
  6. Kodikkaita kuvia! Kivat nuo paperipussit!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.