Äidin pihalla

Eilen ajelin Lompoloon ja otin kameran mukaan, että voin räpsiä
muutaman kuvan äidin kukkamaista. Kukilla olevia kukkiahan ei vielä
paljoa ole, mutta täytyy kyllä sanoa, että penkit vehreydessäänkin hivelevät
silmiä ja ovat kauniita, varsinkin kun niissä ei juurikaan ole rikkaruohoja.

Voi kyllä nostaa hattua äidille, joka jaksaa tuolla pihamaalla kyökkiä,
pitää kukkapenkit puhtaina rikkaruohoista ja ajaa nurmet.
Monesti olen ehdotellutkin äidille, etteikö penkkejä voisi olla vähemmän,
mutta aina saanut vain ympäripyöreitä vastauksia ja tarinaa siitä,
kuinka pihahommat ja kukkien hoitaminen on mukavaa ja terapeuttista.
 Sitähän se varmaan onkin ja siitä täytyy todella tykätä, että yksin
jaksaa pitää pihan tuossa kunnossa.

Olen niin onnellinen äidin puolesta, toinen on kuntoutunut vuoden takaisesta
nolla kunnosta tähän nykyiseen kuntoonsa. Vuosi takaperinhän äiti
odotteli toista lonkkaleikkausta ja oli tosi huonossa kunnossa, eikä
pystynyt juurikaan liikkumaan, ei ajamaan autoa, eikä paljoa mitään.
Jokainen askel teki kipeää ja lopulta kivut veivät yöunetkin ja melkein
jo elämänhalunkin. Onneksi äiti pääsi leikkaukseen, kaikki meni hyvin ja
pikku hiljaa puuhastelemalla kuntoutui nykyiseen kuntoonsa.

Ihanaa on katsella, kun toinen hymy huulessa esittelee kukkiaan ja
nautinnolla puuhailee pihallaan saaden tehdä juuri sitä, mistä eniten tykkää.


Hyvää alkanutta viikkoa ja heinäkuuta teille kaikille!


- Sari