maanantai 19. kesäkuuta 2017

Koiranputkia, pari julistetta ja maanantai












Maanantain myöhäisiltaa ihanat, 
unihiekkaa ei tuntunut olevan vielä silmissä ja halutti niin kovasti
tulla tänne blogistaniaan, että eihän siinä auttanut muu kuin ryhtyä tuumasta
toimeen. Täällä ollaan ja hyvä niin, alunperin piti kirjoitella juttua pihalta ja 
kuviakin sieltä kävin napsimassa, mutta jostakin syystä tulikin juttu ja kuvat
nyt täältä sisätiloista.

Koiranputket ihastuttavat jälleen ja aina kun edelliset nuupahtavat,
täytyy käydä poimimassa uusia tilalle. Meillä on tuossa melkein pihapiirissä
niitty, joka on aivan täynnä luonnonkukkia, sieltä niitä tuleekin paljon 
haettua sisälle.

Deseniolta saapuivat tänään myös hartaasti odottamani julisteet, ne pääsivät
yhdelle seinälle olkkarissa.  Julisteiden paikalleen laittamisen jälkeen
innostuin vielä vaihtelemaan kaapin päällys tavaroita, eikä siitä meinannut 
tulla loppua, vaan lumipallo alkoi uhkaavasti vyöryä...
Onneksi meille tuli vieras juuri sopivalla hetkellä ja maltoin lopettaa
muutteluni, siinähän ois voinu muuten alkaa huonekalutkin tanssia?

Maanantai on piakkoin selätetty aivan kokonaan ja tämä viikko onkin
mukavan lyhyt, uskomatonta, että juhannus on muutaman päivän päästä.
Ekaa kertaa moneen vuoteen, en ole pessyt lähes puoliakaan ikkunoistamme,
tänä vuonna aioin olla armollisempi asian suhteen ja nyt näyttää
siltä, että olen onnistunut tavoitteessa melko hyvin.  Tuleehan se jussi, vaikka
muutamat akkunat ovat vähän likaisemmatkin, vai??

Josko sitä nyt koittaisi kömpiä tuonne isännän viekkuun, ettei aamulla
ole oikein kauhean rätti ja poikki.

Mukavaa juhannusviikkoa teille kaikille ja
hyvää yötä <3


- Sari


 

4 kommenttia:

  1. Ihania nuo koiranputket! Luonnossa on nyt paljon poimittavaa.
    Tiedän tuon tunteen, kun mopo lähtee liian lujaa kun alkaa mööpeleitä siirtelemään.
    Ihanaa juhannusviikkoa sinullekin Sari!

    VastaaPoista
  2. Koiranputket on kyllä lemppareita ja kukkakuppa on tuo niitty tuossa nyt seuraavat viikot :)
    Joskus sitä vain niin intoutuu...

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  3. Hienot julisteet!
    Minäkin tilasin lisää julisteita Deseniolta.
    Kiva, kun luonnonkukkia saa nyt kotiin! On ne ihania!
    Blogissani on arvonta, jos haluat käydä osallistumassa!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sari :)
    Deseniolla on kyllä toinen toistaan hienompia julisteita, valinta tuottaa usein vaikeuksia! Tulenpa tässä iltasella vierailulle blogiisi :)
    Mukavaa iltaa sinnekin <3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.