sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Nougat kakot









Viime viikolla sain herkullisen reseptin hyviin kakkoihin ja
pääsin vielä maistelemaankin kyseisiä herkkuja.  Kakot tulevat ruotsin puolelta,
missä niitä on tapana tehdä.  Helpon ja yksinkertaisen tekotavan vuoksi
päätin kokeilla näitä ja hyviähän niistä tuli.

Pellillinen on jo melkein kadonnut parempiin suihin, joten ei auta muu
kuin tekasta toinen. Menevät melkein suklaapatukasta.


Tässäpä ohje, jos mieli tekee kokeilla jotain uutta kahvipöytään,
tai jouluksi.



                                            9 dl kaurahiutaleita
                                            3 dl hienoa sokeria
                                            3 tl leivinjauhetta
                                            300 g voita  ( sulana )
                                            300 g nougattia



Sekoita kaikki aineet, ei nougattia.  Levitä taikina leivinpaperoituun
uunivuokaan, laita perunajauhoja paperin päälle, ettei taikina tartu.
Paista uunin keskiosassa 175 asteessa 15-20 minuuttia.
Heti kun otat taikinan uunista levitä nougat päälle, anna jäähtyä
ja leikkaa paloiksi ja herkuttele.



Makoista sunnuntaita ja toista adventtia!

- Sari


 


                        


          

                     


 


 

19 kommenttia:

  1. Nam, varmasti hyvää! Mistä tuota nougatia saa? Olisi hauska kokeilla.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kyllä ovat, juuri käväsin pakkasesta nappaamassa pari palaa :)
      Ruotsin puolelta ostin tuota nougattia, mutta kyllä sitä varmaan suomestakin saa, mietin vain onko nutella tuota samaa?

      Poista
  2. Nam :) Empä ole koskaan aiemmin kuullutkaan...mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja ovat, kantsii kyllä kokeilla
      Ihanat illat sinnekin <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Petollisen hyviä on juuri paras sana kuvailemaan tuota herkkua!! :)

      Poista
  4. Oi mikä ohje. Jotain tällaista olen jouluksi kaivannutkin. Vaan mistä tuota nougattia löytää?

    VastaaPoista
  5. Nougattia saa ainakin ruotsin puolen kaupoista, eli jos olet esim. Haaparannalla Ikeassa käymässä, niin Ica marketista pitäs löytyä.
    Oisko suomesta saatava nutella myöskin samaa ainetta?
    Nuo on Nanni niin herkkuja, että kokeile ihmeessä :)

    VastaaPoista
  6. Tuttu ohje, kiitos Ruotsin sukulaisten <3 Kesäisin on vaihdettu nougat rahkakermaseokseen ja marjoihin....
    Tätä täytyykin tehdä, koska tuntuu, että kaikki joululeivonnaiset tökkii jo ;)
    Kiitos kun muistutit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä vinkki vaihtaa tuo päällynen tuohon rahkakermaseokseen, kiitos siitä :)
      Tämä on kyllä herkullinen jouluherkku!

      Poista
  7. Ihan uuden tyyppinen ohje, kiitos vinkistä 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olehan hyvä vain, mukavaa, jos välillä pystyn tuomaan tänne jotain uuttakin :) Tätä herkkua kyllä kantsii kokeilla ja jos nougatia ei löydy voihan suklaalla tai tuolla rahkakermaseoksellakin kuorrutella :)

      Poista
  8. Näyttävät kyllä niin herkullisilta❤️ Noita pitääkin kokeilla:) Mukavaa joulun odottelua!

    VastaaPoista
  9. Herkullisen näköisiä! Tämä blogipohja on tosi kiva ja toimiva. Makoisia päiviä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttä herkkua kyllä onkin :)
      Mukava kuulla, että on toimiva, kiitos :)

      Kivaa keskiviikkoa sulle!

      Poista
  10. Näyttää herkullisilta. Muistuttaa ehkä vähän ulkonäöltään Daim-kakkua. Kiitos vinkistä.
    Täytyy varmaan Matarengista etsiä tuota nougattia. Myydäänkö sitä ihan ICAssa vai onko jossain erikoisliikkeessä?
    Helpon oloinen ohje, kun tekee mieli äkkimakeaa :)
    Mukavaa lauantai-iltaa.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.