maanantai 8. maaliskuuta 2021

Viime päiviltä



Hei ja hyvää naistenpäivää meille kaikille upeille naisille ♥

Tämä nainen pääsi aamulla yövuorosta, nukkui hetken ja alkoi katsella menneiden päivien nauhotuksia digiboksilta. Voice of Finland ja uuden karhea suomi love lähinnä kiinnostivat. Päivä  jatkui siitä kotona haahuillen, uloskaan en ainakaan vielä ole itseäni saanut, vaikka sää on ollut ihana. Jotenkin sitä pari yötä valvoneena on kummallinen, pönttö olo ja haluaa vain olla, tekemättä sen kummempia ja sen olen itselleni suonut.



Uusi innoitukseni on teen juonti, valmistan sitä termariin kerralla isomman satsin, jotta voin sitten kaadella sitä aina kun mieli tekee.  Luin jostain, että teen juonti on terveellistä ja jotenkin se rauhoittaa, kun kupposen kanssa alas istahtaa.




Viime viikolla tytär ja pikkuinen olivat mummolassa kolme yötä. Kaikenlaista ehdimme puuhailla, vaikka välillä kävin mutkan töissäkin.  Tässä kuvassa pikku vesseli taiteilee, säästin kaikki piirustukset ja laitoin ne kansioon muistoiksi, joita pojan on mukava joskus isompana katsella.



Kävimme myös kahtena päivänä laskemassa pulkalla Aavasaksalla, leikimme ja vietimme aikaa yhdessä. 



Lauantaina meillä on kutsu juhliin, millaisissa en ole koskaan ennen ollut. Tytär ja hellu pitävät sukupuolen paljastusjuhlat, eli siellä selviää, kumpaa tytär odottaa, tyttöä, vai poikaa? Sukupuoli paljastuu kuulemma täytekakun sisällöstä, aika mielenkiintoista ja jännää luvassa siis lauantaina.



Terveellisempää elämääkin olen harrastanut helmikuusta lähtien.  Sokerikoukusta sain itseni viimein irti ja nyt olen tilanteessa, ettei makeaa juurikaan haluta. Välillä pidän tietenkin herkkupäiviä, mutta tarkkaan yritän katsoa, mitä suuhuni laitan. Tämä kaikki korkean kolesteroli arvon vuoksi.



Naistenpäivän kukkina toimivat lauantaina ostetut tulppaanit, jotka alkavat aukeilla piakkoin. 



Ja kuistilla kukkii tämä kaktus, ensimmäistä kertaa ikinä ja mulla??? Olen aivan ihmeissäni!

Tämä ja huominen huilaillaan, keskiviikkona kutsuu taas arki ja työt. Ilta täällä jatkuu saunalla ja maajussien seurassa, sekä diilin uutta kautta katsellen.


Pirteää maanantaita ja uutta viikkoa jokaiselle!



-Sari

 

5 kommenttia:

  1. Ihan pikkuinen taiteilija siellä ♥ Upeaa että oot pysynyt herkuista erossa, minunkin pitäisi mutta itsekuri on tipotiessään.
    Tänään on mullakin luvassa mummijuttuja, sillä lähden kohta Fridaa hoitamaan että nuoripari pääsee ystävien luona piipahtamaan.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Niin on ♥
    On kyllä ollu voittajafiilis, kun ei haluta koko ajan herkkuja ja erityisesti karkkeja ja suklaata.
    Ihania mummijuttuja sieläki, nautitaan!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Little artist ♥

    www.prosphairshop.com

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.