perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kesäkukkia ja perjantaita





















Heippa ja ihanaa perjantaita!
Viikko on ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt istahtaa kunnolla koneelle, on ollut
kaikenlaista niin töissä kuin kotonakin ja sitten kun vielä saatiin nämä helteet, niin
siinähän meni kaikki ihan sekaisin.  Piti lähteä puutarhalle kukkia ostamaan ja
laitella paikkoja kesäkuntoon,  istua ja nauttia lämmöstä, jota viimein saatiin.

Meillä on ollut aivan helteet täällä Tornionjokilaaksossa, yhtenä päivänä Ylitornio
taisi ollakin suomen lämpimin paikka. On kyllä ihanaa, kesä on tullut aivan hetkessä
ja joka puolella vihertää.

Tänään kävelin pihalla ja räpsin muutamia kuvia tämän kesän kukkasista,
muutama hankinta täytynee vielä tehdä, mutta yritän rauhoitella itseäni, etten liikaa
innostuisi niitä hankkimaan, sillä helppous on valttia tätä nykyä ja tällä iällä, hih.

Joululahjaksi saatu robotti ajelee ruohotkin puolestani ja olen siitä kyllä todella
iloinen, säästyy nimittäin NIIN paljon aikaa kaikkeen muuhun mukavaan.

Tänään grillattiin ja syötiin ulkona, jälkiruuaksi herkuteltiin mansikoilla ja 
nautittiin lämpimästä kesäillasta, ilman yhtäkään hyttystä. Toivottavasti niitä inisijöitä
ei tulisikaan, vaan kylmä ja kuiva kevät olisi ottanut niistä voiton,  no toivossa 
on hyvä elää, katotaan miten käy?

Ilta jatkunee Vain elämää kappaleilla, jotka kaikki esitetään tänään. Laitoin ohjelman
nauhalle ja katson sen vähän myöhemmin ajan ja punkkulasillisen kanssa.

Huomenna mies aikoi lähteä töihin ja mie ajattelin pesasta muutaman ikkunan,
sitten kun herään ja olen nauttinu hitaan aamun tunnelmasta.


Mitä teidän perjantaihin ja viikonloppuun kuuluu?


Palaillaan,  Sari
 





14 kommenttia:

  1. Voi että teillä on ihan piha ♥ Kiva että kesä on saapunut sinnekin! Mullakin edessä ikkunanpesu kunhan kykenen. Parveketta pitäisi vielä laittaa ja lintsillä käydä viikonloppuna :) Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu, lopettelin kukkapenkit muutama vuosi sitten ja pelkäsin, että pihan ilme kärsii,,, kiva kuulla kommenttisi.
      En kyllä kadu penkkien lopettamista, kun nyt ei tarvitse kitkeä rikkaruohoja. Kukat ovat tätä nykyä ruukuissa, ehtii nauttia lyhyestä kesästä enemmän :)

      Ihanat illat sullekin <3

      Poista
  2. Kauniita kukkia olet laittanut!
    Perjantaisiivousta ja huomenna saadaan ystävät pitkästä aikaa kylään.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 <3
      Täällä siivoiltiin eilen, mukavaa huomista ystävien kera :)

      Poista
  3. Siellä näyttää jo niin kesäiseltä. Mie en ole vieläkään saanut hankittua kukkia, pitää kattoa jos muutaman nyt hakis ettei jää ihan ilman. Lähetään reissuun ja pitää tuo isompi neiti kyllä suostutella, että kastelee sitten niitä. Isäntä meillekkin tota robotti leikkuria puheli, että ostais...mie kyllä ehdotin, että ennemmin sen imurin laittais :) Katotaan nyt tuleeko meille leikkuria, olen kyllä sanonut että hyvää hyötyliikuntaa. On meillä ollut kyllä huiput aurinkoiset päivät. Mie oon tänään ottanut aurinkoa, grillailtu kans ja syönyt jätskiä ja naatiskellut...toivottavasti kesä tuli nyt jäädäkseen :) Ihanaa vko loppua sinne kaunokainen <3

    VastaaPoista
  4. Tänne kyllä tuli kesä äkkiä, yhessä hujauksessa!!
    Robotti on kyllä hyvä ja kerkeän mieki nyt paremin Lompoloon äitile ruohoa leikkaamaan, ko ei kotona tarvi ko trimmaila.
    Käväsin tänhään Lohijärven puutarhala, niin melkein kaikki kukat oli menny, sielä varmaan vielä on paljon, ko on niin monta kauppaa.

    Nautima nyt oikein näistä keleistä, ei tiä koska taas kylmenee!
    Ihanaa viikonloppua sinne teille <3

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja kesäistä. Meillä oli tänään sadepäivä. Mukavaa viikonloppua, Sari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. kesäsade on ihanaa :)
      Viikonloppuja sinnekin <3

      Poista
  6. Ihanalta näyttää, tosin tuo valkkari jäisi juomatta kun saisisn siitä urtikarian ja migreenin ;) Voi kun voisikin olla robottileikkuri, mutta kun on rinne tontti, niin näen jo sielunisilmin, kuinka robotti putoaisi penkereeltä ja jäisi selälleen sätkimään kuin kilpikonna ;)
    Mukavaa viikonloppua, täällä lauantai menee töissä, joten kaikki kiva jää sunnuntaille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiätkös Satu, meilläkin on rinne piha, eikä mitään ongelmia robotin kanssa, nousee hyvin ylös rinteissä.
      Tsemppejä töihin ja vielä kivempaa huomista <3

      Poista
  7. Näyttääpä ihanan kesäiseltä ja kauniita kukka-asetelmia!
    Varmasti tuo robotti helpottaa ruohonleikkausta;) Meillä on nimittäin ollut käytössä puolisen vuotta robotti-imuri, ja voi vitsi miten se helpottaa. Tosin välillä pitää imuroida tavan imurilla, kun se ei pääse ihan jokapaikkaan. Mutta välillä on mukava imuroida itsekin😉
    Aurinkoista viikonloppua😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen <3
      Robottia en antaisi enää pois, ahkera kaveri :)
      Nauroinkin miehelle, että seuraavaksi haluan kai robotti imurin :)

      Aurinkoa päivääsi <3

      Poista
  8. Kauniita kesäkukkia!
    Ihanat nuo servetit!
    Robottileikkuri on varmasti kätevä ja kiva, kun jää aikaa muihin juttuihin.
    Hyvää viikonloppua Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, servetit löytyivät viime kesänä ruotsin puolelta.
      Aikaa jää todellakin tuon robotin ansiosta ja voikukatkaan ei pääse rehottamaan nyt, kun tuo reipas apulainen ajelee ne!

      Mukavaa lauantaita Sari <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.