lauantai 21. joulukuuta 2019

Joululomalle




















Unet loppuivat aamulla ennen seiskaa ja vaikka kuinka yritin saada unen päästä kiinni uudelleen, ei uni enää tullut.
Niin tyypillistä vapaapäivien aamuina ja joskus ärsyttävääkin, vaan tänään ei, kun tiedossa oli melko kiireetön päivä, ilman minkäänlaista aikataulutusta.
 
Meillä siis tuoksui kahvi varhain ja aamun lehteä hakiessani tuntui siltä, kuin olisi ollut Liisa ihmemaassa, niin kaunista ja lumista ulkona oli.  Kevyttä puuterilunta onkin sadellut pitkin päivää, joten puiden ja pensaiden kuorrutuksia tullaan näkemään huomennakin.

Nyt on jo ilta, kun tätä kirjoitan. Keittiöstä tulvii huumaava tuoksu, laitoin kinkun uuniin puoliltapäivin. Päätimme Jarin kanssa paistella pienen kinkun jo etukäteen ja myöhemmin tänään siitä saakin jo leikellä siivuja. Minusta kinkku on parasta heti uunista tultuaan, kylmän maidon ja sinapin kanssa. 

Ihanaa, kun on vapaata, ennen joulua ja suurin osa joulujutuista jo tehtynä. Nyt voi vain fiilistellä, kuunnella joululauluja, poltella kynttilöitä ja herkutella kinkulla, tottakai!  Jouluvapaat jatkuvat yli joulun ja vasta välipäivinä kutsuvat työt.

Pian täytyneekin lähteä saunaan, pukea sitten yöpaita päälle ja alkaa odottelemaan kinkun valmistumista.


Ihanaa iltaa ja tunnelmointia myös sinne ruutujen toiselle puolelle <3


- Sari
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista siellä on ♥ Lumi tekee kyllä ihmeitä, täällä ei toiveitakaan valkeasta joulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä oikein talven ihmemaa, nyt jouluna varsinkin, kun puut ja pensaat ovat upeassa lumihunnussa.
      Kumpa sinnekin sataisi edes hitunen lunta.

      Hyvää joulua <3

      Poista
  2. Ihanan joulutunnelmaisia kuvia <3 Iloista joulun odotusta, rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2020 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja <3
      Ja sinulle myös hyvää ja rauhaisaa oulun aikaa ja onnea vuodelle 2020

      Poista
  3. Teillä on siellä niin ihana, valkoinen joulu. Kyllä lumi jouluna on ihana asia. Kaunis on myös joulukotinne. Kiva, ett' sinäkin saat viettää pitkät jouluvapaat, ihan parasta. Minun täytyy vielä vähän imuroida ja siivota sekä tehdä joitain jouluruokia. Eiliset leipomiset eivät oikein onnistuneet ja se tietenkin harmittaa, mutta näillä mennään.
    Tunnelmallista joulun aikaa sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on talven ihmemaa, niin kaunista ja valkoista.
      Puut ja varsinkin pensaden oksat ovat aivan taipuneet lumen painosta.

      Harmitus onkin suuri jos leipomiset jotenkin epäonnistuvat, mutta iloista joulunjatkoa sinne <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.