Hei ja mitä parhainta alkanutta vuotta teille jokaiselle ♥ Tuokoon se onnea ja iloa, terveyttä ja mielenrauhaa, uusia ajatuksia ja seikkailuja, haluaa elää ja uskaltaa tässä eriskummallisessa maailmassa.
Instan puolella pohdiskelinkin, että uusi vuosi on kuin kirja, jota sivu sivulta luemme, emmekä tiedä, miten tarina etenee? Niinhän se vähän menee tämän elämänkin kanssa, ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, vaan elää ja antaa mennä vain.
Kevättä kohden mennään meillä, ainakin sisustuksen suhteen, joulun korjasin pois ennen uutta vuotta ja kylläpäs tulikin raikasta ja jollainlailla valoisampaa. Ruotsin puolelta löytyi sopivasti myös tulppaaneja, joita tottakai ostin kimpun. Vaikka kevät onkin mielessä, on meillä täällä Tornionjokilaaksossa silti vielä täysi talvi. Lunta on satanut viime viikkoina melkoisesti ja ulkona onkin oikea talven ihmemaa.
Sain joululahjaksi lahjakortin Marimekkoon ja ostin sillä pienen, pastelliroosan maljakon olkkariin, sen kaveriksi piti kaapista kaivella myös roosahko tyynynpäällinen. Kynttilöitä meillä poltellaan joka ilta, ne kuuluvat mielestäni talveen ja auttavat valollaan rauhoittumaan kohti ltaa.
Ihanaa, että on perjantai ja koko viikonloppu on edessäpäin. Meillä ei ole viikonlopulle mitään sen kummempia suunnitelmia, mennään vain ihan fiiliksen mukaan. Tännepäin on lupaillut kovia pakkasia, joten sisätiloissa varmaan oleskellaan oikein luvan kanssa.
Ihanaa viikonloppua teille kaikille ♥
- Sari
Meilläkin korjattiin joulu jo heti Tapaninpäivän jälkeen pois, kuten aina. Koti jäi niille sijoilleen, koska flunssa iski, mutta nautin silti raikkaudesta, kuten sinäkin mainitsit. Kunhan tästä selviän, niin laitellaan keväisempää taas esille.
VastaaPoistaMarimekon maljakko on todella kaunis, ihan itsenään tai ryhmittelyssä - hyvä hankinta.
Rapsakoita pakkaspäiviä sinne <3
Itse joulunpyhät menivät taas niin äkkiä ja kun on jo marraskuusta lähtien joulusisustusta katsellut, oli se mukava ottaa pois. Kun isot tähdet lähtivät ikkunoista, tuntui, että valoa tuli ihan hirmuisesti.
VastaaPoistaMaljakko on kyllä kiva, ilman kasvejakin, tykkään ja kiva väri.
Mukavaa viikonloppua ja tammikuun jatkoa sinne ♥