perjantai 14. heinäkuuta 2017

Lomalla viimeinkin


voin ottaa iisimmin..


 
Nyt se sitten alkoi LOMA!!!
Onhan tätä nyt ootettu, kaivattu, laskettu päiviä
sen alkuun jne.


Ei juuri mitään aikataulutettua juttua, paitsi yhden
ystävän viiskymppiset ja Kuusamon reissu karhujenkatseluun
ystäväpariskunnan kanssa.



Suurimmaksi osaksi, olen varmaan yksin kotosalla, lapset
kun ovat jo täysi-ikäsiä ja omissa oloissaan ja mies töissä.
 Ompahan ainakin sitten 
omaa aikaa.



Pojan kanssa on suunnitelmissa maalata autokatos/varasto.
Muuten saan vain olla möllötellä, käydä äidin luona Lompolossa,
hoitaa tyttären koiraa ja pestä ne ikkunat, joihin en ole jaksanut
töiden ohella koskea.


Pieni puuhastelu onkin mukavaa aina välillä, ettei
elo käy liian tylsäksi ja kun juttuja saa tehdä ilman kelloon katsomista
on se paljon kivempaa kuin ajan kanssa kilpaa hääräily.




Tänään töistä kesälaitumille päästyäni oli kyllä kieltämättä
aivan voittaja fiilis.  Viisi kokonaista viikkoa kaikkea mukavaa
kesätekemistä, myöhään valvottuja iltoja ja hitaita aamuja, aah!



Matkalla kotiin poikkesin pizzeriaan ja kannoin kotiin ison perhepizzan,
söin vatsan pullolleen ja nukahdin ihanat päikkärit viltin alla
Nuusku kainalossa.  Tulipahan ainakin loma aloitettua juuri oikealla
tavalla ja nyt jaksaa vielä fiilistellä tätä upeaa tunnetta!


Nautinnollisia kesähetkiä!


- Sari
 
 

18 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa!❤🍓🌞
    Minulla vielä viikko töitä. Sitten loma!😊

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sari <3
    Pian pääset sieki kesälaitumille :)

    VastaaPoista
  3. Minulla soi tuo sama biisi päässä tänään;)
    Lomassa onkin parasta kiireettömyys.
    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa sinulle Sari♡

    VastaaPoista
  4. Tuo onkin hyvä lomabiisi...
    Kiireettömyys on yksi parhaista asioista lomalla :)
    Sinullekin Ellen mitä ihaninta lomaa <3 toivotaan, että muutama aurinkoinen päiväkin mahtuisi joukkoon ;)

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa lomaa ihana Sari ❤️
    Loma suunnitelmasi kuulostaa juuri oikean rennolta.

    VastaaPoista
  6. Hei oikein ihanaa lomaa sinulle!
    Mitä ihmeen ihania vaaleanpunaisia hörhötyksiä tuossa maljakossa on? Kauniita!
    Sinulla oli rento loman aloitus. Oikein aurinkoista viikonloppua Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Mamma63 <3
      Maljakossa on viimeisiä syreenin kukkia tälle kesälle, eivätkös olekin upeita? Syreenit kukkivat tänä vuonna runsaasti!
      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Oikea aloitus lomalle :)

    Kuulostaa mukavan rennolta lomalta ilman kiireitä ja pikku tekemistä. Mullakin olis vaikka ja mitä kotona tehä, mutta en ole jaksanut ottaa stressiä. Teen ko jaksan ja odotan sopivaa fiilistä :) Ihanan rentoa lomaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotoahan löytys tosiaan vaikka mitä kynsimistä, muttei kyllä kehtaa lomala semmosia harrastaa, tekkee niitä vaikka sitten syyspimeinä, nyt on kesä ja nautithaan, eikös vain?

      Viikonloppuja <3

      Poista
  8. Ihanaa loman aloitusta Sari! <3
    Saman biisin sanat soivat myös minun päässäni, kun n. kolme viikkoa sitten suljin työpäaikan oven. Vielä kaksi ihanaa viikkoa jäljellä. Kyllä lomalla on mukavaa.
    Ja juuri noin ihanan rentoa oleilua.
    Mukavaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos paljon Sari <3
    Tuo on kyllä niin hyvä lomabiisi!
    Mukavaa, että sullaki on vielä lomaa jäljellä, nautitaan :)

    VastaaPoista
  10. Nautinnollista lomaa. Täällä lomaillaan päivä kerrallaan ja suunnitelmat muuttuu joka ikinen aamu ;) Olemme siis lomalla <3
    Ihania lomasäitä teille!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Satu <3
    Kuulostaapa ihanalta, ei mitään lukkoon lyötyä, se on lomalla just hyvä juttu, mennä fiiliksen mukaan :)

    Ihanaa lomaa! <3

    VastaaPoista
  12. Ihania loma viikkoja sulle Sari.
    Hyvä idea tehdä mitä minäkin aamuna mieleen juolahtaa ja sitten kuitenkin pari suunniteltuakin juttua. :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos, lomalla mennään tosiaankin fiiliksen mukaan, ainakin suurimmaksi osaksi! :)

    VastaaPoista
  14. Ihania kesäisiä kuvia ja antoisaa lomaa sinulle :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.